Osa 8: Oman linjan luominen

Kuten edellisessä osassa kerrottiin, oman linjan luominen on lähes mahdotonta ilman maltillista tai laajapohjaista sisäsiitosta. Mitä harvinaisempi kasvatettava väri tai kuvio on, sen läheisempää sisäsiitosta joudutaan käyttämään. Tässä piilee myös omat vaaransa, joihin on hyvä varauta jo alusta alkaen.

Klassinen menetelmä

Englannissa on jyrsijäkasvattajilla tapana aloittaa kasvatus neljällä eläimellä; yhdellä uroksella ja kolmella naaraalla. Tästä johtuu, että Englannissa voi olla erittäin vaikeata saada eläinten kasvattajaa ymmärtämään, että haluaa ostaa vain yhden uroksen tai naaraan. Kaikki kolme naarasta paritetaan samalla uroksella. Näistä poikasista pidetään yhdestä poikueesta uros, jolla astuteaan muiden poikuieiden naaraat, joidenka poikasista yhdestä naaraasta pidetään uros ja muista naaraita, jotka astutetaan uroksella jne.

Menetelmällä saadaan nopeasti hyviä tuloksia aikaiseksi varsinkin jos kantaeläimet ovat olleet korkeatasoisia. Mutta jos kantaeläimissä on ollut näkyviä tai piileviä vikoja, tulevat ne yleensä voimakkaasti esiin poikasissa parin sukupolven kuluttua. Kasvattaja yrittää yleensä tässä vaiheessa käyttää hädissään harkitsematonta ulkosiitosta pilaten alullaan olevan linjan kokonaan. Sen sijaan olisi syytä aloittaa erittäin voimakas karsinta eli poikasia, joilla ei ole toivottuja ominaisuuksia, ei saa käyttää enää linjan eteenpäin viemiseen.

Klassistaista jalostusmenetelmää käyttäessä on siis kantaeläimiin kiinnittettävä erittäin suurta huomiota. Jos eläimet ovat keskivertotasoa tulee poikasista keskivertotasoa olevia. Kaikilla eläimillä tulee olla halutut ominaisuudet esim. hyvä väri ja tyyppi sekä koko. Myös vikoja pitäisi olla mahdollisimman vähän eli eläinten tulisi olla terveitä ja hyväluonteisia. Järkevintä olisi hankkia kantaeläimet useammalta eri kasvattajalta, jolloin alkuperäinen geneettinen pohja olisi myös laajempi. Näin saadaan jälkeläisiin hieman enemmän muuntelua, jolloin valitsemalla parhaat jälkeläiset jatkoon valitaan myös parhaimmat geenit jatkoon.

Klassinen jalostusmenetelmä vaatii kuitenkin sen että yleisen tason on oltava melko hyvä, jotta tarpeeksi hyviä kantaeläimiä löytyy. Jos yleinen taso ei ole kovin kehuttava, kuten joissakin gerbiiliväreissä tällä hetkellä, voidaan käyttää muunneltua versiota klassisesta linjausmenetelmästä.

Useamman kantauroksen menetelmä

Gerbiilikasvattajalle suosituin kasvatusmenetelmä on useamman kantauroksen menetelmä, jota täydennetään tarkoin valitulla ulkosiitoksella. Useamman kantauroksen menetelmässä käytetään yleensä yhden sijasta kahta mieluiten useampaakin urosta. Naaraita voi olla kolme mutta mielellään myös useampia. Urokset valitaan siten että, jokaisella uroksella on mahdollisimman paljon haluttuja ominaisuuksia mutta keneltäkään ei saa yhtäaikaa puuttua jotain haluttua ominaisuutta. Naaraisiin pätee sama asia. Tarkoituksena olisi että haluttu ominaisuus löytyisi aina joltain kantaeläimeltä. Seuraava esimerkki varmaan selventää hieman.

Haluamme aloittaa lilac gerbiilien kasvatuksen, mutta ikävä kyllä lilacien taso Suomessa on melko vaihteleva; perusvärit ovat vielä liian vaaleita ja gerbiilit ovat yleensä pieniä. Niinpä yritämme löytää yhden uroksen, jolla olisi erinomainen väri, vaikka koko ei olisikaan kovin iso sekä toisen uroksen, joka olisi mahdollisimman suuri, pitkäselkäinen ja hyvän tyyppinen, mutta värin ei tarvitse olla paras mahdollinen. Onnistumme löytämään myös kolme naarasta. Yhden erittäin hyvän värisen, mutta pienehkön. Yhden erittäin hyvän kokoisen, mutta hieman huonomman värisen ja yhden siltä väliltä.

Pienehkö hyvänvärinen uros kannattaa astuttaa suurella hieman huonomman värisellä naaraalla ja suuri huonomman värinen uros kannattaa astuttaa pienemmällä paremman värisellä naaraalla. Jos naaraalla on suhteessa huonompi väri kuin koko, kannattaa se astuttaa paremman värisellä uroksella ja jos koko on huonompi kuin väri kannattaa se astuttaa isommala uroksella. Syntyvistä poikasista käytetään jalostukseen vain parhaimmat eli ne, joilla mahdollisimman hyvä väri ja tyyppi. Täyssisar yhdistelmiä on syytä välttää ja mahdollisimman pitkälle myös puolisisar yhdistelmiä eli aina mahdollisimman kaukaisia sukulaisia yhteen, jolloin valikoivalla jalostuksella saadaan pikkuhiljaa valittua jatkoon aina halutut ominaisuudet.

Perinnöllisiin vikoihin ja sairauksiin on myös tässä jalostusmenetelmässä kiinnitettävä suurta huomiota varsinkin kun ne tulevat hitaammin esille kuin klassisessa menetelmässä.

Harvinaiset värit tai kuviot

Harvinaisia värejä ovat yleensä sellaiset, joita on vain muutama yksilö olemassa. Yleensä värit ovat tulleet uutena väri- tai kuviomuunnoksena ulkomailta (kuten siameset ja burmeset, foxit jne.) tai ovat jostain syystä (= eivät ole pärjänneet kovin hyvin näyttelyissä vähään aikaan) tipahtaneet ns. muotivärein ulkopuolelle (kuten vaikkapa slate tällä hetkellä). Yleensä väristä tai kuviosta tiedetään kuitenkin jo sen geneettinen kaava ja onko se letaali vai ei. Harvinaisten värien tai kuvioiden kasvattaminen vaatii silti kasvattajalta paljon aikaa ja ponnisteluja ja yleensä näyttelymenestys ei ole kovin hyvä.

Aluksi olisi hyvä hankkia 2-4 yksilöä ja tutkia ne kriittisin silmin läpi. Mitkä ovat eläinten pahimmat virheet; yleensä pieni koko ja huono tyyppi, mutta myös perusvärin kanssa voi olla ongelmia. Kanta tarvitsee myös uutta verta koska se saattaa olla jo hyvinkin sisäsiittoinen. Kannattaa siiis hankkia muutama uros tai lainata jotain huippu-urosta, jotka sopivat värinsä puolesta uuden värin tai kuvion kasvatukseen, mutta jotka ovat täysin eri sukuisia. Näiden tulisi olla erittäin hyviä yksilöitä ja niillä ei saisi olla samoja virheitä kuin mitä on jo harvinaisemman värisillä yksilöillä.

Harvinaisemman väriset naaraat astutetaan näillä uroksilla. Jos haluttu väri on dominoiva poikaset ovat yleensä kaikki halutun värisiä, mutta jos haluttu väri on resessiivinen kantavat poikaset tätä väriä. Poikaset astutetaan keskenään, mutta ei kuitenkaan sisaruksia eikä mielellään puolisisaruksiakaan. Viimeistään nyt poikasissa pitäisi olla halutun värisiä.

Uusien värien kanssa on myös käytettävä riittävästi ulkosiitosta, jotta linjan suppeaa geenipohjaa saadaan laajennettua. Käytetyn ulkosiitoksen tulee sopia aina geneettisesti värinsä puolesta harvinaiselle värille. Ulkosiitosta käytetään aina varsinaisesti tyypin ja koon sekä terveyden parantamiseen.

Mutaationa syntyneet uudet värit tai kuviot

Joskus poikueeseen saattaa syntyä erikoisen värinen poikanen. Ennen kuin kasvattaja ryhtyy suinpäin kasvattamaan lisää näitä "jännän" värisiä poikasia, olisi kasvattajan tehtävä itselleen selväksi onko väri tai kuvio vaivan arvoinen. Uuden värin tai kuvion on selvästi poikettava jo olemassa olevista väreistä tai kuvioista, väri ei siis saa olla mikään kellertävä vatsainen argente, joka on itseasiassa argente, jolla on vain huono vatsan väri. Yleensä olisikin viisasta kääntyä tutkailemaan muita eläinlajeja onko niissä standardoitu vastaavaa väriä tai kuviota (tai turkkimuunnosta), jos sellainen löytyy, voi värin vakiinnuttamiseksi kantaan ryhtyä.

Koska uudenvärisiä eläimiä on yleensä vain yksi kappale olisi se järkevintä parittaa toisen vanhemman kanssa tai sisarustensa kannsa, jotka voivat kantaa samaa ominaisuutta. Jos uusi ominaisuus on dominoiva ovat kaikki poikaset uuden ominaisuuden mukaisia, jos taas resesiivinen kantavat kaikki poikaset tätä ominaisuutta vaikka se ei niistä päällepäin näykään. Kun nämä poikaset paritetaan takaisin siihen vanhempaan jolla oli haluttu ominaisuus pitäsi osan poikasista olla nyt halutun laisia. Nämä poikaset paritetaan vielä keskenään, jotta saataisiin tarpeeksi paljon lähtömateriaalia. Alkuvaiheessa joudutaan siis käyttämään pelkästään läheistä sisäsiitosta, jotta saataisiin useampia halutun ominaisuuden omaavia yksilöitä, usein joudutaan tinkimään myös koosta ja tyypistä.

Vasta kun uusi ominaisuus on saatu vakiinnutettua sekä tiedetään siitä vähän enemmän (eli onko se dominoiva tai resessiivinen onko geeni letaali tai koostuuko väri useammasta geenistä ) voidaan siihen ruveta linjaamaan kokoa ja tyyppiä vastaavasti kuten muidenkin harvinaisten värien kanssa.

Muista

Vaikka kasvattaja kuinka pyrkisi yhdistämään vain hyviä eläimiä yhteen, jolloin poikasten pitäisi kaiken järjen mukaan olla myös hyviä. Ikävä kyllä näin ei aina käy, vaan poikasilla voi olla perinnöllisiä vikoja tai sairauksia. Tällaisia poikasia ei saa käyttää enää jalostukseen. Ole myös tarkka siitä mihin nämä poikaset päätyvät. Eläinkauppoihin ei niitä pitäisi myydä, koska sieltä ne ehkä ostetaan lemmikiksi tai jalostukseen jolloin poikaset pääsevät periyttämään vikojaan. Parempi on, että yrität etsiä poikasille itse kodin, kunhan muistat painottaa uudelle omistajalle, että niillä ei saa teettää poikasia. Pahimmassa tapauksessa, jos poikasilla on sellainen vika joka haittaa niiden elämistä, tulee ne armeliaisuus syistä lopettaa.

Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu. Julkaistu aikaisemmin Aavikkorumpu 3/1994. Artikkeli tarkistettu ja muokattu osittain kasvattajakurssia varten ja julkaistu uudelleen Aavikkorummussa 2/1998.

Päivitetty viimeksi 26.3.2004.