Osa 4: Sairaudet

Gerbiilin sairaudet ja terveydenhoito

Gerbiileitä pidetään terveinä lemmikkieläiminä, joita ne yleisesti ottaen ovatkin. Perinnöllisiä sairauksia esiintyy gerbiileillä vain muutamia. Tarttuvia tauteja on vähemmän, mutta ne joita gerbiileillä esiintyy, ovat melko dramaattisia ja kuolleisuus on usein hyvin suuri. Sairauksia yleisempiä ovat erilaiset tapaturmat, joita syntyy esimerkiksi gerbiilin pudotessa tai tapellessa.

Jokaisen gerbiilin omistajan tulisi tietää perusasiat gerbiilien sairauksista sekä erilaisista oireista. Jos oma gerbiili sairastuu auttaa oireiden nopea tunnistaminen sekä oikean lääkityksen saaminen minimoimaan sairauteen menehtyneiden eläinten määrää.

Sisältö

  • Hoito
  • Hygienia
  • Hälyttäviä oireita
  • Gerbiilin sairauksia
  • Nokkatauti
  • Tyzzerin tauti
  • Välikorvan tulehdus
  • Salmonella
  • Ripuli
  • Naksutauti
  • Ulkoloiset
  • Sisäloiset
  • Kasvaimet
  • Tapaturmat
  • Hyvä eläinlääkäri on kullan arvoinen
  • Vanhuus
  • Lopuksi

Hoito

Gerbiilit eivät yleensä tarvitse erityistä terveydenhoitoa. Tärkeää kuitenkin on, että eläimet käydään päivittäin läpi ja katsotaan, että ne ovat terveitä ja hyvinvoivia. Säännöllisesti olisi hyvä tutkia gerbiilin hampaat, kynnet sekä hajurauhasen seutu.

Vääränlaisen ruokinnan seurauksena gerbiilin hampaat saattavat kasvaa liian pitkäksi. Jyrsijöillä hampaat kasvavat läpi elämän. Hampaat eivät kuitenkaan kasva normaalisti liian pitkiksi, koska siemenien kova kuorikerros, juuret, puunrungot ym. kuluttavat niitä ja pitävät ne lyhyenä. Jos ruoka on liian pehmeää tai hampaiden kasvu häiriintyy eivät hampaat kulukaan normaalisti. Seurauksena on liian pitkät hampaat, jotka lopulta estävät gerbiiliä syömästä. Gerbiili laihtuu ja sen kunto huononee, lopulta gerbiili kuolee nälkään. Liian pitkiä hampaita voi yrittää lyhentää pienillä sivuleikkureilla, mutta itse suosittelen eläimen viemistä eläinlääkäriin, jossa eläinlääkäri lyhentää hampaat. Taitamattoman lyhennyksen tuloksena voi pitkien hampaiden sijasta lyhentyä gerbiilin kieli tai huulet.

Vanhemmilla eläimillä sekä puutostaudin aiheuttamana voi eläimeltä pudota hampaat. Hampaat saattavat myöskin katketa eläimen järsittyä jotain liian kovaa. Oireet ovat lähes identtiset pitkien hampaiden kanssa; eläin laihtuu koska ei pysty syömään. Apuna on tällöin pehmeän ruoan syöttäminen; kuten pehmeä leipä, puuro, liotettu pelletti jne. Pehmeää ruokaa annetaan gerbiilille kunnes hampaat ovat jälleen normaalimittaiset.

Synnynnäinen kasvuvika hampaissa aiheuttaa sen, että gerbiilin hampaat kasvavat poikasesta lähtien vinoksi, liian pitkäksi tai kuluvat epäsäännöllisesti. Hammashäiriöt ovat useimmilla eläinlajeilla todettu perinnöllisiksi. Tällaista eläintä ei pidä käyttää jalostukseen.

Gerbiilin kynnet pysyvät yleensä sopivan lyhyenä, mikäli gerbiilillä on kaivamista varten kukkaruukku tai kookospähkinä terraariossaan. Silloin tällöin gerbiilin kynnet voivat kasvaa liian pitkiksi. Jos gerbiilin kynnet tuntuvat poikkeuksellisen teräviltä, voi niitä katsoa valoa vasten. Liian pitkän kynnen pää on hyvin pitkä, kapea ja terävä, se on saattanut tehdä "reiän" gerbiilin kämmenelle siihen kohtaan mihin kynnet osuvat kun gerbiili puristaa tassunsa nyrkkiin. Tällöin kynsiä on lyhennettävä.

Jos gerbiilin kynsiä leikkaa itse, on oltava hyvin, hyvin varovainen. Rimpuilevan gerbiilin kynsienleikkuussa meneekin helposti kynnen lisäksi varpaita tai puolikas tassua. Kynnet tulee siis leikata mahdollisimman pienillä kynsisaksilla, joko kynsinipsuttimilla tai mikrokokoisilla saksen näköisillä kynsisaksilla. Kynnet voi leikata kahdella tavalla, joko ottamalla gerbiilistä tukeva ote niskasta, jolloin gerbiili jähmettyy hetkeksi ja leikata kynnet tai antamalla gerbiilin seisoa vapaana kädessä ja varovasti nipsaista yksi kynsi kerrallaan kun gerbiili seisoo rauhallisesti.

Hajurauhasen seutu on yleensä ensimmäinen paikka, jonne varsinkin uros gerbiileillä tulee kasvaimia. Hajurauhaseen tulee silloin pieni patti, jota gerbiili saattaa yrittää purra tai raapia ahkerasti. Osa gerbiileillä tavatuista kasvaimista on ollut pahanlaatuisia eli kasvaimia on saattanut levitä muuallekin elimistöön.

Muita toimenpiteitä, joita gerbiilille voidaan tehdä ovat kylvetys hiekassa, gerbiilin pesu, silmien puhdistaminen sekä harjaus.

Aikaisemmin kun chinchillahiekkaa käytettiin näyttelyissä pääsi keskivertogerbiili kylpemään hiekassa hyvin usein. Nyt chinchillahiekkabuumi on selvästikin laantunut. Näyttelyissähän hiekkaa ei enää saa käyttää. Gerbiilit itse olisivat varmasti harmissaan, jos osaisivat, hiekkakylvetysten loppumisesta. Hiekkakylvyllä tuntuu olevan hyvin nautinnollinen vaikutus gerbiiliin; useimmat ottavat kunnon kylvyn eli piehtaroivat hiekassa. Luonnossa elävälle gerbiilille hiekkakylpy merkitsee turkin huoltamista ja ulkoloisten "poistamista".

Parasta kylpyhiekkaa on hienojakoinen pyöreäjyväinen vaalea hiekka. Osa kaupoissa myytävistä chinchillahiekasta on liian puuterimaista ja pölyää hyvin voimakkaasti, hienojakoinen akvaariohiekka tai metsästä kerätty hiekka on taas hyvin likaista. Kylvettyään hiekassa gerbiili saa rusehtavan-harmaan tomukerroksen.

Gerbiiliä ei yleensä tarvitse pestä. Gerbiili pitää itse huolellaan omasta puhtaudesta ja se riittää ainakin gerbiilin mielestä. Likainen gerbiili täytyy kuitenkin aina pestä. Myöskin näyttelyyn ilmoitettu gerbiili voidaan pestä. Gerbiili pestään kraanan alla ja pesuaineena käytetään koiranpesuainetta tai Fairya. Veden joutumista silmiin ja korviin on varottava. Itse en pese gerbiilin päätä ollenkaan. Pesuaine on muistettava huuhdella huolellisesti pois. Pesun jälkeen gerbiilistä kuivataan suurin kosteus pois talous- tai vessapaperilla. Gerbiili laitetaan kuivumaan puhtailla puruilla ja vessapaperilla täytettyyn kuljetusboksiin.

Rähmivää tai roskaista silmää voi huuhdella kissalle ja koiralle tarkoitetulla silmävedellä. Mikäli silmä punoittaa ja gerbiili hankaa sitä, on gerbiili parempi viedä eläinlääkärille.

Gerbiilin hoidon yhteydessä puhutaan harvemmin harjauksesta. Gerbiiliä voi ja saa harjata, jos omistaja vaan jaksaa. Harjaus lisää eläimen pintaverenkiertoa. Lisääntynyt pintaverenkierto kuljettaa ravinteita karvasoluihin, jolloin karvan laatu paranee. Lisäksi harjaus rentouttaa lihaksia. Myöskään psykologista tekijää ei pidä unohtaa. Eläimen harjaus voimistaa ihmisen ja eläimen välistä yhteenkuuluvuudentunnetta. Gerbiili oppii luottamaan omistajaansa. Sopiva harja gerbiilille on pehmeä lasten hammasharja. Myöskin vauvan harjaa voi käyttää, mutta se saattaa olla monesti liian ison tuntuinen.


Hygienia

Sairauksien torjunnassa ja ennalta ehkäisyssä on hygienialla hyvin tärkeä rooli. Huolellisella hygienialla estetään mahdollisten bakteereiden, virusten sekä loisten siirtyminen eläimistä toisiin. Hygienian perusteet onkin syytä opetella alusta alkaen ja myöskin noudattaa niitä. Helpoimpia paikkoja sairauksien leviämisille, ovat tilanteet, joissa on useita eri paikoista peräisin olevia eläimiä yhdessä, siis näyttelyt, eläinkaupat ja eläinlääkärit. Mihinkään hysteriaan tarttuvien tautien leviämisistä ja epidemioista ei kuitenkaan ole aihetta, kunhan muistat noudattaa huolellista hygieniaa omien eläintesi kanssa.

Käsienpesulla on hygienian kannalta hyvin suuri merkitys. Monet sairaudet tai sisäloiset leviävät kosketuksen kautta. Ota siis tavaksi pestä kädet, kun tulet kotiin eläinlääkäristä, jyrsijänäyttelystä tai eläinkaupasta. Käsienpesu on aiheellista myös kun olet käsitellyt raakaa broileria (salmonella), ollut ulkona keräämässä heinää, marjoja, hoitamassa kasvimaata ym (sisäloiset, myyräkuume).

Puhtaus gerbiilitiloissa on myöskin valttia sairauksien torjunnassa. Likaisissa puruissa, juomapulloissa sekä terraarioon pilaantuneissa vihanneksissa ja hedelmissä on pöpöjen hyvä muhia. Lisäksi likaiset purut sekä pilaantuneet kasvikset houkuttelevat kesäisin kärpäsiä, jotka puolestaan voivat levittää sisäloisia sekä sairauksia.

Purut vaihdetaan säännöllisesti ja juomapullot pestään viikoittain, jotteivät ne pääsisi levittymään.

Sairauksien ennaltaehkäisyyn kuuluu myös karanteeni. Ostettaessa eläimiä eläinkaupasta tai tuntemattomalta kasvattajalta, on eläimiä hyvä pitää karanteenissa muutama viikko, ennen kuin ne yhdistetään omien gerbiilien kanssa. Karanteenin aikana gerbiilien terveydentilaa tarkkaillaan. Karanteeni ei kuitenkaan takaa, etteikö gerbiili olisi täysin terve. Oireet saattavat olla niin lievät ettei niitä huomaa, tai gerbiili ei ole itse sairas, mutta toimii taudin kantajana. Karanteenissa oleva gerbiili on syytä myöskin madottaa, jotta se ei tartuttaisi mahdollisia sisäloisiaan muihin gerbiileihin.

Sairastuneiden gerbiilien kohdalla hygienia on tärkeä. Suurin osa sairauksista leviää kosketus tai pisaratartuntana. Niinpä sairastuneet gerbiilit eristetään omaan terraarioon. Ne on syytä ruokkia ja huoltaa aina viimeisenä ja sen jälkeen pestä kädet. Sairastuneita gerbiileitä ei missään nimessä saa viedä näyttelyyn tai myydä eteenpäin, näinhän ne levittävät tautiaan eteenpäin.

Hälyttäviä oireita

Gerbiilit ovat persoonia siinä missä me ihmisetkin; toiset ovat lihavia, toiset taas luonnostaan langanlaihoja, toiset ovat vilkkaita kun taas toiset mieluiten köllöttelevät nurkassa tai mietiskelevät kookospähkinässä. Tutkimalla gerbiilisi päivittäin, opit näkemään millainen gerbiilisi on normaalikuntoisena. Tällöin yhtäkkiset muutokset gerbiilin perusluonteessa ja -olemuksessa voivat olla merkkinä siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Vilkkaan gerbiilin yhtäkkinen apaattisuus voi olla merkkinä siitä, että kaikki asiat eivät ole kohdallaan. Rauhallisempikin gerbiili voi muuttua apaattiseksi, vaikka muutosta ei helposti havaitsekaan. Apaattisen gerbiilin liikkeet ovat hyvin hitaat, jos se ylipäätänsä suostuu liikkumaan. Tyypillisesti se nököttää jossain nurkassa tai kolossa, eikä ole kiinnostunut ympärillään tapahtuvista asioista.

Karvojen pörhöllään olo voi merkitä myöskin sairautta. Varsinkin heikkokuntoisilla poikasilla karvat pörhistyvät, silmät saattavat mennä kiinni ja poikanen tuntuu taantuvat kehityksessä.

Äkillinen ruokahaluttomuus voi myöskin merkitä sairautta. Gerbiilit saattaa toki pitää luonnostaan itsekin paastopäiviä tai syödä ruokaa omasta "salavarastostaan", jolloin ruokakupin ruokamäärän perusteella arvioituna saattaakin näyttää siltä, että gerbiili syö tuskin mitään. On myöskin hyvä muistaa, että pienen poikasen mahalaukku on hyvin pieni, sinne ei paljoa ruokaa mahdu. Gerbiili saattaa omasta mielestään olla kylläinen syötyään muutaman siemenen vaikka omistaja tulkitsee, että gerbiili syö tuskin mitään.

Sairauden oireita voi olla myöskin lisääntynyt juominen. Toisaalta hupeneva vesi juomapullosta saattaa myös merkitä vuotavaa juomapulloa. Lämpimällä ilmalla gerbiilit haihduttavat enemmän nestettä itsestään, jolloin ne myöskin juovat enemmän.

Selvä merkki sairastumisesta tai tapaturmasta ovat veriset tai märkivät naarmut tai alueet. Kesällä naarmut voivat tulehtua pahasti, joten gerbiili on syytä viedä hoitoon eläinlääkäriin.

Vakavampien sairauksien merkkinä on usein ripuli. Ripulin erottaa siitä, että gerbiilin hännänaluskarvat ovat pörhössä, ne ovat kosteita ja näyttävät selvästi likaiselta. Oiretta ei pidä sekoittaa "normaaliin" likaan, joka varsinkin vanhemmilla gerbiileillä näkyy kellertävinä karvoina sukuelinten ympärillä ja hajurauhasen tienoilla.

Ikävin sairauden oire ovat yllättävät joukkokuolemat, jotka eivät ole antaneet varoitustaan etukäteen. Gerbiilit ovat olleet hyväkuntoisia ja pirteitä, kunnes löytyvät kuolleina terraarioistaan. Joukkokuoleman riskiryhmässä ovat erityisesti nuoret sekä vanhat gerbiilit. Mikäli joukkokuolemia esiintyy gerbiileilläsi, ota viipymättä yhteyttä eläinlääkäriin.

Gerbiilin sairauksia

Seuraavassa on lueteltu lyhyesti joukko gerbiilin sairauksia. Mukana on monia omakohtaisia sekä muiden kasvattajien kokemuksia. Osalle omakohtaisista kokemuksista ei tieteellistä näyttöä löydy, koska gerbiiliä on tutkittu niin vähän, mutta kokemukset on käytännössä hyväksi havaittu.

Tautien kuvauksissa on käytetty osin "epävirallisia" nimityksiä, koska niitä käytetään yleisesti gerbiilikasvattajien keskuudessa. Sulkuihin olen laittanut kirjallisuudessa tapaamani nimityksen.

"Nokkatauti" eli nenätulehdus (Nasal Dermatitis, Sore Nose)

Nenätulehdus tai useammin gerbiili-ihmisten keskuudessa käytetty termi nokkatauti, on gerbiilin sairauksista yleisin. Nokkataudin oireina on paljas karvaton nenä, jota gerbiili hankaa etutassuillaan, niin että nenään voi tulla haavaumia ja rupea. Hoitamattomana haavat tulehtuvat helposti. Nokkatautia esiintyy sekä nuorilla että aikuisilla eläimillä.

Nenätulehduksen syntyperästä ei ole täyttä varmuutta. Monissa lähteissä epäillään tulehduksen johtuvan kalterihäkistä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan nokkatautia esiintyy myös akvaarioissa asuvilla gerbiileillä. On myöskin epäilty, että lisääntyneellä kyynelnesteentuotannolla olisi yhteyttä nokkatautiin.

Hoito: Nokkataudin hoito olisi aloitettava mahdollisimman varhain, jolloin nenä säilyy ilman haavaumia eikä pääse tulehtumaan. Jos nenä on tulehtunut, joudutaan tulehdus hoitamaan eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Kuonon päälle karvattomalle alueelle levitetään pumpulipuikolla lisäksi Terrapoly- tai Bepanthen -salvaa, joita saa reseptivapaasti apteekista. Tukihoitona voidaan gerbiilille antaa B-vitamiinia sekoittamalla muutama tippa juomaveteen tai sitten suoraan kuonon päälle tiputettuna. Lisäksi gerbiilin kynnet olisivat hyvä tarkistaa. Usein nokkataudista kärsivän gerbiilin kynnet ovat hyvin pitkät ja sapelimaisen terävät. Kynnet tulee tällöin lyhentää.

Tyzzerin tauti

Useat lähteet mainitsevat Tyzzerin taudin kaikista vaarallisimmaksi taudiksi gerbiileille. Gerbiilien epäillään olevan poikkeuksellisen vastustuskyvyttömiä Tyzzerin taudille (Waggie KS, 1984). Taudin aiheuttaa Bacillus piliformis niminen bakteeri, joka leviää verenkierron välityksellä kaikkialle elimistöön. Bakteeri voi muodostaa myös itiöitä, minkä avulla bakteeri voi levitä pitkiäkin matkoja. Taudin itämisaika on 10 päivää, jolloin sairastuneet eläimet löytyvät yleensä kuolleena terraariostaan. Kuolleisuus on suurin 3-7 viikkoa nuorilla gerbiileillä sekä juuri synnyttäneillä naarailla. Oireena ovat ruokahaluttomuus sekä apattisuus. Joillakin eläimillä saattaa esiintyä ripulia. Kuolleilla eläimillä on havaittu vaurioita suolistossa, sydänlihaksessa sekä maksassa. Diagnoosi sairaudesta joudutaan aina varmistamaan kuolleen eläimen tutkimuksella.

Hoito: Tyzzerin taudin hoitotulokset jäävät yleensä huonoiksi. Koska taudin aiheuttava bakteeri sijaitsee solun sisällä, eivät antibiootit yleensä vaikuta siihen. Jonkinlaista vaikutusta on havaittu olevan Tetrasykliini-nimisellä antibiootilla, mutta lähinnä ennalta ehkäisevästi. Niinpä taudin etenemisen ehkäisy korostuu suuresti. Sairastuneet eläimet on välittömästi eristettävä muista eläimistä. Eläinten kanssa kosketuksissa olleet ruoat tulee välittömästi hävittää. Lisäksi tarvikkeet(terraariot,juomapullot,ruokakupit jne.) tulee desinfioida hypokloriitilla tai sterilisoida kuumentamalla niitä vähintään 80 asteisiksi.

Onneksi tauti on kuitenkin äärimmäisen harvinainen Suomessa. Mikäli kuitenkin epäilet gerbiileilläsi Tyzzerin tautia, käänny välittömästi eläinlääkärin puoleen. Vältä viemästä eläimiäsi näyttelyyn tai myymästä niitä eteenpäin. Varoita myös muita kasvattajia. Tyzzerin tautia esiintyy myös muilla jyrsijöillä; hamstereilla, rotilla, hiirillä. Sairastunut hamsteri voi tartuttaa myöskin gerbiilin. Aavikkorummussa 4-5/96 on julkaistu eläinlääkäri Reijo Nenosen julkaisema artikkeli Tyzzerin taudista.

Välikorvan tulehdus

Gerbiileillä esiintyy satunnaisesti välikorvan tulehdusta. Tulehdus voi olla seurausta hengitystieinfektiosta joka voi levitä korvatorven kautta välikorvaan. Mahdollisesti myös tilapäisestä vastuskyvyn alenemisesta johtuva normaalin bakteeriston kasvu voi aiheuttaa välikorvan tulehduksen.

Välikorvan tulehdus oireilee gerbiileillä yleensä siten, että gerbiilin pitää päätään vinossa ja gerbiilillä voi esiintyä myös tasapaino häiriöitä (gerbiili ei pysty liikkumaan suoraan eteenpäin, gerbiili voi kaatua kyljelleen jne). Mikäli tulehdusta ei hoideta voi tulehdus vaurioittaa korvaa pysyvästi ja aiheuttaa välikorvaan pysyvän sarveismuodostuman (cholesteatoma). Gerbiilin pää jää tällöin yleensä pysyvästi vinoon ja gerbiilillä voi olla ongelmia tasapainoaistin kanssa.

Kun gerbiili pitää päätään vinossa, on tulehdus yleensä jo melko pitkällä ja vaikka tulehdus saataisiinkin hoidettua gerbiililtä voi sen pää jäädä pysyvästi vinoon. Gerbiili tottuu kuitenkin nopeasti tähän tasapainohäiriöön ja vinous saattaa korjaantua gerbiilin vanhetessa lähes huomaamattomaksi.

Hoito: Hoito on aloitettava välittömästi kun sairaus havaitaan. Hoitona käytetään eläinlääkärin määräämää antibioottikuuria (Ditrim). Annosteluohje 100 g painoiselle gerbiilille on yleisesti 0,1 ml , 2 kertaa päivässä 7 päivän ajan.

Salmonella

Salmonellaa voi esiintyä myös gerbiileillä. Taudin kohteina ovat erityisesti nuoret eläimet ja kuolleisuus tutkimuksen (Olson GA et al. 1977. Salmonellosis in gerbil colony. J Am Vet Med Assoc 171:970) mukaan jopa 95 %. Oireina ovat ripuli, pörhöinen turkki, painon putoaminen, yleinen haluttomuus sekä nestehukka. Osa eläimistä kuoli ilman näkyviä oireita. Salmonellaa on syytä epäillä silloin, jos omistajalla itsellään on salmonella tai eläinten ruoat ovat joutuneet tekemisiin luonnonvaraisten rottien tai hiirten kanssa. Lisäksi linnut voivat levittää salmonellaa ulosteissaan. Salmonella on nk. zoonoosi eli se voi tarttua gerbiilistä ihmiseen sekä päinvastoin, ihmisestä gerbiiliin.

Hoito: Mikäli epäilet gerbiileilläsi salmonellaa, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Tehokasta hoitoa salmonellaan ei ole, koska bakteeri on osoittautunut hyvin muuntautumiskykyiseksi eivätkä tavalliset antibiootit siihen välttämättä pure.

Ripuli

Gerbiilien ripuli johtuu useimmiten siitä, että gerbiili syö pilaantunutta tai sopimatonta ruokaa tai omistaja antaa tuoreruokaan tottumattomalle gerbiilille liian paljon tai liian voimakasta tuoreruokaa. Myös antibioottikuuri voi tuhota suolistossa olevia bakteereita ja aiheuttaa gerbiilille ripulin. Tuoreruoan anto tulisi aloittaa gerbiilille aina vähitellen, jotta suolisto ehtii tottua tuoreruokaan. Sopivia mietoja tuoreruokia, joilla aloittaa totuttelu ovat esim. porkkana ja kurkku.

Ripuloivalla gerbiilillä peräaukko on tahriintunut ulosteeseen ja hännän alus on kosteahko sekä rusehtava. Gerbiilin papanat ovat myös hyvin löysiä ja limaisia. Ripulia ei pidä kuitenkaan sekoittaa gerbiilin hätäkakkaan, jonka käsittelyyn tottumaton gerbiili voi tehdä.

Pitkään jatkunut ripuli voi aiheuttaa gerbiilille nestehukkaa, joten gerbiilin tilaa on hyvä seurata päivittäin.

Hoito Mikäli gerbiilillä on ripulia, on ensimmäisenä poistettava kaikki tuoreruoka terraariosta. Gerbiilin ruokakuppiin jätetään vain jyväsekoitusta tai rotta/hiiri pellettiä. Lisäksi vesipullossa on oltava raikasta vettä, johon ei saa lisätä mitään vitamiinitippoja tai lääkettä. Tämä sen takia, että ripuloivalle gerbiilille voi tulla helposti nestevajaus ja mikäli gerbiilin juomavesi maistuu "oudolta" jättää gerbiili veden juomatta. Lisäksi gerbiilille annetaan heinää, jota gerbiili voi halutessaan nakerrella ja jonka kuidut rauhoittavat suolistoa. Ripuloivalle gerbiilille voi antaa myös terveiden gerbiilien papanoita, joita syömällä gerbiili saa suolistoonsa tarvittavia hyviä bakteereita.

Ripuloivan gerbiilin kuntoa tulee seurata päivittäin ja mikäli gerbiili laihtuu tai vaikuttaa apaattiselta, on sillä mahdollisesti nestehukka. Tällöin gerbiilille annetaan pienellä ruiskulla joko elektrolyyttivalmistetta (Biolyt, Nutrisal, sekoitus ohjeen mukaan) tai omatekoista nestettä (1/2 l haaleaan veteen sekoitetaan 1 tl sokeria, tl kärjellinen suolaa, tl kärjellinen leivinsoodaa) sekä 1 tippa yleisvitamiinivalmistetta/ruiskuannos. On tärkeää muistaa, että seos ei saa olla liian voimakas suolojen ja sokerin osalta, ettei se kuivata gerbiilin elimistöä entisestään.

Ripuloivalle gerbiilille ei saa antaa mitään erikoisia "poppaskonsti" lääkkeitä, joita esim. käytetään ihmisille tai koirille, koska jyrsijän suolisto bakteerikantoineen on erilainen kuin ihmisen tai koiran. Pahimmillaan lääkkeet aiheuttavat lisää epätasapainoa gerbiilin suolistossa ja hyvien bakteerien palautuminen kestää entistä pidempään.

Naksutauti

Hyvin usein gerbiilikasvattajat puhuvat poikasillaan olevasta "naksutaudista". Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen sairaus vaan oire. Gerbiilin poikasten oireina on naksuminen (vastaisi varmaan ihmisten niiskutusta), lisäksi poikaset ovat kehitykseltään heikompia ja niiden turkki on pörhöinen. Poikaset voivat myöskin taantua nopeasti muutamassa päivässä ja kuolla lopuksi. Yleensä oireet ilmenevät n. 3-viikkoisilla gerbiileillä eli siinä iässä kun emo rupeaa vieroittamaan poikasia.

Naksutaudin ongelmana on juuri se, että koska kyseessä on vain oire, voi varsinainen syy oireisiin olla hyvin vaikea määrittää. Eläinlääkärin voi olla myöskin hyvin hankala diagnosoida oireita. Antibiootin määrääminen noin pienille poikasille on erittäin riskialtista, koska se tuhoaa myös suolistossa olevan terveen bakteerikannan. Osa taudin aiheuttajista voidaan paljastaa vasta eläimen kuoltua ruumiinavauksella. Kokemuksen myötä on seuraavia asioita havaittu eli, jos poikasissa esiintyy naksuntaa voi syynä olla nuha, sisäloistartunta, emon maidon tuotannon loppuminen, suolistotulehdus tai jokin muu sairaus.

Kasvattajan epätoivo kasvaa usein suureksi kun gerbiilien erinomaisesta hoidosta huolimatta poikasia menehtyy "naksutautiin". Asialle ei tunnu pystyvän tekemään mitään ja vaikka kasvattaja on jo kokeillut lähes kaikkea, niin silti poikaset vain menehtyvät. Seuraavassa kuitenkin muutamia vinkkejä, joilla voi yrittää ennalta ehkäistä "naksutaudin".

Jos oireet johtuvat sisäloisista, olisi emo hyvä madottaa jo ennen astutusta. Käytettynä matolääkkeenä on tällöin ollut Axilur. Tätä voi myöskin kokeilla gerbiilille. Mainittakoon, että matolääkkeet, Ivomeciä lukuun ottamatta, vaikuttavat suolistossa madon aineenvaihduntaan, joten pelkoa lääkkeen "kasautumisesta" gerbiiliin ei pitäisi olla.

Emon ja syntyvien poikasten vastustuskykyä voi lisätä E-vitamiinikuurilla. Lisäksi E-vitamiini vaikuttaa myöskin kiimaan ja tiinehtymiseen, sekä syntyvien poikasten elinvoimaisuuteen. E-vitamiinin imeytymiseen tarvitaan nimenomaan tyydyttyneitä rasvoja, joita on eläinkunnan tuotteissa. E-vitamiini ei myöskään pysty imeytymään mikäli ruoan rasvapitoisuus on liian alhainen. Vaikka E-vitamiini on rasvaliukoinen, se ei varastoidu elimistössä pitkään, joten sen annostelua suun kautta on pidetty riskittömänä. Vitamiinikuurin aloituksessa on hyvä muistaa, että E-vitamiini on luonnollinen diureetti eli virtsan eritystä lisäävä aine, niinpä sen annostelu on syytä aloittaa vähitellen.

Flunssaisena tai nuhaisena on gerbiilien koskettelu syytä jättää vähemmälle. Osa ihmisten viiruksista voi tarttua myös gerbiiliin ja aiheuttaa oireita.

Poikasten elimistö ei välttämättä ole ehtinyt täysin sopeutua kiinteän ruoan syöntiin, kun emon maidontuotanto loppuu. Tähän olisi hyvä varautua siten, että poikasten ulottuvilla pidetään koko ajan helposti syötävää ruokaa, kuten Bonaa tai Pilttiä, kurkkua, pehmeää leipää, tai kaurahiutaleita tai vehnä leseitä sekä heinää, jotta ne tottuisivat kiinteään ruokaan mahdollisimman nuoresta pitäen. Tarvittaessa voi poikasia lisäruokkia ruiskulla (ilman neulaa!!!), jossa on kädenlämpöistä maitoa tai kermaa, sokeria ja hunajaa sekä vitamiinitippoja.

Hoito: Mikäli poikaset ovat kaikista varotoimista huolimatta sairastuneet naksutautiin, ei varsinaista lääketieteellistä hoitoa ole tarjolla. Omistajan voi vain tukea poikasten omaa vastustuskykyä huolehtimalla lisäruokinnalla, ettei poikasten elimistö pääse kuivumaan.

Ulkoloiset

Lemmikkigerbiileitämme eivät perinteisesti ulkoloiset ole vaivanneet. Viimeaikoina on kuitenkin tehty useita havaintoja Ornithonyssus -sukuisesta lintupunkista, joka voi gerbiilillä leivitä hoitamattomana lähes epidemiaksi. Lintupunkki ei ole gerbiilispesifinen loinen vaan viihtyy myös muissa lemmikkieläimissä. Tartunnan gerbiilit voivat saada metsästä tuoduista oksista, perheen lemmikkikoirasta, joka kantaa punkin turkissaan kotiinsa, lemmikkilinnuista tai villilinnuista. Punkki viihtyy ja lisääntyy terraarion purujen ja listojen kätköissä sekä puisten pesämökkien rakosissa jne. Se ei varsinaisesti siis elä gerbiilin turkilla, mutta käy ruokailemassa gerbiilissä (tai gerbiilin omistajassa, koirassa, muissa jyrsijöissä jne). Punkit voi havaita paljain silmin. Ennen ruokailua ne ovat pieniä valkoisia liikkuvia pisteittä ja ruokailun jälkeen ne muuttuvat punaisiksi pisteiksi (ovat täynnä verta), kiiveten vikkelästi terraariosta toiseen.

Hoito: Mikäli omissa gerbiilellissä havaitaan lintupunkkia tulee toimia nopeasti. Terraariot tyhjennetään ja pestään huolellisesti Ektosid -liuoksella, jota saa reseptivapaasti apteekista. Puiset pesämökit, kiipeilyoksat ym. tulee hävittää kuten myös gerbiilitilassa säilytetyt ruoat, purut ja heinät. Huone, jossa gerbiilien terraariot sijaitsevat suihkutetaan Raidilla. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lattia-, ikkuna- ja ovilistojen koloihin.

Gerbiilit tarvitsevat eläinlääkärin määräämän Ivomec-kuurin, joka on loishäätölääke. Ivomecia annetaan gerbiileille sisäisesti sekä gerbiilit tulee myös pestä Ivomec-liuoksella. Mikäli Ivomec ei auta, voi gerbiilin pestä Ektosid-liuoksella pullon ohjeiden mukaan. Pesu toistetaan 10 päivän välein.

HUOM! Mikäli gerbiileissä tai muissa kotieläimissäsi tavataan lintupunkkeja, on ehdottoman tärkeää, ettet vie gerbiileitäsi näyttelyyn tai myy eläimiäsi eteenpäin. Punkit leviävät todella helposti kiipeilemällä kuljetusboksista toiseen sekä jopa omistajan vaatteiden mukana. Varoaika laskien siitä, kun viimeinenkin punkki on hävitetty, on 2 kk, vasta tämän ajan jälkeen voit osallistua gerbiileinesi näyttelyihin ym. tilaisuuteen.

Havaintoja on tehty myös Demodex merioni -punkista eli sikaripunkista, joka on hyvin samanlainen kuin hamsterilla tavatut kaksi demodex-punkkia. Tartunta on yleensä oireeton, mutta eläimen vastustuskyvyn laskiessa (vanhuus, tiineys jne.) voi aiheuttaa ihottumaa ja ihotulehduksia. Punkkitartunta varmistetaan yleensä raapenäytteellä.

Hoito: Hoitona voidaan kokeilla eläinlääkäriltä saatavaa ivermectiini-liuosta (Ivomec) ulkoisesti.

Sisäloiset

Sisäloiset voivat vaivata myös gerbiiliä. Normaalisti gerbiilin päälle päin ei näy, onko siinä sisäloisia vai ei. Vasta eläimen vastustuskyvyn laskiessa eläimen kunto voi huonontua. Kohtalokkaimpia sisäloiset ovat nuorille gerbiileille. Ne laskevat poikasten vastustuskykyä, jolloin poikaset voivat sairastua helpommin johonkin muuhun tautiin. Kasvattajan, etenkin mikäli kasvattajalla on myös muita jyrsijöitä tai hän on tuonut eläimiä ulkomailta tai ostanut eläinkaupasta, on syytä suorittaa sisäloisten häätö tarvittaessa. Tavallisen gerbiilin omistajan, jolla on vain muutama gerbiili, tulee tehdä sisäloisten häätö, vain mikäli gerbiilillä on ulostenäytteen perusteella todettu sisäloisia olevan.

Gerbiilillä on tavattu kääpiöheisimatoa (Hymenolepis nana) sekä kihomatoja. Nykyisen käsityksen mukaan kihomadot eivät aiheuttaisi sairautta gerbiileillä. Hyvin runsas esiintyminen voi aiheuttaa lievää ripulia ja huonokuntoisuutta. Kihomatoihin tehoaa laajakirjoinen matolääke kuten Axilur tai Flubenol.

Käääpiöheisimato on jo harmillisempi sisäloinen. Oireina kääpiöheisimadolla ovat mm. lievää ripulia, kunnon laskua sekä suolitukokset. Epäilys heisimadosta vahvistuu mikäli gerbiilin ulosteessa näkyy heisimadon ulokkeita tai pätkiä (valkoisia kiehkuroita).

Hoito: Lue tarkemmat ohjeet gerbiilien sisäloisten häädöstä.

Kasvaimet

Kasvaimet ovat gerbiileillä melko harvinaisia. Niitä tavataan enimmäkseen vanhoilla gerbiileillä. Uroksilla kasvaimia esiintyy yleensä hajurauhasen tienoilla ja kasvain on melko helppo havaita. Naarailla kasvaimia esiintyy munasarjoissa, ja kasvaimen havaitsee vasta sitten kun se on kasvanut hyvin suureksi. Osa kasvaimista voi olla pahanlaatuisia.

Hoito: KasvaiKasvaimen leikkaaminen gerbiililtä on hyvin hankalaa nukutusriskin vuoksi. Niinpä on yleensä parempi, että gerbiili saa nauttia elämästään rauhassa siihen asti, kunnes kasvain vaivaa sitä, jolloin lopetus on armeliasta.

Tapaturmat

Vaikka tapaturmat eivät varsinaisia sairauksia olekaan, käsittelen myöskin niitä. Laajempi artikkeli tapaturmista on julkaistu Aavikkorummussa 2/97, jossa ell. Reijo Nenonen käsitteli gerbiilin tapaturmia.

Yleisimpiä tapaturmia gerbiileillä ovat häntävauriot sekä putoamiset. Häntävauriot syntyvät yleensä tappelun yhteydessä tai pidettäessä gerbiiliä kiinni hännästä. Gerbiili voi taas pudota huolimattomasti käsiteltäessä tai karatessaan terraariosta karkuteille. Gerbiilin tapaturmille on yhteistä, että pienestä koosta johtuen gerbiilin hoito voi olla hankalaa. Katkennutta tassua on vaikea lastoittaa ja gerbiiliä laittaa lepoon paranemisen ajaksi. Niinpä olisi syytä pyrkiä estämään tapaturmat jo ennen kuin ne tapahtuvat.

Gerbiilin terraarion tulee olla sellainen, että siitä ei pääse karkuteille. Tämä on sitä tärkeämpää, jos terraarioita pidetään hyllyillä tai samassa tilassa on gerbiilien lisäksi rottia tai hamstereita häkissä. Vaikka gerbiili selviäisi putoamisesta pelkällä säikähdyksellä, ei sen meno yleensä siihen rauhoitu vaan se viipottaa jo hetken kuluttua kohti toista vaaran paikkaa.

Rutinoitunut gerbiilin omistaja osaa yleensä itse käsitellä automaattisesti gerbiileitä niin tottuneesti ja huolella, että vaaraa gerbiilin loukkaantumisesta ei ole. Gerbiiliin tottumattomat ihmiset eivät taas tätä osaa. Senpä takia on parempi olla antamatta vilkasta gerbiiliä tottumattoman vieraan pideltäväksi. Jos lapset haluavat pitää gerbiiliä sylissä ja silitellä sitä, on parempi pyytää lapsia istumaan lattialle ja antaa gerbiili heille sitten syliin. Oikea gerbiilin nostotapa on myös syytä näyttää (tukeva ote gerbiilin hännäntyvestä toisella kädellä ja toinen käsi viedään gerbiilin vatsan alle).

Useimmiten tapaturmat paranevat parhaiten itsekseen. Katkennut häntä voi kuitenkin tulehtua, jos näin käy, vie gerbiilisi eläinlääkäriin.

Hoito: Hoito tapaturmien yhteydessä rajoittuu tapaturman mukaan. Mikäli katkennut häntä tai tappeluvauriot tulehtuvat, hoidetaan tulehdukset eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Katkennutta raajaa, hieman murtumakohdasta riippuen, voi yrittää lastoittaa tai tukea paikoilleen. Yleensä raajaa ei voida tukea, jolloin raaja kyllä paranee myös itsekseen, mutta voi jäädä vääntyneeseen, luonnottomaan asentoon.

Hyvä eläinlääkäri on kullan arvoinen

Kaikki eläinlääkärit eivät ole jyrsijöistä kiinnostuneita, eivät osaa tai eivät halua hoitaa niitä. Kun löydät eläinlääkärin, joka tietää jyrsijöistä ja haluaa myös hoitaa niitä, kannattaa saman eläinlääkärin luona käydä jatkossakin. Silloin molemmat pääsevät hyötymään hyvästä lääkäri-potilassuhteesta. Sinun eläimesi saavat hyvää hoitoa ja vastaavasti eläinlääkäri oppii lisää asioita gerbiilien hoitamisesta.

Hintavertailua on syytä tehdä silloin, jos paikkakunnalla on valinnanvaraa eläinlääkäristä. Monesti gerbiilin hoito saattaa tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin mikä on eläimen ostohinta.

Vanhuus

Gerbiilin vanhuus on siinä suhteessa onnellinen, että sairauksia tai kasvaimia ei vanhoillakaan gerbiileillä yleensä suurissa mittakaavoissa esiinny. Useimmiten vanha gerbiili löytyy itsekseen kuolleena omasta terraariostaan. Mikäli gerbiilille tulee iän myötä sairaus, joka tekee sen elämän tuskaiseksi ja onnettomaksi, on gerbiili lopetettava.

Vanhalta gerbiililtä ei pidä enää vaatia samoja asioita kuin nuorelta gerbiililtä. Vanhuuden merkit näkyvätkin usein jo gerbiilin ulkonäöstä. Turkki harmaantuu ja saattaa tulla karkeammaksi. Gerbiili voi menettää massaa ja se muuttuu yleensä luonteeltaan rauhaisemmaksi ja verkkaisemmaksi. Suurin osa ajasta menee gerbiiliasioiden mietiskelyyn omassa pesäkolossa tai lempinurkkauksessa.

Lopuksi

Kun olet ottanut vastuullesi pienen gerbiilin elämän tulee sinun myös huolehtia, että sairastuessaan eläin saa asianmukaista hoitoa. Sairas gerbiili tulee siis viedä eläinlääkärille hoidettavaksi. Mikäli gerbiilin sairautta ei voida parantaa ja gerbiilin elämä on täynnä tuskaa, ei sen kärsimystä saa turhan takia pidentää. Gerbiili on vietävä silloin eläinlääkärille lopetettavaksi.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan aikaisemmin Aavikkorummussa 4/97 Kasvattajakurssin yhteydessä. WWW-versioon on artikkelia hieman lyhennelty sekä muotoiltu. Artikkeli on päivitetty ajan tasalle 31.3.2004. Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu.

Päivitetty viimeksi 16.4.2013