Millainen on hyvä burmese?

Burmesen väri on aiheuttanut viimeaikoina päänvaivaa monelle gerbiilituomarille ja -kasvattajalle. Tuomarit ovt haikailleet oikean sävyisten burmesejen perään, näyttelyissä nähdyt burmeset kun nykypäivinä muistuttavat enemmän tummaa siamesea kuin burmesea. Burmesen kasvattajat, jotka eivät kenties ole koskaan nähneet rotumääritelmän täyttävää burmesea luonnossa, ihmettelevät puolestaan millainen sen hyvän burmesen sitten tulisi olla.

Koska kuvat kertoavat enemmän kuin sanat, on kasvattajien toivomuksesta, kuvaesittelyssä burmese. Esittelyn väliotsikkoina olen käyttänyt rotumääritelmää. Tämän jälkeen on kyseistä rotumääritelmän kohtaa pyritty valottamaan kuvin. Mallina on gerbiili, jolla kyseinen asia on rotumääritelmän mukainen. Lisäksi olen yrittänyt saada mukaan useamman kuvan, jossa on puolestaan esillä kyseiseen kohtaan liittyvä tyypillinen virhe.

Koska osa kuvissa olevista gerbiileistä toimii mallina virheille, olen tämän takia jättänyt kuvista gerbiilin nimen pois. Kukapa kasvattaja haluaisi julkisesti esitellä gerbiilinsä virheitä. Etenkin, kun kuva saattaa valehdella ja luonnossa gerbiili voi olla ihan toisen näköinen. Myöskään kuvan kohdalle en ole samasta syystä laittanut kuvan ottajaa. Artikkelin lopusta löytyy listattuna henkilöt, jotka ovat ystävällisesti antaneet minulle kuvia gerbiileistään käytettäväksi.

"Turkin perusvärin tulee olla malvanruskea ilman värirantuja tai vaaleita läikkiä."

Malvanruskea-sana on aiheuttanut melkoisesti päänvaivaa monelle burmese kasvattajalle. Käytännössä malvanruseka tarkoittaa sitä, että burmesen perusväri on lämmin ruskea. Sinertävyys tai harmahtavuus ilman lämmintä perussävyä turkissa ovat virheitä. Perusväri ei myöskään saa olla lian vaalea vaan sen tulee selvästi erottua siamesen väristä.

Alla on esitetty burmese, jolla on toivottu lämmin ruskea vivahde turkissa. Kuvan gerbiilin väri on myöskin riittävän tumma ja se erottuu selkeästi siamesesta. Seuraavissa kuvissa on esimerkkejä virheellisistä perusväreistä.

	Kuvassa oikean sävyinen perusväri, jossa on haluttu lämmin rusehtava sävy. Gerbiilin perusväri on myös riittävän tumma ja se on oikeaoppisesti tummepi selästä vaaleten kohti kylkiä ja vatsaa. Tämän sävyisiä gerbiileitä, ei viimeaikoina näytteleyissä ole näkynyt, mikä on harmi. Lämmintä perussävyä voi olla vaikea jalostaa uudelleen takaisin kantaan, kun sen on sieltä kertaalleen onnistunut hukkaamaan. Avuksi kannattaa käyttää sellaista blackia, jolla on sinertävän vivahteen sijasta turkissa selkeä lämmin punertava vivahde.
	Kuvan gerbiilin perusväri on aivan liian vaalea. Siinä on tosin aavistus toivottua lämmintä rusehtavuutta, mutta tällaisenaan gerbiili jäisi ilman L1:stä näyttelyssä. Vaalea perussävy on burmeseihin tullut slaten käytön myötä. Slatea ei pitäisi tämän takia yhdistää burmeseen ollenkaan.
	Tämän hetkinen yleisin virhe yhdessä selkävärityksen puutteen kanssa on burmesen perusväri, jossa ei ole toivottua lämmintä rusehtavuutta. Kuvan gerbiilin perusväri on kohtuullisen tumma, mutta se saisi olla paljon rikkaamman ja lämpimämmän sävyinen. Hyvin monella siamesella perusväri on selkeästi sinertävä ilman lämmintä vivahdetta, joten tämän takia siamesea ei kannata käyttää burmesen kasvatukseen.

"Perusvärin tulee vaaleta tasaisesti tummanvaaleaa vatsaa kohden."

Burmese värin erottaa sävyn lisäksi siamesen väristä myös se, että burmeselta vaaditaan selkeää tummaa selkää, jonka tulee vaaleta tasaisesti vatsaa kohden. Selkävärin ei tule olla manttelimaisen tasareunainen vaan sen tulee vaaleta asteittain kohti vatsaa. Alla olevissa kuvissa on ensimmäisessä kuvassa esitetty gerbiili, jolla on hyvä tumma lähes musta selkäväritys. Kuvasta huomaa hyvin, kuinka kyljet ovat vaaleammat kuin selkä, mikä on sallitua. Lisäksi gerbiilillä on perusvärissä toivottu lämmin ruskea sävy.

Nuorilla gerbiileillä kehittyy selkäväritys uein samaan aikaan pointtien kanssa. Värin kehittyminen vaatii aikaa, joten vasta juniori ja avoimessa luokassa voidaan ruveta vaatimaan hyvää selkäväritystä. Lopuissa kuvissa on esitetty gerbiileitä, joilla on puutteita selkävärityksessä:

	Gerbiilillä on hyvä tumma selkä, joka vaalenee vatsaa kohden. Raja tumman selkävärin ja kylkien välillä ei ole selkeä vaan väri vaalenee asteittain, mikä on toivottavaa. Perusvärin selässä tulee olla hyvin tumma lähes saman sävyinen kuin mitä ovat gerbiilin pointit. Kyljet ja vatsa ovat selvästi vaaleammat. Burmesen kohdalla ei siis sakoteta vaaleammasta vatsasta kuten esimerkiksi yksivärisen blackin kohdalla.
	Tyypillinen nuori burmese, jonka selkäväritys ei ole vielä kehittynyt kunnolla. Gerbiilin perusväri on vielä lisäksi liian vaalea. Baby luokassa tällaisesta selkävärityksestä ei vielä rangaistaisi, muta mikäli juniori tai avoimessa luokassa esitetyllä gerbiilillä selkäväritys olisi yhtä puutteellinen, jäisi gerbiili ilman L1:stä.
	Aikuinen burmese, jonka selkäväritys ei ole riittävä. Gerbiilin perusväri on kyllä tumma, mutta burmesemainen ominaisuus tummasta selästä ei tule riittävän hyvin esille.
	Kuvan gerbiilillä on jo selkäväritystä, mutta se ei ole riittävää. Hyvän selkävärityksen tulisi olla mahdollisimman tasainen ilman vaaleampia laikkuja. Kuvan gerbiilin selkäväritys on kuitenkin epätasainen eikä se ylety riittävästi kyljille. Näyttelyssä nykyisellä burmese kannalla tällainen gebriili saisi jo L1:n, koska sillä on kuitenkin selvästi havaitavissa selkeä selkäväritys.

Hännän, kuonon, korvien ja jalkojen tulee olla kauttaaltaan varjostuneet tummalla seepianruskealla niin lähellä mustaa kuin mahdollista. Varjostusvärin tulee ulottua jaloissa ensimmäiseen niveleen asti.

Kuvan gerbiilillä ovat takatassut värittyneet hyvin. Tassujen sävy on lähes musta ja varjostusväri yltää niveleen asti ja jopa siitä hieman ylös päin. Etutassuissa näkyy aavistus väriä. Vaikka rotumääritelmä vaatii myös värittyneitä etutassuja, käytännössä etutassut eivät ole yhtä voimakkaasti pigmentoituneet kuin takatassut. Riittävää on, että etutassuissa on nähtävillä tummempaa pigmenttiä sormissa ja kämmenselällä.

Liian vaaleat pointit kulkevat yleensä käsi kädessä liian vaalean perusvärin kanssa. Kuvan gerbiilillä on pointtien väritys liian vaalea. Lisäksi takajaloissa varjostus ei yllä riittävän korkealle. Etutassuissa varjostusta ei ole ollenkaan vaan tassut ovat täysin perusvärin mukaiset. Kuten yksivärisillä, myös burmeseilla lasketaan virheiksi etutassuissa sekä kurkussa esiintyvät valkoiset merkit.

Varjostusvärin tulee levitä kuonosta kasvoille, vaaleammat silmärenkaat sekoittuvat varjostukseen. Korvien tulee olla selvästi varjostuneet. Varjostusvärin tulee erottua selvästi perusväristä.

Burmesen varjostusväri on huomattaavasti voimakkaampaa kuin siamesella. Varjostusvärin tulee selvästi nousta kuonon päältä kasvoille mieluiten gerbiilin otsaan asti. Silmien ympärykset ovat selvästi vaaleammat ja mitä tummempi on varjostusväri, sitä selkeämpi kontrasti on sen ja silmänympärysrenkaiden välillä.

Selkävärin tulisi jatkua tummana kohti alaselkää ja sieltä häntään asti. Selkeä raja hännän juuressa varjostusvärin ja perusvärin välillä ei siis ole toivottavaa. Mikäli raja on liian selkeä, kertoo se, että gerbiilin selkäväritys on puutteellinen.

Ensimmäisessä kuvassa on esitetty gerbiili, jolla on hyvä varjostusväri kasvoissa ja hännässä. Lopuissa kuvissa gerbiilien varjostusväreissä on puutteita.

	Kuvan gerbiilillä on kuonon varjostusväri levinnyt hyvin kasvoille asti. Kuonon lisäksi varjostusväri yltää poskille sekä nousee otsalle. Hyvin sijoittuneen varjostusvärin ansiosta myös vaaleammat silmärenkaat tulevat esille. Korvat ovat tummat. Varjostusväri on myös rotumääritelmän mukainen, hyvin tumman ruskea lähes musta. Tumma selkäväritys alkaa gebriilin niskasta ja jatkuu selkää pitkin yhtyen häntäpointtiin. Selkävärityksen ja häntäpointin välillä ei ole nähtävillä selkeää rajaa, mikä on erittäin hyvä asia.
	Kuvan gerbiilillä on kuonon varjostusväri liian niukka. Varjostusväriä on pääasiassa vain kuonon päällä vaikka olisi toivottavaa, että se nousisi ylös kasvoille asti ja leviäisi myös poskille. Myöskään vaaleammat silmärenkaat eivät tule riittävän selvästi esille. Varjostusväri voisi olla kaikin puolin tummepi. Gerbiilin varjostus antaa enemmän vaikutelman tummasta siamesesta kuin burmesesta.
	Gerbiilin pointit ovat aivan liian vaaleat kuten koko gerbiilin perusvärikin. Vaikka kuonopointti nousee jonkin verran kohti otsaa, jää se liian lyhyeksi. Korvapointit ovat lähes olemattomat. Tällaisella värityksellä gerbiili ei saisi näyttelyssä L1:stä.
	Kuvan gerbiililtä puuttuu varjostusväri selästä. Niinpä häntäpointti näyttää selkeästi päättyvän hännän juureen sen sijaan, että yhtyisi selkäväritykseen. Suurin osa näyttelyissä tällä hetkellä nähdyistä burmeseista on juuri tämänkaltaisia.

Artikkelissa julkaistujen kuvien kuvaajat: Nina Laine, Minna Koivu

Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu.

Takaisin