Osa 5: Yleistä jalostuksesta

Monen kasvatustyö alkaa siitä, että omalla näyttelyssä menestyneellä gerbiilillä halutaan tehdä poikasia. Vähitellen kasvatus saattaa muuttua satunnaisesta muutaman poikueen teettamisestä varsinaiseksi kasvatustyöksi. Mutta milloin gerbiilien kasvatuksesta tulee jalostusta ja miten jalostus eroaa kasvatuksesta vai eroaako mitenkään. Gerbiilien kasvattajaksi voidaan sanoa jokaista henkilöä, joka teettä gerbiilillään poikueita. Ajan myötä kasvattaja ehkä huomaa gerbiileissään ominaisuuksia joiden takia gerbiili ei pärjää esimerkiksi näyttelyssä ja haluaa muuttaa niitä. Kasvattaja yrittää saada aikaiseksi ehkä parempaa väriä gerbiileilleen tai isompaa kokoa. Kasvattaminen onkin kuin huomaamattaan muuttunut jalostamiseksi. Jalostus on siis eläinten suunnitelmallista siitoskäyttöä, haluttujen ominaisuuksien muuttamiseksi. Lemmikkieläimillä jalostus käsitetään eläinten systemaattiseksi parantamiseksi rotumääritelmän mukaiseksi. Gerbiilikasvattajan eli oikeammin jalostajan ohjenuorana toimii rotumääritelmä sekä lemmikkieläinten kyseessä ollessa myös luonteen ja terveyden parantaminen.

Kolmen "peen" -sääntö

Tuloksellisen jalostuksen runkona toimii niin sanottu kolmen “peen” -sääntö; päämäärä, palaute sekä pitkäjännitteisyys. Tämä tuntuu monesta gerbiilikasvattajasta itsestään selvältä, mutta käytännössä ei kolmen “peen” -sääntö kuitenkaan aina toimi. Päämäärä katoaa helposti, jopa ensimmäisen poikueen jälkeen, kun poikaset eivät täyttäneetkään odotuksia. Palautteeseen suhtaudutaan ylikriittisesti tai siitä ei osata ottaa opiksi. Pitkäjännitteisyys on kuitenkin yleensä se, mikä ihmisiltä loppuu ensimmäisenä, tulee muita harrastuksia ja mielenkiintoisempia asioita kuin gerbiilien kasvatus.

Päämäärä

Jalostustyöllä täytyy olla aina päämäärä ja kasvattajan tulee pitää tämä päämäärä mielessään suunnitellessaan poikueita. Päämärättömän kasvatus on kuin haparointia pimeydessä ilman suuntavaistoa. Toki hyvällä tuurilla voi saada satunnaista tulostakin aikseksi, mutta mitään pitkäaikaista ja pysyvää ei pysty ilman päämäärää rakentamaan. Millainen on sitten hyvä päämäärä? Jos kasvattajan päämääränä on voittaa mahdollisimman paljon palkintoja näyttelyistä ei sillä vielä pääse pitkälle. Itseasiassa kasvattaja pääsisi helpoiten tuohon päämäärään ostaessaan hyviä eläimiään muilta ja kilpailuttamalla niitä jättäen aikaavievän kasvatustyön muille. Kun kasvattaja tuntee rotumääritelmän, tietää kasvatettavan värin heikkoudet ja vahvuudet, pystyy hän asettamaan itselleen päämärän, jota seurata kasvatustyön edetessä. Gerbiilin rotumääritelmällinen hyvyys ei kuitenkaan vielä riitä päämääräksi. Mukaan täytyy liittää myös tavoite mahdollisimman terveestä ja hyväluontoisesta gerbiilistä. Hyvä päämäärä kehittyy myös aikojen saatossa. Se alkaa sisältää enemmän yksityiskohtia. Kun esimerkiksi aloittelevan argente kasvattajan päämäränä olisi vaikkapa “Haluan kasvattaa hyväntyyppisiä argente gerbiileitä, jotka ovat terveitä ja kilttejä” voi saman kasvattajan päämäärä olla kolmen vuoden kuluttua “Haluan kasvattaa isoja, pitkäselkäisiä argente gerbiileitä, jotka pysyvät hyvässä massassa. Perusvärin tahdon olevan kaunis kultainen, jossa ei olisi yhtään tippausta, perusväri ei myöskään saisi vaaleta kyljille. Haluaisin, että gerbiilit olisivat luonteeltaan vielä helpommin käsiteltävissä ja niiden yhdistäminen olisi helppoa”.

Päämäärään pääset harvoin yksin. Yhteistyö muiden kasvattajien kanssa on välttämätöntä. Yhteistyötä kannattaa tehdä jo kasvatustyön alusta asti. Samalla kun tavoitelet omaa päämäärääsi autat muita kasvattajia pääsemaan omaan päämääräänsä. Päämäärä ei kuitenkaan pyhitä keinoja. Muistathan, että mikään päämäärä ei oikeuta sinua kohtelemaan eläimiäsi huonosti tai pitämään niitä poikaskoneina, jotka voi käytön jälkeen heittää pois. Gerbiili on elävä tunteva olento, joka vaatii huolenpitoa ja rakkautta.

Palaute

Jotta pysyisit päämäärässäsi ja tietäisit miten kasvatustyösi etenee on sinun saatava palautetta. Saat kahdenlaista palautetta jalostustyöstäsi: tärkeimmän palautteen antavat kasvattamasi eläimet, jota sinun on opittava lukemaan, mutta lähes yhtä tärkeää on muilta kasvattajilta ja gerbiilituomareilta saamasi palaute. Jotta pystyisit kerämään tietoa omista kasvateistasi ja niiden kehittymisestä, pidä kirjaa poikueistasi. Näin muistat vielä vuosienkin jälkeen mitä mistäkin poikueesta tuli. Merkitse ylös niin virheet kuin onnistumisetkin. Seuraa omien kasvattiesi matkaa maailmalla: millaiseksi ne kehittyvät, miten ne menestyvät näyttelyssä ja millaisia jälkeläisiä ne periyttävät. Vertaa poikasia vanhempiin ja sisaruksiin. Mitä yhteisiä ominaisuuksia niillä on. Osaatko sanoa mikä ominaisuuksita on tullut isältä, mikä emältä, pystytkö peräti sanomaan onko joku ominaisuus peritty isovanhemmilta. Tärkeintä olisi, että jokainen syntynyt poikue olisi yhtä hyvä tai mikä parempaa vielä parempi kuin vanhempansa. Silloin kasvatustyöllä on mahdollista kehittyä eteenpäin. Tärkeä saamasi palaute poikueista on poikueen tasaisuus. Tämä ei ole aina selvää kasvattajille. Poikueen tasaisuus kertoo vanhempien geeniperimästä. Poikue, jossa on yksi supervoittaja gerbiili ja loput huonoja gerbiileitä, on jalostusarvoltaan huonompi kuin poikue, jossa kaikki ovat keskitasoisia poikueita. Supervoittaja gerbiili voi periyttää jälkeläisilleen sisarustensa huonoja ominaisuuksia omien hyviensä sijasta. Tasainen poikue antaa viitteita siitä, että eläimet periyttävät tasaisia jälkeläisiä. Tasaisesti huono poikue kertoo puolestaan, että vanhemmat ovat periyttäneet huonoja ominaisuuksia eikä niitä ehkä pitäisi käyttää jalostukseen. Näyttelyissä ja kasvattajapäivillä sinulla on mahdollisuus kerätä tietoa muilta kasvattajilta ja gerbiilituomarilta. Lue gerbiiliesi saamat arvostelut tarkkaan. Jos gerbiili on saanut laatu 1 -palkinnon, on se tuomarin mielestä niin hyvä gerbiiliä, että sitä voidaan käyttää jalostukseen. Jos taas gerbiilisi jää ilman laatu 1 -palkintoa, selvitä miksi. Jos arvostelukaavakkeesta asia ei käy ilmi, käy kysymässä perustelut arvostelun jälkeen tuomarilta. Gerbiiliä kannattaa kilpailuttaa näyttelyssä useamman kerran ja useilla eri tuomareilla, näin saat kattavamman kuvan gerbiilistäsi ja sen tasosta. Käymällä kasvattajapäivillä opit lisää tietoa kasvattamastasi väristä sekä erilaisita ongelmista joita muilla gerbiilikasvattajilla on esiintynyt. Näin pystyt hyödyntämään muiden keräämää tietoa omassa kasvatustyössäsi. Ei ole järkevää, että jokainen opettelee perusasiat kantapäänkautta.

Suurin vaara kasvatutyön kehittymiselle on, koiramaailman termiä lainaten, kennelsokeus. Tämä tarkoitaa sitä, että kasvattaja ei enää ajan myötä pysty erottamaan omissa eläimissään olevia virheitä tai puutteita. Kun näistä virheistä tuomari huomauttaa näyttelyssä, onkin seurauksena se, että kasvattaja suuttuu ja ottaa nokkiinsa arvostelusta ja pyrkii viemään eläimiään vain sellaiselle tuomarille, jolta luulee palkinnon irtoavan helpommin. Ymmärrettävää on, että kasvatustyön kehitys loppuu tähän pisteeseen. Kasvattaja ei pysty enää kasvattamaan parempia eläimiä, koska ei näe niissä olevia virheitä. Pyri siis välttämään kennelsokeutta niin pitkälti kuin voit. Katsele omia eläimiäsi kriittisin silmin. Mutta älä haksahda toiseen äärimmäisyyteen, ylikritiikkiin. Ylikriittinen kasvattaja ei pyty enää kasvattamaan, koska ei löydä kyllin hyvä gerbiileitä, joita voisi käyttää. Muista siis päämääräsi ja yritä pysyä siinä.

Pitkäjännitteisyys

Jyrsijämaailmasta löytyy monen monta esimerkkiä kasvattajista, joiden kasvatustyö on loppunut ennen kuin on edes päässyt alkuun. Ikävä myöntää, mutta meidän jyrsijäkasvattajien suurin heikkous on pitkäjännitteisyyden puute. Kasvatustyön alku on aina täynnä suurta innostusta, mutta kun ensimmäiset omat kasvatit eivät pärjääkään näyttelyssä, alkaa innostus hiipua. Gerbiilien hoidosta tulee taakka; ruokkiminen viekin nyt liikaa aikaa päivässä, samaten puruja saa olla jatkuvasti vaihtamassa parin viikon välein. Nykyään kasvattajaa, joka on kasvattanut jo pari vuotta pidetään kokeneena kasvattajana ja yli viisi vuotta kasvattanut on jo “vanha konkari”. Olisikin hyvä, jos me jyrsijäkasvattajat siirtäisimme katseemme välillä jyrsijöistä muiden eläinten kasvattajiin. Koirapuolella kokenut kasvattaja on kasvattanut usein yli kolmekymmentä vuotta. Hevosten kasvatus vaatii vielä enemmän aikaa. Hevossiittolassa vaalitaan satojen vuosien ikäisiä sukulinjoja. Milloinkahan pääsemme samaan jyrsijöillä? Uuden kasvattajan on hyvä muistaa, että tulosten saaminen kasvatustyössä vie aikaa vuosia. Vaikka gerbiilin sukupolviväli on lyhyt, niin todelliset tulokset näkyvät vasta vuosien kuluessa. Toki hyvä tuuri saattaa auttaa kasvattajan helpommin alkuun ja huono tuuri taas tuo alussa turhattavia vastuksia. Kun jalostuksessa tapahtuu odottamattomia takaiskuja, gerbiilikantaa kohtaa yllättävä joukkokuolema, poikaset eivät tunnu selviävän vieroitusikään asti tai omaan linjaan ilmestyy perinnöllinen vika, joutuu pitkäjännitteisyys koetukselle. Vuosien työ on valunut hukkaan. Ei mikään ihme, että kasvattaja masentuu ja haluaisi lopettaa. Jos samaa gerbiili väriä on kasvattanut joku muukin, ei tilanne enää olekaan niin paha. Omien gerbiilien jälkeläisiä ja sukulinjoja on silloin saatavilla ja kasvatustyö voidaan aloitaa näiden pohjalta uudestaan. Jos taas väriä ei ole kasvattanut kukaan muu, joutuu kasvattaja luomaan sen alusta asti uudelleen. Vaikka tässä on ensiarvelulta suuri työ, on kasvattaja kuitenkin paljon kokeneempi ja viisaampi kuin mitä hän oli kasvatusta ensimmäisen kerran aloittaessaan. Hän pystyy välttämään monet sudenkuopat, joihin kokematon kasvattaja saattaisi langeta. Lopputuloksena voikin olla paljon parempi kanta kuin mitä alunperin. Kasvattaja on onistunut kääntämään tappion voitoksi.

Jalostuseläimet

Hyvän kasvatustyön tärkein pohja ovat jalostuseläimet. Jokainen eläin, jolla teetetään poikasia, periyttää poikasilleen osan ominaisuuksistaan, olivatpa ne sitten hyvä tai huonoja. Monet huonot ominaisuudet saattavat säilyä kannassa useita sukupolvia ja niiden poisjalostaminen voi olla hyvinkin hankalaa. Kasvattajan tehtävänä on siis valita jalostuseläimet siten, että ne periyttäisivät poikasilleen mahdollisimman paljon hyviä ominaisuuksia. Helposti luulisi, että jalostuseläinten valinta on hyvin helppoa. Hankitaan mahdollisimman hyvän tyyppisiä ja kokoisia gerbiileitä, joilla on paras mahdollinen väri ja laitetaan ne yhteen. Tulokseksi saadaan erinomaisia gerbiilin poikasia. Valitettavasti tosielämässä kaikki ei ole näin yksinkertaista. Harvoin tulevan kasvattajan käsiin osuu todellisia huippuyksilöitä. Yleensä kasvattaja joutuukin valitsemaan jalostusgerbiilinsä eläinjoukosta, joilla on satunnaisesti sekä toivottuja että ei-toivottuja ominaisuuksia. Mitä vaikeampi tai harvinaisempi väri, sitä vaikeampi on löytää edes kelvollisia jalostuseläimiä.

Ensimmäinen ehto jalostuseläimelle on, että gerbiilin tulee olla terve ja hyväkuntoinen. Tutki jalostuseläimeksi takoitetut eläimet tarkaan. Hampaiden tulee olla suorat ja ehjät. Hännässä ei saa olla knikkiä eli pientä pahkuraa tai mutkaa, koska se voi periytyä jälkeläisille. Knikkihäntäistä gerbiiliä voi kuitenkin käyttää jalostukseen mikäli knikki on tullut tapaturman seurauksena ja voit luottaa myyjän sanaan. Gerbiilin tulee pystyä laskemaan paino kaille tassuilleen, muussa tapauksessa sillä saattaa olla jokin jalka poikki, tai luissa voi olla kasvuvirhe.

Luonteen merkitys on gerbiilin kasvatuksessa hyvin tärkeässä asemassa varsinkin naarailla. Hiirillä tehdyssä tutkimuksessa on todettu hermostuneiden ja arkojen hiirinaaraiden saavan hermostuneita ja arkoja poikasia. Lisäksi tutkimuksessa todettiin hermostuneisuuden ja arkuuden kasvavan sukupolvien myötä. Myös muilla eläimillä on saatu samansuuntaisia tutkimustuloksia. Tämän takia gerbiileilläkin tulisi kiinnittää erityistä huomiota luonteeseen. Jalostuseläinten tulisi olla kilttejä ja rauhallisia kun niitä käsitellään. Ne eivät saisi myöskään käyttäytyä liian agressiivisesti toisiaan kohtaan, jolloin uroksen ja naaraan yhdistäminen käy mahdottomaksi tehtäväksi.

Jalostukseen tarkoitettujen gerbiilien tulisi olla myös ulkomuodoltaan niin hyviä kuin mahdollista. Hyvä uros on kookas ja sen selästä löytyy pituutta. Urokselta tulee siis vaatia kokoa, pientä urosta ei pitäisi käyttää jalostukseen ollenkaan ellei kyseessä ole niin harvinainen väri, ettei muuta sopivaa jalsotusmateriaalia ole saatavilla. Pään tulisi olla leveä ja kohtuu lyhyt. Silmien isot ja kirkkaat. Gerbiilin tulisi olla sopivassa massassa. Gerbiilin selkä ei saa olla liian köyry, jolloin selkäruoto tulee korostetusti esiin. Hyvän uroksen kruunaa hyvä uros leima eli gerbiilistä pitää pystyä näkemään päällepäin, että se on uros. Hyvä naaras täyttää monilta osin samat vaatimukset kuin hyvä uros. Kooltaan naaras on pienempi kuin uros, silti naaraalla tulisi olla myös mahdollisimman pitkä selkä. Monet naaraat ovat myös erittäin hoikkia. Harmillisempaa naaraalle on kuitenkin liikalihavuus, joka saattaa estää naarasta tiinehtymästä.

Tulevan jalostuseläimen värin "hyvyys" on riippuvainen hyvin pitkälti kasvatettavasta väristä. Jos olet hankkimassa esimerkiksi argentea argenten jalostukseen pyri hankkimaan niin hyvän värinen gerbiili kuin mahdollista. Jos taas haluat argentea agoutin värin parantamiseen, kannattaa silloin valitakin mahdollisimman punainen argente. Perusvärissä oleva harmaa tippaus ei tällöin haittaa yhtään. Vastaavasti yksivärisellä eläimellä pitäisi olla mahdollisimman vähän valkoisia merkkejä, mutta jos olet aikeissa käyttää gerbiiliä kuviollisten kasvatukseen, ei valkoiset tassut ja leuanaluslaput haittaa. Suhteuta siis gerbiilin väritys aina käyttötarkoituksen mukaan.

Mikä on sitten sopiva jalostuseläimen hankintaikä. Hyvin moni haluaa ostaa gerbiilinsä jo poikasena. Poikasen hankinnassa on kuitenkin omat riskinsä. Pienestä poikasesta ei pysty vielä päättelemään gerbiilin lopullista ulkonäköä ja kokoa. Myöskin monien gerbiilien väri kehiittyy jopa puolivuotiaaksi asti toisilla vielä senkin jälkeen (agouti ja argente). Gerbiilin poikaset myös kehittyvät eri tahtiin. Aikuisena poikueen paras gerbiili ei välttämättä vielä erotu mitenkään edukseen muista sisaruksistaan kahden kuukauden ikäisenä. Poikasen etuna on kuitenkin sen helppo yhdistettävyys kotona olevien muiden gerbiilin joukkoon.

Silloin tällöin toisilla kasvattajilla on myytävän aikuisia eläimiä. Aikuisen eläimen ostaminen on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Aikuisestä eläimestä näkee jo gerbiilin tyypin ja koon sekä värityksen. Eläimellä saattaa olla myös jälkeläisiä. Arvioimalla jälkeläisiä pystyt aavistelemaan, millaisia ominaisuuksia gerbiili on peritttänyt itsestään. Muista kuitenkin, että poikue perii puolet ominaisuuksistaan myös toiselta vanhemmaltaan, niin hyvät kuin huonotkin. Oma mielipiteesi jalostukseen aikomasta gerbiilistä on kuitenkin kaikkein tärkein. Älä käytä sellaista gerbiiliä jalostukseen, josta et itse pidä. Jos gerbiilin luonne tai ulkonäkö ei miellytä sinua on parempi olla käyttämättä eläintä jalostukseen vaikka se olisi menestynytkin näyttelyssä. Gerbiili saattaa periyttää myös jälkeläisilleen juuri niitä ominaisuuksia, joista et itse pidä ja ennen kuin huomaatkaan ovat ikävät ominaisuudet pesiytyneet gerbiilikantaasi.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Aavikkorumpu lehdessä 1/98 Kasvattajakurssin yhteydessä. Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu.

Päivitetty viimeksi 26.3.2004