Allergiaoireita gerbiileistä?

Gerbiilien käsittelystä aiheutunut ihottuma käsivarren alueella.

Kuva: SGY ry

Mistä allergia johtuu?

Gerbiileistä irtoaa allergeeneja siinä, missä muistakin eläimistä. Tiettävästi yleisin allergian aiheuttaja ei kuitenkaan ole itse gerbiili, vaan sen tarvitseman kuivikkeen tai heinän pöly. Vaikka et siis välttämättä olisikaan allerginen itse gerbiilille, voi puru- ja heinäpöly aiheuttaa sinulle oireita. Allergiaoire on elimistön puolustusreaktio ärsykettä kohtaan, ja jokainen meistä reagoi eri allergiaärsykkeisiin yksilöllisesti. Nimittäin osalle eläinallergisista gerbiilit sopivat, eikä oireita ilmaannu, vaikka muut eläimet oireita olisivatkin aiheuttaneet. Mikäli sinulla tai jollakin perheenjäsenelläsi on todettu eläinallergia, ota se huomioon harkitessasi eläimen hankintaa ja tarvittaessa konsultoi lääkäriäsi asiasta.

Gerbiilien aiheuttamia oireita

Tyypillisimmät allergiaoireet ovat silmien ja nenänielun kutina, silmien vuotaminen, nenän vuotaminen ja näistä johtuva aivastelu. Toisille meistä gerbiilit tai niiden käyttämä heinä ja kuivike aiheuttavat myös hengenahdistusta, yskimistä, limanmuodostumista nieluun tai ihottumaa. Oireet ovat yleensä pahimmillaan purujenvaihdon yhteydessä, jolloin kuivikkeista ja heinästä irtoavaa pölyä nousee ilmaan.

Joskus oireet ilmaantuvat samoin tein ärsykkeen kohdatessa, mutta toisinaan oireet alkavat hiljalleen ja niiden yhdistäminen allergiaoireeksi on toisinaan vaikeaa.

Oireiden lievittäminen

Mikäli oireita ilmenee vain purujenvaihdon yhteydessä, on syytä käyttää silloin esimerkiksi hengityssuojainta ja/tai suojalaseja. Kesällä lämpimällä kelillä voi avata ikkunan ja tuulettaa huone hyvin purujenvaihdon yhteydessä.

Mikäli oireita ilmenee muutoinkin, lieviä allergiaoireita on mahdollista lievittää esimerkiksi siirtämällä gerbiilit omaan "eläinhuoneeseensa" ja vaihtamalla kuivikkeeksi mahdollisimman pölytöntä kuiviketta, ja katsoa, onko tällä vaikutusta asiaan. Jotkut jättävät tässä vaiheessa pois myös heinän tarjoamisen virikkeenä, mikäli heinä selvästi aiheuttaa oireita.

Monet ovat hankkineet avuksi ilmanpuhdistimen, joka kerää ilmasta pölyä suodattimeen, joka pestään tai vaihdetaan säännöllisesti.

Jotkut ovat saaneet avun myös allergialääkityksestä, jonka avulla ovat voineet jatkaa gerbiilien pitämistä.

Gerbiileistä luopuminen

Mikäli oireet ovat kaikesta huolimatta voimakkaita ja häiritsevät selkeästi arkea, voi olla syytä harkita gerbiileistä luopumista. Allergiaoireiden ollessa voimakkaita, on luopumisen syytä tapahtua nopeasti oireiden pahenemisen välttämiseksi.

Mikäli oireet ovat alkaneet heti gerbiilien hankkimisen jälkeen, voi yleensä yrittää neuvotella myyjän kanssa eläinten palauttamisesta, olipa sitten myyjäosapuolena eläinkauppa tai kasvattaja. Esimerkiksi SGY:n viralliset kasvattajat, joiden kasvattajanimen perässä lukee kasvattajalistalla SIT, ovat allekirjoittaessaan kasvattajasitoumuksen sitoutuneet myös ottamaan takaisin sijoittamansa tai myymänsä eläimet, joiden sijoitus ei syystä tai toisesta ole onnistunut. Yksi tällainen syy voi esimerkiksi olla allergia. Mikäli allergiaoireet alkavat hiljalleen pitkän ajan kuluessa, voi eläinkauppa vedota tietyn pituisen palautusajan umpeutumiseen ja kieltäytyä ottamasta eläimiä enää takaisin.

Voit myös yrittää löytää uuden kodin gerbiileille itse laatimalla myynti-ilmoituksen.

Vaikka luopuminen voi olla vaikeaa, kun gerbiileihin on jo ehtinyt kiintyä, on eläimen omistajan ja tämän perheenjäsenten terveys asetettava aina etusijalle.

Päivitetty viimeksi 22.10.2018