Osa 6: Poikasten teettäminen
Syitä poikasten teettämiseen yleensä on yhtä monta kuin on gerbiilin omistajia. Joku haluaa edes kerran nähdä pienten poikasten varttuvan, joku toinen taas haluaa jättää itselleen gerbiilin juuri tästä yhdistelmästä. Kasvattajan ei omasta mielestään tarvitse perustella poikueen tekemistä. Onhan itsestään selvää, että kasvattaja teettää gerbiileillään poikasia. Silti, oli poikasten teettäjä gerbiilien kasvattaja tai tavallinen gerbiilien omistaja, on syytä aina pysähtyä miettimään onko suunniteltu poikue teettämisen arvoinen.
Poikueen teettäminen lemmikkigerbiilin omistajan näkökulmasta
Tavallisen lemmikkigerbiilin omistajan kannattaa ensimmäisenä miettiä sitä, minne hän saa kaikki syntynet poikaset. Ajatuksena voi olla, että pari naaraspoikasta jätetään emon ja pari uros poikasta isän kanssa asumaan ja loput myydään pois, mutta entäpä, jos kaikki poikueen kahdeksan poikasta ovatkin uroksia. Harvasta kodista löytyy niin isoa terraariota, johon isä ja kaikki kahdeksan urosgerbiiliä saadaan asumaan.
Vaikka poikasten suunnitteluvaiheessa halukkaita gerbiilinottajia löytyykin tuttavapiiristä, tilanne voi olla aivan toinen sitten kun poikaset ovat syntyneet. Kaikki eläinkaupat eivät myöskään ota gerbiileitä myyntiin, eivät edes ilmaiseksi. Toisaalta, jos ne ottavat, ei poikaset eläinkauppaan myynyt voi välttämättä tietää mitä gerbiileille tapahtuu mikäli ne eivät mene kaupaksi tai mikäli menevät kaupaksi, niin millaiselle omistajalle.
Kannattaa myös muistaa, että jokaisen poikueen teettämiseen liittyy riski. Haavekuva söpöistä pienistä gerbiilivauvauvoista voikin elävässä elämässä muuttua karuksi painajaiseksi, jossa omistaja kerää puoliksi syötyjä kuolleita poikasia terraariosta tai seuraa onnettomana, kuinka poikaset kuolevat yksi toisensa jälkeen naksutautiin.
Poikueen teettäminen kasvattajan näkökulmasta
Jos tavallisen gerbiilin omistajan tulee miettiä poikueen järkevyyttä, niin kasvattaja joutuu miettimään sitä yhtä lailla. Kasvattajan ensimmäinen sääntö poikueen teettämisessä on se, että jokainen poikue teetetään vain tarpeeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti kasvattajan tulee kasvattaa gerbiileitä oman jalostuksen tueksi eli jokaisesta syntyvästä poikueesta tulee pyrkiä jättämään jalostuseläin omaan käyttöön.
Toiseksi kasvattajan tulisi muistaa, että jokaisen teetetyn poikueen tulisi pitää kasvatettava väri tai kuvio jalostuksellisesti vähintään yhtä hyvänä tai ihannetapauksessa viedä sitä eteenpäin. Käytännössä siis jokaisen syntyvän poikasen tulisi olla laadullisesti vähintään yhtä hyvä, mutta mielummin parempi kuin vanhempansa niin terveytensä ja luonteensa kuin rotumääritelmän mukaisuuden puolesta.
Kolmanneksi kasvattajan tulee muistaa, että koskaan ei pidä käyttää jalostukseen sellaista gerbiiliä, josta ei itse pidä. Gerbiilit ovat lemmikkejä ja lemmikiltä vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Miksi siis kasvattaa sellaisia lemmikkejä, joista ei edes itse pidä. Poikaset perivät ominaisuutensa vanhemmiltaan, myös niitä ominaisuuksia, jotka sinua vanhemmissa häiritsivät.
Vanhempien valinta
Teetettiinpä poikue omaksi iloksi tai gerbiilien tason edistämiseksi on käytettävällä uroksella ja naaraalla muutama yhteinen perusvaatimus.
Molempien gerbiilien tulee olla terveitä ja hyväkuntoisia. Sairaalla gerbiilillä ei saa teettää poikasia. Myöskään gerbiilissä ei saa olla sellaisia vikoja, jotka voivat mahdollisesti periytyä jälkeläisille. Tällaisia vikoja voivat olla hännässä olevat knikit (=häntä mutkat, sekä rustoutumat), mikäli ne eivät ole syntynet tapaturmaisesti, kasvaimet (alttius kasvaimille voi periytyä) ja häiriöt hampaiden kasvussa (vinot tai pysyvästi pudonneet tai epämuodostuneet hampaat).
Myös luonteella on suuri merkitys. Hiirillä tehdyillä kokeilla on osoitettu, että luonne periytyy voimakkaasti jälkeläisille. Emo myös siirtää käytösmallejaan poikasille. Niinpä hermostuneen ja aran emon poikasetkin ovat yleensä hermostuneita ja arkoja, kun taas rauhallisen ja hyvä hermoisen emän poikaset ovat rauhallisia ja hyvä hermoisia.
Kasvattajan tulisi isää ja emää valitessa huomioida myös rotumääritelmä. Gerbiilien tulisi vastata rotumääritelmää niin paljon kuin mahdollista. Näyttelyssä saatu Laatu 1-palkinto on osoitus siitä, että gerbiiliä voi palkinnon antaneen tuomarin mielestä käyttää jalostukseen.
Uroksen tulisi olla massiivinen ja kookas. Pään tulisi olla leveä ja kohtuu lyhyt. Uroksella tulisi olla myös selkeä sukupuoli leima eli gerbiilin tulisi siis näyttää urokselta.
Myös naaraan tulisi olla iso. On kuitenkin tärkeää muistaa, että normaalisti naaras on urosta pienempi. Naaraan tulisi olla myös pitkäselkäinen ja linjakas. Monet naaraat ovat luonnostoon hyvin hoikkia. Jalostuksellisesti tämä ei ole yhtä hankala ongelma kuin liian lihava naaras, joka ei välttämättä tule kantavaksi.
Gerbiilien tulisi lisäksi olla samanvärisiä tai mikäli ne eivät ole, tulee värien sopia jalostuksellisessa mielessä yhteen. Värien tulisi olla myös mahdollisimman hyvät. Värin hyvyys voi kuitenkin riippua yhdistelmän tavoitteesta. Jos halutaan kasvattaa esimerkiksi slate patched gerbiileitä ei haittaa vaikka käytetyllä slatella olisikin valkoiset merkit tassuissa. Toisaalta pelkän slaten kasvatukseen pitäisi käyttää sellaisia slateja, joilla on mahdollisimman pienet valkoiset merkit tassuissa ja kurkussa.
Naaras tulee sukukypsäksi normaalisti 2-3 kk iässä. Paras ikä teettää naaraalla ensimmäiset poikaset on kuitenkin vasta 6-12 kuukauden iässä. Tätä nuoremmilla naarailla on monesti oma kehitys vielä kesken. Tätä vanhemmilla naaraalla voi olla puolestaan enemmän tiinehtymisvaikeuksia, mikäli sillä ei ole teetetty poikasia aikaisemmin. Naaraan hedelmällisyys vähenee yleensä kahden vuoden iässä ja tämän jälkeen naaras ei enää yleensä tule kantavaksi.
Uros tulee yleensä sukukypsäksi hieman naarasta myöhemmin. Jalostukseen käytettävä aika on uroksilla kuitenkin paljon pidempi. Sukukypsäksi tultuaan uros säilyy astumiskykyisenä monesti kuolemaansa saakka. Iäkkäämmän uroksen hedelmällisyys normaalisti vähenee, mutta vielä kolmen vuoden ikäinenkin uros voi saada naaraan kantavaksi.
Astutusmenetelmät
Kun gerbiilillä tehdään poikasia voidaan käyttää kahta erilaista tapaa. Tavallisimmin gerbiilit laitetaan yhteen asumaan. Toisaalta voidaan käyttää myös tapaa, jolloin naaras astutetaan uroksella silloin kun naaraalla on kiima. Tätä menetelmää kutsutaan astutusmenetelmäksi.
Gerbiili naaraalla on kiima yleensä 4-6 päivän välein. Kiima ajoittuu yleensä iltaan ja kestää useamman tunnin. Mikäli naaras asuu laumassa, on kiiman erottaminen monesti melko helppoa. Naaras käyttytyy terraariotovereitaan kohtaan samalla tavalla kuin käyttäytyisi urosta kohtaan, pyytäessä tätä astumaan. Se pysähtyy gerbiilin eteen ja nostaa takapäätään kutsuvasti.
Mikäli naaras asuu yksin selviää kiima useimmiten vain kokeilemalla. Silloin naaras laitetaan tutustumishäkissä uroksen terraarioon (josta mahdolliset muut urokset on nostettu pois). Mikäli naaraalla on kiima voi se ryhtyä rummuttamaan urokselle ja vastaavaksti uros voi ryhtyä rummuttamaan naraalle. Jos naaraalle ei ole kiimaa, suhtautuu se useimmiten urokseen melko välinpitämättömästi tai agressiivisesti.
Kun naaras on kiimassa laitetaan se aina uroksen terraarioon astutuksen ajaksi. Urosta ei laiteta naaraan terraarioon siksi, että naaras voi suhtautua urokseen agressivisemmin omalla reviirillään Turvallisinta on laittaa naaras, siitäkin huolimatta, että sillä on kiima ensin tutustuttamishäkkiin. Silloin pystyy havainnoimaan käyttäytyykö naaras urosta kohtaan vihamielisesti vai ystävällismielisesti. Mikäli naaras ei vaikuta agressiiviselta, voidaan tutustuttamishäkki poistaa. Jos naaras vaikuttaa agressiiviseslta ja hyökkii kohti urosta, ei välttämättä astutusmentelmä tule toimimaan, vaan gerbiilit joudutaan tutustuttamaan toisiinsa normaalilla tavalla.
Monesti nuori naaras, jolla ei ole teetetty poikasia aikaisemmin, pelkää urosta. Silloin se voi myös suhtautua urokseen agressiivisemmin, mutta normaalisti juoksee vain urosta karkuun ja yrittää piiloutua pesämökkiin tms. koloon missä sitten monesti "piippaa" kovasti. Omistajan kannattaa olla kärsivällinen ja antaa naaraan rauhassa tottua urokseen, yhdistämällä se aina kiima-aikaan uroksen kanssa. Lopulta naaras huomaa, että uroksessa ei ole mitään pelättävää ja uros pääsee astumaan naaraan.
On tärkeää, että terraariosta on poistettu muut ylimääräiset urokset. Jos useampi uros astuu naaraan, voi naaras tulla kantavaksi molemmille uroksille, eikä syntyvistä poikasista voida välttämättä päätellä kumpi uroksista on minkäkin poikasen isä. Lisäksi urokset voivat ryhtyä taistelemaan naaraasta.
Itse astuminen ei montaa sekunttia kestä. Uros astuu naarasta innokkaasti useita kertoja. Astutusmentelmää käytettäessä uros ja naaras voidaan erottaa kun uros on selvästi astunut naarasta useamman kerran ja gerbiilit ovat olleet yhdessä 1-2 tuntia.
Aina naaras ei tule kantavaksi, kun on käytetty astutusmenetelmää. Hieman varmempi tapa onkin se vanha ja perinteinen eli laitetaan uros ja naaras yhdessä asumaan samaan terraarioon. Kummatkin täytyy tällöin erottaa omista laumoistaan eikä niitä saa enää useamman viikon tai peräti kuukauden yhteiselon jälkeen tutustutettua vanhoihin laumoihin takaisin. Pariskuntaa ei voida myöskään pitää yhdessä koko ajan, koska silloin naaras saa useamman poikueen perättäin. Tätä tapaa käyttäen tarvitaankin aina yksi ylimääräinen tarraario, jonne uros saadaan asumaan sen jälkeen kun se on erotettu naaraasta.
Gerbiilit tutustutetaan toisiinsa normaalisti käyttäen tutustuttamishäkkiä. Tutustuttamishäkki sijoitetaan terraarion keskelle ja ensimmäiseksi päiväksi uros laitetaan häkin sisälle ja naaras ulkopuolelle. Tähän on syynä se, että kiukkuinen naaras voi yrittää purra häkin seinää pitkin kiipeilevän uroksen varpaita tai häntää mikäli naaras on tutustuttamishäkissä ja uros sen ulkopuolella. Gerbiilien paikkaa vaihdetaan päivittäin. Yleensä noin viikon kuluttua gerbiilit ovat tutustuneet toisiinsa niin hyvin, että häkki voidaan poistaa.
Mikäli tuntuu, että gerbiilit eivät kertakaikkiaan voi sietää toisiaan vaikka niitä on yritetty tutustuttaa useampi viikko, on se merkki siitä, että jompi kumpi (yleensä naaras) on normaalia agressivisempi. Tällaista gerbiiliä ei pitäisi käyttää jalostukseen.
Yleensä uros ja naaras asustavat sopuisasti keskenään ja uros astuu naaraan aina kun sillä on kiima. Toki on mahdollista, että naaras ei tule siitä kantavaksi. Jos uros ja naaras ovat asuneet yhdessä yli puoli vuotta, eivätkä ole saaneet poikasia, on jommalla kummalla todennäköisesti alentunut hedelmällisyys.
Poikasten syntymä ja kasvaminen
Naaras kantaa poikasia noin 24-26 päivää. Kantoaika saattaa pidentyä jopa 42 päivään, mikäli astuminen on tapahtunut synnytyksen jälkeisestä kiimasta. Alussa naaraan tiineyttä on vaikeampi havaita, mutta yleensä pyöristymisen huomaa kahden viikon kuluttua astumisesta. Mikäli naaras asuu uroksen kanssa tulisi uros erottaa naaraasta, viimeistään ennen poikasten syntymää. Muutoin uros astuu naaraan poikaskiimasta ja naaras voi saada vielä toisen poikueen heti perään.
Naaras synnyttää poikaset yleensä yöllä. Keskimäärin poikasia syntyy 4-6 kappaletta, mutta 8 poikastakaan ei ole mahdottomuus. Mikäli naaras häiriintyy tai se on kokematon (ensimmäinen poikue) saattaa naaras syödä poikaset tai osan poikasista. Myöskin naaraan häkkitoverit voivat yrittää syödä poikasia, joten niitä on syytä pitää silmällä ja tarvittaessa erottaa häkkitoverit vaikka verkon avulla terraarion toiselle puolelle.
Syntyneet poikaset ovat pieniä, punaisia ja karvattomia ja painavat normaalisti 2-5 grammaa. Ne ovat vielä sokeita ja kuuroja, mutta osaavat suunnistaa lämmön avulla kohti emon nisää. Poikasten kehitysvauhti on hurja seuraavan kolmen viikon aikana. Ensimmäiset merkit turkista alkavat näkyä 6 päivän ikäisenä ja noin 10 päivän ikäisenä poikaset ovat kokonaan turkin peitossa, korvat avautuvat 5 päivän ikäisenä. Silmät avautuvat noin 15 päivän ikäisenä ja samoihin aikoihin poikaset ryhtyvät ryömimään tarmokkaasti ulos pesästä ympäri terraariota. Noin 2,5 viikon iässä poikaset ryhtyvät maistelemaan kiinteää ruokaa.
Kolmen viikon ikä on poikasille melko kriittistä aikaa. Silloin emo ryhtyy vieroittamaan poikasia ja sen maidontuotanto vähenee, lisäksi poikaset voivat sairastua nk. "naksutautiin". Naksutauti ei ole nimestään huolimatta varsinaisesti tauti vaan oire yleensä hengitystietulehduksesta, joka voi aiheutua useasta eri syystä. Naksutauti näkyy tai oikeammin kuuluu naksumisena, joka johtuu siitä, että gerbiilin sieraimet ovat täynnä limaa (kuten ihmisillä nuhassa) ja poikanen yrittää haukkoa ilmaa suun kautta. Tästä naksumisesta onkin juuri tullut nimi naksutauti. Lievässä vaiheessa poikaset vain naksuvat vaimeasti. Kun oireet pahenevat ja gerbiilin kunto huononee, taantuu sen kehitys. Sen turkki pörhistyy, silmät voivat mennä kiinni ja poikasesta tulee niin heikko, ettei se enää jaksa syödä ja juoda. Lopulta poikanen kuolee.
Naksutautia voi olla vaikeaa estää etukäteen. Niinpä kannattaa huolehtia siitä, että emo saa riittävästi ravinteita jo tiineysajasta lähtien. Silloin sillä on mahdollisuus synnyttää mahdollisimman elinvoimaset ja terveet poikaset. Noin 2,5 viikosta eteenpäin, kun poikaset ryhtyvät syömään kiinteää ruokaa, tulee huolehtia siitä, että ne saavat riittävästi ravintoa, mikäli emon maidontuotanto vähenee liikaa. Poikasille voi tarjota lisäruoaksi liotettua pellettiä tai vauvanruokaa. Kannattaa myös tarkistaa, että juomapullon pilliosa on niin matalalla, että poikaset yltävät siihen.
Viiden viikon iässä poikaset voidaan jo vieroittaa omiin sukupuoliryhmiinsä, mutta mikäli mahdollista niitä voi pitää emonsa kanssa pidempääkin. Naaraat voi jättää asumaan emonsa kanssa (mikäli niiden isä ei asu yhdessä naaraan kanssa), mutta urokset olisi syytä siirtää omaan terraarioonsa varmuuden vuoksi viimeistään kahdeksan viikon ikäisinä. Luovutusikäisiä poikaset ovat vasta kuuden viikon ikäisenä. Luovutusikä tarkoittaa siis ikää, minkä jälkeen poikasen voi myydä uuteen kotiin.
Joskus harvoin voi käydä niin, että mikäli naaras saa heti toisen poikueen edellisen perään, voi se ryhtyä vieroittamaan edellistä poikuetta hyvinkin kovakouraisesti. Se voi ajaa poikasia takaa ja yrittää purra niitä häännän juuresta. Tällöin poikaset tulee ottaa naaraan luota pois ja laittaa asumaan vaikkapa isänsä kanssa.
Julkaistu aikaisemmin Aavikkorummussa 3/01. Artikkeli tarkistettu ja muokattu osittain kasvattajakurssia varten. Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu.
Päivitetty viimeksi: 19.1.2006