Osa 11: Kasvattajan moraali

Gerbiilikasvatuksen moraali

Jokaisen gerbiilikasvattajan, niin aloittelijan kuin konkarinkin, tulee aika ajoin miettiä syvällisesti gerbiilikasvatuksen eettisiä puolia ja siihen liittyvää moraalia. Gerbiilikasvattajakurssilla sen aika on tullut nyt. Tässä viimeisessä osassa, en enää anna ohjeita siitä mikä on oikein ja mikä väärin, mutta sen sijaan esitän paljon kysymyksiä sekä pohdiskelen niihin mahdollisia vastauksia. Haluan kuitenkin, että mietit vastauksia ja perusteluja itse, rehellisesti, itsellesi valehtelematta. Vain sinä itse pystyt omista vastauksista päättelemään, oletko valmis tältä osin kasvattajaksi vai onko parempi unohtaa kasvatustyö kokonaan ja pitää gerbiileitä vain lemmikkinä.

Onko eettisesti oikein kasvattaa gerbiileitä?

Niinpä, kuinka monta kertaa olet miettinyt, onko gerbiilikasvatuksessa mitään järkeä. Eikö gerbiili olisi paljon onnellisempi asuessaan aavikolla, lisääntyessään silloin kun haluaa kenen kanssa haluaa, kohdaten lopulta loppunsa petoeläimen saaliina tai sairauden murtamana. Mikä oikeus ihmisellä on sanoa mikä gerbiili pariutuu minkäkin kanssa ja samalla kenties edesauttaa perinnöllisten vikojen lisääntymistä gerbiilien keskuudessa. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Emme myöskään voi laskea kaikkia maailman gerbiileitä vapauteen ja sanoa niille jäähyväissanoiksi: "Nauttikaa vapaudestanne, lisääntykää ja olkaa onnellisia." Koska olemme kesyttäneet gerbiilin lemmikiksemme, tulee meidän myös huolehtia siitä parhaan kykymme mukaan ja silloin joudumme puuttumaan myös sen lisääntymiseen, ruokintaan, terveydenhoitoon ja sitä kautta lajin olemassa oloon ja kamppailuun olemassaolosta.

Lemmikkigerbiilin kohdalla luonnonvalinta ei enää toimi kuten villigerbiilillä. Vain parhaat yksilöt eivät enää pääse jatkamaan sukua kuten luonnossa vaan sukua pääsevät jatkamaan eläinkaupan gerbiilit, koska eläinkauppias tarvitsee lisää poikasia myyntiin, naapurin kaksi gerbiiliä, koska ne ovat niin söpöjä, kasvattajan kaksi gerbiiliä, koska ne ovat niin hyvän värisiä. Mutta mikä edellä mainituista ehdoista on paras korvike luonnonvalinnalle? - Ei mikään, kaikki ovat yhtä huonoja, koska niillä ei ole mitään tekemistä itse gerbiilin kanssa. On aivan yhdentekevää onko kasvatusperiaatteena söpöys, väri vai raha, jollei gerbiilin muihin ominaisuuksiin kiinnitetä mitään huomiota. Kun ihminen kesytti gerbiilin lemmikikseen, hän samalla otti vastuulleen myös luontoäidin vastuulla olevat tehtävät; lajin säilyttämisen sekä kehittämisen. Luontoäiti arvostaa gerbiilissä asianmukaista väritystä, joka antaa mahdollisimman hyvän suojavärin petoja vastaan, terveyttä, joka mahdollistaa hyvän poikastuotantokyvyn ja arkaa luonnetta, jolloin gerbiili pakenee herkemmin epäillessään vaaraa. Ihminen arvostaa puolestaan gerbiilissä kilttiä luonnetta, jolloin gerbiiliä voi paijata ja pitää hyvänä, terveyttä, jolloin gerbiilillä on mahdollisimman pitkä elinikä sekä kauniita värejä, jotka miellyttävät silmää. Erinomaisesta suojaväristä ei ole kuitenkaan hyötyä mikäli gerbiilillä on taipumus sairastua herkemmin, jolloin se ei pääse tuottamaan jälkeläisiä. Terveydestä ei ole taas hyötyä, mikäli gerbiilin suojaväri on puutteellinen ja se joutuu helpommin petoeläinten saaliiksi. Luontoäiti, ei painota yhtä ominaisuutta muiden kustannuksella vaan muistaa, että lajin säilyttämiseen tarvitaan kaikilta ominaisuuksilta mahdollisimman hyvä yksilö. Luontoäidin korvikkeina me ihmiset emme kuitenkaan aina muista edellistä periaatetta. Käytämme agressiivista gerbiiliä kasvatukseen, koska se on menestynyt näyttelyssä. Käytämme sairasta gerbiiliä jalostukseen, koska sillä on niin hyvä väri.

Miksi sitten Gerbiiliyhdistyksessä painotetaan nimen omaan värien kasvatusta ja gerbiileitä näyttelytetään värin mukaan, jos sillä ei ole mitään merkitystä?

Meitä ihmisiä viehättää erilaisuus, kunhan se ei vain ole meissä itsessämme. Kun poikueessa on yksi poikanen erivärinen kuin muut poikaset, kiinnittyy silmämme aina siihen ja haluamme sen, koska se on erilainen. Siksi meillä on niin monta erinäköistä, -kokoista ja -väristä koiraa, kissaa, hiirtä, hamsteria, kultakalaa ja myös gerbiiliä. Haluamme aina lisää - niitä erilaisia - samanlaisiahan meillä on vaikka kuinka paljon. Lemmikkigerbiilin kannalta värillä ei ole väliä, mutta meille ihmisille sillä on. Jotkut värit viehättävät meitä enemmän kuin toiset värit. Olemme laatineet gerbiilin ulkomuodosta ja eri väreistä vaatimuksia, joita kutsumme rotumääritelmäksi. Ja, koska olemme hyvin kilpailuhenkisiä, myös mielellämme kilpailemme siitä, kenellä onkaan rotumääritelmän mukaisin gerbiili. Tässä piilee kuitenkin vaaransa. Mikäli unohdamme gerbiilikasvtuksen perimmäisen tarkoituksen jalostaa mahdollisimman terveitä ja hyväluonteisia lemmikkejä, rupeamme helposti kuvittelemaan, että vain värillä on väliä. Näyttelyt lakkaavat silloin samalla hetkellä olemasta apuväline gerbiilikasvattajalle ja ne muuttuvat itsetarkoitukseksi. SERTit ja ROPit ryhtyvät sanelemaan mikä gerbiili astutetaan milläkin gerbiilillä. Poikueen poikasten uskotaan olevan hyviä gerbiileitä vain sen takia, että niiden vanhemmat ovat näyttelyssä palkittuja. Kasvatamme gerbiileitä vain, jotta saisimme aikaiseksi mahdollisimman hyvän värisen ja tyyppisen yksilön.

Kun kasvatamme gerbiileitä tulisi meidän siis aina muistaa velvollisuutemme luontoäidille. Ensisijaisesti jalostukseen käytettävien gerbiilien tulee olla terveitä ja hyväluonteisia vasta tämän jälkeen vaadimme gerbiililtä hyvää väriä ja tyyppiä. Jalostukseen käytettävän gerbiilin tulee siis täyttää kaikki neljä edellistä vaatimusta. Ja jokaisen vaatimuksen kohdalla gerbiilin tulisi olla niin hyvä kuin mahdollista, paras mitä meillä on sillä hetkellä käytettävissä.

Milloin gerbiilit lakkaavat olemasta lemmikkejä?

Puhuessamme lemmikkieläimistä olisi meidän hyvä määritellä, mitä tarkoitamme lemmikkieläimellä. Eläinsuojelulaissa on seuraeläin määritelty seuraavasti: "Tässä asetuksessa tarkoitetaan seura- tai harrastuseläimellä koiraa, kissaa ja muuta pienikokoista eläintä, jota pidetään seuran, harrastuksen, myymisen, välittämisen, vuokraamisen, kasvattamisen, valmentamisen, kouluttamisen, säilytettäväksi tai hoidettavaksi ottamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä….". (Eläinsuojeluasetus 39611996 49 §, 2 §, 1) ). Lakitekstin määritelmä seuraeläimestä ei ota kantaa siihen kuinka paljon eläimen tulee saada rakkauta ja hellyttä osakseen voidakseen olla vielä seuraeläin tai kuinka monta eläintä kasvattajalla voi olla, jotta ne laskettaisiin vielä seuraeläimeksi, mutta meillä ihmisillä on taipumusta asettaa edellämainittuja määritelmiä lemmikkieläimelle.

Olemme sitä mieltä että, kun gerbiili saa paljon rakkautta ja hoivaa on se varmasti lemmikkieläin. Mitä enemmän eläimen omistaja omistautuu lemmikin tarpeilleen, sitä enemmän eläimet ovat lemmikkejä. Eläinten lukumäärä vaikuttaa mielestämme myös eläinten lemmikkimäisyyteen. Kun gerbiileitä on kaksi, ovat ne mielestämme lemmikkejä, kun niiden määrä kasvaa neljään, ovat ne edelleenkin lemmikkejä. Mutta entäpä kun määrä kasvaa neljäänkymmeneen tai 100 eläimeen. Pidämmekö eläimiä edelleenkin lemmikkeinä vai siirrymmekö puhumaan tuotantoeläimistä? Eläinsuojelulaissa on tuotantoeläin määritelty seuraavasti: "Tuotantoeläimellä tarkoitetaan 1 momentissa eläintä, jota pidetään elintarvikkeiden, villan, nahan, höyhenten tai turkisten tuotantoa varten, sekä eläintä, jota pidetään tai kasvatetaan muuhun maataloustuotantoon." Gerbiili ei näin ollen täytä tuotantoeläimen määritelmää riippumatta siitä onko niitä 2 vai 200 vaan on aina lain mukaan seura- tai harraste-eläin.

On sinänsä mielenkiintoista, että arvostelemme kasvattajan gerbiilien lemmikkimäisyyttä sekä kasvattajan kasvatusvakavuutta sen mukaan kuinka paljon kasvattajalla on gerbiileitä. Vielä mielenkiintoisemmaksi asian tekee se, että molemmat asiat ovat käänteisesti verrannollisia toisiinsa. Pidämme "sunnuntaikasvattajana" sellaista henkilöä jolla on muutama gerbiili, mutta "kunnon" kasvattajana sellaista, jolla gerbiilejä on paljon. Mutta toisaalta olemme vakavasti sitä mieltä, että kun gerbiilejä on vähän, ovat ne lemmikkejä ja kun niitä on paljon eivät ne mielestämme ole kasvattajalle enää lemmikkejä. Edellä esitetyt väittämät sulkevat siis pois sellaisen mahdollisuuden, että kasvattajalla, jolla eläimiä on paljon, ne voisivat olla myös lemmikkieläimiä. Mikä saa meidät ajattelemaan niin? Jokainen gerbiilin omistaja määrittelee oman suhtautumisensa gerbiilin hoitoon yleensä oman elämäntilanteensa ja eläinmääränsä mukaan. Opimme nopeasti huomaamaan, onko meillä omasta mielestämme liikaa gerbiilejä suhteessa käytettyyn aikaan, jolloin emme ehdi antaa gerbiileillemme riittävästi huomiota. Tätä eläinmäärää käytämme helposti pohjana mitatessamme muiden kasvattajien gerbiilien lemmikimäisyyttä. Emme kuitenkaan ota huomioon, että muiden kasvattajien elämäntilanne voi olla erilainen. Se mikä yhdelle kasvattajalle on liian monta eläinta, voi toiselle olla vielä vähän. Kun siis puhumme gerbiilikasvattajien eläimistä lemmikkeinä tulisiko meidän kiinnittää huomiota määrän sijasta gerbiilien elämisen laatuun?

Arvioidessamme gerbiilin elämänlaatua meidän tulee tietää mitkä ovat gerbiilin perustarpeet. Pysyäkseen hengissä gerbiilin tulee saada ravintoa ja vettä ja happea hengittämiseen, myös ympäristön lämpötilan on oltava sopiva. Lisäksi gerbiilillä on tarve ulostaa ja virtsata. Edellä mainitut eivät kuitenkaan riitä, gerbiilin tulee saada levätä sekä saada aistiärsykkeitä ja lisäksi gerbiilillä on evoluutionaalinen tarve lisääntyä. Kasvattajan näkökulmasta edellä mainitut asiat tarkoittavat sitä, että gerbiilin tulee saada asianmukaista gerbiilille sopivaa ravintoa, puhdasta vettä, sen asuintilan tulee olla gerbiilille sopiva, jossa se voi toteuttaa mahdollisimman paljon luontaista käyttäytymistä ja havainnoida ympäristöä. Lisäksi gerbiilin olisi päästävä jatkamaan sukua, jotta laji säilyisi hengissä. Gerbiilin perustarve ei ole ihmisen sille osoittamat hellyyden osoitukset. Aavikolla asuva gerbiili ei osaa kaivata ihmisen hellyydenosoituksia ja hoivaa, koska ei ole koskaan niitä saanut eikä tarvinnut. Vasta kesyttäessämme gerbiilin lemmikiksi olemme voineet osoittaa gerbiilille hellyttä, käsitellä sitä ja huolehtia sen perustarpeista. Voimmeko siis päätellä, että vasta ihmisen antama hoiva ja suoja, se että ihminen pitää seuraa gerbiililleen, erottaa lemmikkigerbiilin villigerbiilistä?

Leikkikö gerbiilikasvattaja elämällä?

Teettäessaan gerbiileillä poikasia, kasvattaja mahdollistaa uuden elämän luomisen. Vaikka gerbiilin elämä on meidän mittakaavassamme pieni, on se silti elämää, ja jokaisen gerbiilin kohdalla ainutlaatuista elämää. Kasvattajana me joudumme ottamaan myös vastuun gerbiilin elämästä; siitä millaiseksi gerbiilin elämä mudostuu ja millaiseen gerbiiliin elämä syntyy. Vastuu on isompi kuin ensin kuvittelemmekaan. Yksikään gerbiilipoikue ei saisi syntyä turhaan, jokainen poikue pitäisi olla yhtä suunniteltu ja yhtä haluttu. Jo ennen kuin yhdistää uroksen ja naaraan kasattajan tulisi miettiä, millaisia poikasia yhdistelmästä voi syntyä. Ovatko käytetyt vanhemmat mahdollisimman terveitä, jolloin poikasillakin on suuremmat edellytykset syntyä terveinä. Ovatko käytety vanhemmat mahdollisimman hyväluonteisia, jolloin suuremmalla todennäköisyydellä syntyneet poikasetkin perivät vanhemmilta hyvän luonteen. Kasvattajan pitäisi myös miettiä etukäteen, pystyykö huolehtimaan siitä, että syntyvät poikaset saisivat itselleen hyvän kodin.

Samalla kun kasvattaja ottaa vastuun syntyvästä gerbiilin elämestä tulee hänen myös ottaa vastuu loppuvasta gerbiilin elämästä. Niin vaikealta kuin päätös välillä tuntuukin, gerbiilikasvattajan tulee huolehtia siitä, että gerbiili lopetetaan, kun sen elämä ei ole enää elämisen arvoista esimerkiksi vakavan sairauden tai muun sellaisen syyn vuoksi, joka tuottaa eläimelle tuskaa. Kasvattajan olisi aina hyvä pitää mielessä, että gerbiili ei ole tavara, jonka voi heittää roskiin kun sitä ei enää tarvitse. Muualla maailmassa on hyvin yleistä kasvattaa eläimiä siten, että "turhat ja tarpeettomat" yksilöt, tarkoittaen useimmiten poikineita naaraita, näyttelyuran lopettaneet eläimiä, rotumääritelmällisesti virheellisiä eläimiä jne, lopetetaan. Meillä Suomessa ei onneksi harrasteta tällaista gerbiilikasvatusta. Meille gerbiilikasvattajille jokainen jalostusgerbiili on samanaikaisesti myös lemmikki.

Millainen on hvyä kasvattaja, eihän siitä ole puhuttu vielä mitään?

Hyvän kasvattajan määritelmää voi olla vaikea antaa, meillä jokaisella on niin erilaisia mielikuvia siitä millainen on hyvä kasvattaja: pitää hyvää huolta eläimistään, kasvattaa menestyksekkäitä gerbiileitä, kasvattaa kilttejä lemmikkejä, tekee yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa, on rehellinen, ei kadehdi muita. Listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Kun mietit oletko hyvä kasvattaja, lue läpi seuraava "Gerbiilikasvattajan säännöt". Mikäli pystyt lupaamaan itsellesi, että noudatat sääntöjä kasvatustyössäsi, tiedät myös millainen gerbiilikasvattaja olet:

Gerbiilikasvattajan säännöt

Vastuuntuntoisena gerbiilikasvattajana haluan sitoutua alla mainittuihin gerbiilien kasvatukseen liittyviin sääntöihin.

1. Yleiset säännöt

Tunnen gerbiilien fyysiset ja psyykkiset vaatimukset. Olen tutustunut gerbiilien yleisimpiin sairauksiin. Pyrin kehittämään ja laajentamaan edelleen tietämystäni gerbiileistä; niiden vaatimuksista ympäristön suhteen, käyttäytymisestä, hoidosta ja kasvatuksesta. Tarjoan kaikille hoidossani oleville gerbiileille mahdollisimman hyvän elinympäristön ja hoidon. Tämä sisältää tilavat asumukset virikkeineen, joissa gerbiileillä on mahdollisuus totetuttaa luontaista käyttäytymistä, kunnolliset ja puhtaat kuivikkeet, oikean ruokavalion sekä tarpeellisen terveyden hoidon. Olen tutustunut Suomen laissa määrättyyn eläinsuojelulakiin ja noudatan eläinten pidossa eläinsuojelulain vaatimuksia.

2. Kasvattamisen säännöt

Tunnen Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n hyväksymän rotumääritelmän. Käytän tätä rotumääritelmää sekä lemmikkieläimeltä vaadittavaa hyvää luonnetta ja terveyttä tavoitteena kasvatustyölleni. Tähän tavoitteeseen päästäkseni toimin myös yhteistyössä muiden Suomen Gerbiiliyhdistys ry:hyn kuuluvien kasvattajien kanssa sekä osallistun erilaisille järjestetyille kasvattajakursseille ja -päiville. Käytän jalostukseen ainoastaan gerbiileitä, jotka ovat hyväluonteisia, sukupuolisesti kypsiä, terveitä sekä vailla perinnöllisiä vikoja tai sairauksia. En käytä jalostukseen eläimiä, joiden jälkeläisillä on ilmennyt vikoja tai virheitä, joiden voidaan olettaa olevan perinnöllisiä tai joiden luonne tekee niistä sopimattomia lemmikkieläimiksi. En rasita naarasta teettämällä sillä useita perättäisiä poikueita. Tarjoan kantavalle sekä imettävälle naaraalle ja sen poikasille mahdollisimman hyvän hoidon ja ravinnon, jotta poikasilla olisi mahdollisuus kehittyä psyykkisesti ja fyysisesti terveiksi lemmikeiksi.

3. Luovutukseen liittyvät säännöt

En myy tai sijoita alle kuuden viikon vanhaa tai sairasta gerbiiliä. En myöskään myy tai sijoita eläinta kasvatukseen mikäli epäilen sillä olevan perinnöllisiä vikoja tai lemmikiksi sopimaton luonne. En koskaan tietoisesti myy tai sijoita kantaavaa naarasta kertomatta asiasta ostajalle. Otan vastuun poikasista mitkä syntyvät naaraalle, joka on ollut tietämättäni kantava myyntihetkellä. En myy gerbiiliä lapselle ilman vanhempien suostumusta. Pyrin varmistamaan, että myymän tai sijoittamani gerbiilit pääsevät hyviin koteihin, joissa ne saavat tarkoituksenmukaiset asumukset, oikean hoidon ja ravinnon. Annan ostajalle eläimen myymisen tai sijoittamisen yhteydessä tarpeelliset tiedot eläimen hoidosta, ruokinnasta, asumuksen vaatimuksista sekä käsittelystä. Tarjoan uudelle omistajalle jatkuvaa tukea ja apua mahdollisesti myöhemmin ilmenevissä ongelmissa. Varmistan, että ostaja on täysin tietävä asiasta mikäli myyn hänelle eläimen, jolla on on tunnettu vika tai muu fyysinen haitta, joka ei kuitenkaan haittaa gerbiilin hyvinvointia tai vakava poikkeama rotumääritelmästä. Otan takaisin myymäni tai sijoittamani eläimet, joiden sijoitus ei ole ollut onnistunut ja pyrin löytämään niille uuden hyvän kodin.

Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu. Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Aavikkorummussa kasvattajakurssin yhteydessä.

Päivitetty viimeksi 26.3.2004.