Lilac

Muotiaallot tulevat ja menevät myös gerbiilien väreissä. 90-luvun alkupuolella lilac oli yksi suosituimmista väreistä. Näyttelyihin oli saatettu ilmoittaa jopa toistakymmentä lilacia ja ne myös pärjäsivät hyvin. Tällä hetkellä tilanne on tyystin toisenlainen. Muotivärit vaihtuvat edelleenkin, mutta valitettavasti lilac ei ole enää onnistunut kapuamaan takaisin muodin huipulle.

Lilac-väri on yksi vanhimmista värimuunnoksista. Se standardoitiin Englannissa vuonna 1979. Alunperin väriä ei kuitenkaan kutsuttu lilaciksi vaan - doveksi. Suomessakin väri kulki ensin doven nimellä ja vaaleampi muunnos lilacin nimellä. Gerbiilin rotumääritelmää uudistettiin vuonna 1991 ja silloin lilacin ja doven nimet vaihtuivat keskenään. Tämä nimien vaihdos aiheutti melko lailla sekaannusta kasvattajien ja näytteilleasettajien keskuudessa, ennen kuin uusiin nimiin totuttiin. Geneettisesti lilac on punasilmäinen muunnos black-väristä (vastaavasti kuin argente on punasilmäinen muunnos agoutista) eli aa pp G- C-. Punasilmäisyysgeenin p ansiosta blackin musta väri muuttuu tummanharmaaksi ja silmät rubiininpunaisiksi. Rotumääritelmässä lilac on määritelty seuraavasti:
Värin tulee olla tasainen lyijynharmaa ihoon saakka. Korvien tulee ollapeittyneet hienoonharmaaseen karvaan. Viiksien tulee olla harmaat ja kynsien neutraalin väriset. Silmätrubiinin punaiset.

Blackin laimennuksena lilac kärsii usein samoista virheistä kuin black-gerbiilitkin: valkoisista merkeistä leuan alla ja tassuissa sekä yksittäisistä valkoisista karvoista. Lisäksi lilacin ongelmana on usein aivan liian vaalea perusväri (nk. lilac/dove sekoitus eli eläin näyttää lilacin ja doven välimuodolta), rusehtava perusväri sekä selästä tumma, mutta kyljiltä vaalea väritys.

Paras yhdistelmä lilacille on toinen lilac. Jalostukseen kannattaa valita ne gerbiilit, joiden väri on riittävän tumma ja joilla on mahdollisimman vähän valkoisia merkkejä tassuissa tai kurkussa. Lisäksi on syytä kiinnittää erityistä huomiota värin tasaisuuteen. Hyvin tummassa lilacissa vaalea vatsa tuntuu nimittäin korostuvan entisestään. Vaaleaa vatsaa on myös melko hankala jalostaa pois, joten kannattaa pyrkiä siihen, että alusta asti käyttää jalostukseen vain niitä eläimiä joilla on mahdollisimman tasainen perusväri.

Sopiva apuväri lilacin kasvatukseen on black. Jos black ei kanna punasilmäisyyttä, ovat kaikki poikaset black-lilac-poikueessa blackeja. Vasta kun tästä poikueesta oleva black yhdistetään lilacin kanssa, saadaan poikasiin lilacia.

Käytetyn blackin suhteen tulee kuitenkin olla kriittinen. Blackilla ei saisi olla samoja vikoja kuin lilacilla, jonka kanssa sitä aiotaan käyttää. Mitä tummempi pigmentti blackilla on, sitä parempi. Mikäli blackin perusväri vaikuttaa rusehtavalta, ei sitä kannata käyttää, koska se saattaa tuoda rusehtavuutta myös lilackantaan.

Muita värejä ei lilaciin juuri kannata yhdistää.

Värinä lilac on hyvin kaunis ja sitä on helppo kilpailuttaa. Siitä löytyy haastetta yllin kyllin myös perfektionistille (eli täydellisyyteen pyrkijälle), ilman että se silti olisi kohtuuttoman vaikea kasvatettava.

Takaisin