Osa 7: Sisäsiitos

Sisäsiitos-sanalla on kovin ikävä kaiku monen kasvattajan korvissa. Sitä pidetään pelottavana ja tuomittavana asiana, joka tuottaa vain viallisia ja epäkelpoja yksilöitä. Syynä tähän on se, että moni kasvattaja kuvittelee sisäsiitoksen tarkoittavan vain ja ainoastaan läheisten sukulaisten risteyttämistä keskenään, näin ei kuitenkaan ole. Sisarusten tai vanhemman ja jälkeläisen väliset risteytykset ovat vain yksi sisäsiitoksen muodoista, tosin läheisimmän sellaisen.

Sisäsiitos voidaan jakaa kolmeen eri asteeseen. Se voi olla läheistä, maltillista tai laajapohjaista.

Läheinen sisäsiitos

Läheisintä mahdollista sisäsiitosta on vanhemman ja jälkeläisen väliset risteytykset eli isän ja tyttären tai emän ja pojan. Tällöin risteytettävillä eläimillä on puolet geeneistä samanlaisia (jälkeläinenhän perii kummaltakin vanhemmista puolet tämän geeneistä). Lähes yhtä läheistä on sisarusten väliset risteytykset, jolloin paritettavilla sisaruksilla voi olla hyvinkin yhdenmukainen geeniperimä.

Läheistä sisäsiitosta käytetään haluttujen ominaisuuksien vakiinnuttamiseksi jalostuskantaan; tällaisia asioita ovat esimerkiksi mutaatioina ilmestyneet uudet värit tai turkkimuunnokset, haluttu tyyppi tai koko. Vaikka läheisellä sisäsiitoksella saadaankin helposti hyvin yhdenmukaiset jälkeläiset toivottuine ominaisuuksineen, saadaan sillä myös vakiinnutettua kantaan ei toivottuja ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi hedelmällisyyden laskeminen ja erilaiset perinnölliset sairaudet. Siksi läheinen sisäsiitos ei olekaan pitkällä aikavälillä suositeltava jalostusmenetelmä.

Käyttäen vanhaa sanontaa läheisen sukusiitoksen käyttö on kuin laittaisit kaikki munat samaan koriin. Niin kauan kuin eläimet ovat terveitä ja periyttävät haluttuja ominaisuuksia kaikki on hyvin, mutta kun ne alkavat periyttää ei toivottuja ominaisuuksia, on koko linja katastrofi. Niinpä, jos läheistä sukusiitosta käytetään tulee suorittaa jatkuvasti huolellista valintaa jalostuseläimissä ja tarkkailla mahdollisten perinnöllisten sairauksien tai luonnevikojen ilmestymistä. Viallisia eläimiä ei pitäisi käyttää jalostukseen.

Maltillinen sisäsiitos

Läheistä sisäsiitosta huomattavasti maltillisempaa siitosta on yhden uroksen ja useamman naaraan käyttö, jolloin jälkeläisillä on yhteinen isä mutta eri emät. Risteytettävä uros ja naaras on tällöin aina eri emästä.

Linjasiitos

Maltillisen sisäsiitoksen eräs muoto on linjasiitos, jossa kiinnitetään huomiota vain määrättyihin eläimiin, yleensä uroksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että linjan kantauros pyritään kertomaan linjassa mahdollisimman moneen kertaan eli jälkeläisen sukutaulusta näkyisi sama uros molempien vanhempien puolella useammassa kohdassa. Orjallisesti ja tiukasti noudatettuna tämä voi olla hyvinkin harhaan johtava menetelmä, jolla ei välttämättä saada ollenkaan haluttuja tuloksia aikaiseksi. Helposti unohdetaan, että jälkeläinen perii puolet geeneistään myös emältään ja jollei naaraiden laatuun kiinnitetä mitään huomiota, on lopputulos sekalainen; jälkeläisistä voi tulla hyviä mutta niistä voi tulla erittäin huonoja.

Linjasiitos yhdistettynä myös tiukkaan naaraiden seurantaan tuottaa yleensä hyviä tuloksia. Tämä tarkoittaa sitä että, vain parhaat naaraat astutetaan parhailla uroksilla, jolloin jälkeläisillä on suurin mahdollisuus periä linjan parhaat ominaisuudet.

Laajapohjainen sisäsiitos

Silloin kun linjaa luodessa käytetään useita uroksia ja useita naaraita puhutaan laajapohjaisesta sisäsiitoksesta. Nämä paritetaan keskenään satunnaisesti paitsi, että veli-sisko risteytyksiä vältetään kokonaan ja puoliveli-puolisisko yhdistelmiä ei käytetä liian usein.

Värilinjakasvatus

Linjasiitoksen eräs muoto on värilinjakasvatus, jossa normaalin linjakasvatuksen lisäksi keskenään astutettavat eläimet ovat väriltään joko samanvärisiä tai geneettisesti yhteensopivia. Varsinkin jyrsijöillä, joilla kiinnitetään suurta huomiota turkin väritykseen tai kuviointiin on värilinjaus yhdistettynä sopivaan ulkosiitokseen suositeltavin kasvatusmenetelmä.

Ulkosiitos

Ulkosiitoksella tarkoitetaan kahden täysin eri linjoista olevien eläinten parittamista keskenään. Täysin ulkosiitokseen perustuva kasvatus ei johda yleensä hyvään tulokseen; jälkeläisten laatu voi olla hyvinkin epätasaista vaikka vanhemmat olisivat kuinka laadukkaita eläimiä. Ongelmana on myös se, että kasvatukseen tarvittavien eläinten määrä on kohtuuttoman suuri ja ennen pitkään ollaan tilanteessa, jossa eläimet ovat jo jonkin verran toisilleen sukua.

Suurin osa kasvattajista onkin päätynyt käyttämään laajapohjaista linjasiitosta, jota parannetaan harkitulla ulkosiitoksella. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimen, jota käytetään oman linjan parantamiseen täytyy olla huomattavasti parempi tai sillä tulee olla joku haluttu ominaisuus esimerkiksi uusi väri tai turkkimuunnos. Ulkosiitoksen kanssa on syytä olla aina hyvin varovainen sillä haluttujen ominaisuuksien lisäksi voidaan linjaan tuoda myös ei haluttuja ominaisuuksia kuten perinnöllisiä sairauksia tai vaikkapa luonnevikoja.

Ulkosiitosta ei pidä myöskään käyttää periaatteella "katsotaanpa mitä hauskaa tästä yhdistelmästä tulee" tai "vain uuden veren tuomiseen". Yleensäkin, jos ulkosiitos ei osoittautunutkaan toivotun laiseksi, ei jälkeläisiä enää kannata käyttää omaan linjaan.

Linjan luominen yleisesti

On mahdotonta luoda linjaa ilman maltillista tai laajapohjaista sisäsiitosta, sillä se on ainut keino saada aikaiseksi tasalaatuisia eläimiä. Linja voidaankin määritellä seuraavasti:

Linja on joukko yksittäisiä yksilöitä, jotka kantavat samankaltaisia ominaisuuksia ja tuottavat yhdenmukaisia jälkeläisiä.

On olemassa hyviä ja huonoja linjoja; jotkut linjoista kehittyvät eteenpäin toiset taaksepäin. Kasvattajan tarkoituksena onkin aina pitää jo saavutettu taso yllä tai mikä vielä toivottavampaa kehittää sitä vielä paremmaksi. Monista linjoista voidaan kasvattaa uusia haaroja, joissa on alkuperäisen linjan ominaisuudet mutta sen lisäksi linjaan on viety joukko uusia ominaisuuksia.

Pienjyrsijäkasvattajan on huomattavasti helpompi luoda oma linjansa kuin esimerkiksi koiran tai hevosen kasvattajan. Jyrsijät vievät vähemmän tilaa, jolloin niitä voidaan pitää enemmän ja niiden lisääntymiskierto on huomattavasti nopeampaa. Siinä ajassa kun isommalla eläimellä on menty yksi sukupolvi eteenpäin on jyrsijöillä kulunut kymmeniä sukupolvia. Tässä piilee myös suuri haitta, sillä lyhyessä ajassa väärillä kasvatusmetodeilla voidaan saada aikaiseksi koko linjan tuhoava katastrofi jolloin yleensä myös kasvattajan into kasvatustyöhön lopahtaa tyystin.

Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu. Julkaistu aikaisemmin Aavikkorummussa 2/1994. Artikkeli tarkistettu ja muokattu osittain kasvattajakurssia varten ja julkaistu uudelleen Aavikkorummussa 2/1998.

Päivitetty viimeksi 26.3.2004.