Kun gerbiilit tappelevat

Mikäli kumpikaan vieras gerbiili ei alistu kohdatessa toiselle, voi syntyä tappelu.

Kuvat: Jenny Haapala

Teksti: Mira Väänänen 2017

Osa 1. Miten erottaa tappelu normaalista käyttäytymisestä?

 

Gerbiili on luonteeltaan laumaeläin, joka tunnistaa oman lauman jäsenet ominaishajusta. Vieras gerbiili tuoksuu erilaiselta, jolloin luontainen vaisto käskee hätistämään vieraalta tuoksuvan tunkeilijan pois oman lauman reviiriltä. Hajuaisti on gerbiilille tärkeämpi kuin näköaisti. Luonnonvaraisina elävät gerbiilit jahtaavat vieraan gerbiilin pois lauman reviiriltä ja näissä kestoltaan lyhyissä tappeluissa harvemmin syntyy suurempia vammoja. Terraarioissa asuvilla lemmikkigerbiileillä tilanne on toinen, sillä terraariossa tunkeilijaa ei saa jahdattua pois, vaan tappelu päättyy valitettavasti usein vasta toisen gerbiilin kuolemaan. Siksi omistajan on tärkeää tunnistaa tappelevat gerbiilit ja erottaa ne toisistaan välittömästi, ennen kuin gerbiilit vahingoittavat toisiaan. 

Normaalia laumakäyttäytymistä

Laumaeläiminä gerbiilit ovat sosiaalisia toisiaan kohtaan. Ne puhdistavat toistensa turkkeja ja välillä puhdistettava saattaa maata selällään silmät nautinnollisesti sirrillään. Pienet poikaset saattavat jahdata toisiaan, takoa toisiaan etukäpälillä kylpyhiekkakupilla, säntäillä toisiaan päin ja karkuun hurjaa vauhtia. Poikaset opettelevat sosiaalisia taitoja turvallisesti emon ja sisarustensa kanssa ja valmistautuvat siihen, että ne pystyvät aikuisina puolustautumaan tarvittaessa. Lemmikkigerbiilit nukkuvat samassa pesässä lähes aina, ellei joku torkahda vahtivuorossa esim. pesämökin katolle. Kuitenkin tämä yksilö löytyy yleensä seuraavalla kerralla nukkumasta laumansa tai laumatoverinsa kanssa yhdessä.

Gerbiilit rummuttelevat takajaloillaan, jos vaara uhkaa tai ne kiihtyvät jostain, esimerkiksi uroksen haistaessa kiimassa olevan naaraan. Ruokakupilla voi joskus olla pientä tuuppimista tai tönimistä, mutta kaikki saavat syödäkseen. Välillä lauman johtava yksilö saattaa kiivetä laumatoverinsa yli ja samalla hieraisee vatsassa sijaitsevalla hajurauhasella tämän turkkia. Laumanjohtajalla on tähän oikeus ja johtaja vahvistaa omaa asemaansa ja lauman ominaistuoksua. Lauman johtavalla uroksella on joskus hajurauhanen aavistuksen koholla tai turvonnut verrattuna saman lauman muihin uroksiin. Johtava uros saattaa joskus myös yrittää astua lauman muita uroksia.

Kiimassa olevat naaraat jahtailevat toisiaan, sinkoilevat ympäri terraariota ja yrittävät välillä erittäin innokkaasti astua toisiaan. Kun kiima menee ohi, naaraiden käytös rauhoittuu taas. Kun gerbiiliemon poikaset ovat kyllin vanhoja, gerbiiliemo saattaa olla poikasiaan kohtaan hyvin välinpitämätön tai jopa ajaa poikaset nukkumaan pesän ulkopuolelle. Gerbiilinaaras saattaa tällöin yrittää vieroittaa poikasiaan, jos tilaa on vähän tai valmistautua synnyttämään uuden poikueen. Jokainen gerbiili on oma persoonansa ja yleensä pienet nahistelut loppuvat lyhyeen ja lauma palaa rauhalliseen arkeensa. Nahistelu liittyy joskus leikkimiseen tai normaaliin lauman arvojärjestyksen selvittämiseen.

Huolestuttava laumakäyttäytyminen, joka voi edeltää tappelun alkamista

Tappelu ei aina ala heti vaan ensin laumassa on sosiaalisia jännitteitä. Hyvä omistaja ennakoi ja tunnistaa muuttuneen käytöksen. Älä erota gerbiileitä toisistaan, jos et havaitse niillä puremahaavoja. Lemmikkigerbiilien käyttäytymistä on syytä alkaa seurata, mikäli huomaat jotain seuraavista gerbiilien käytöksessä:

  • gerbiilit eivät nuku samassa pesässä
  • gerbiilien turkki on pörröinen ja siinä on koloja (tutki ensin, ettei oire johdu sairaudesta)
  • gerbiili on stressaantuneen oloinen
  • gerbiilit laihtuvat (vaikka ruokaa on saatavilla) ja ruuasta on usein nahistelua
  • toisensa kohdatessaan gerbiilit yrittävät alistaa toisensa ja kumpikaan ei näytä alistumisen merkkejä
  • gerbiilit välttelevät terraariossa toisiaan

Gerbiilien tappelukäyttäytyminen ja milloin gerbiilit on erotettava toisistaan

Gerbiilit tulee erottaa toisistaan välittömästi, jos toteat gerbiiliesi tappelevan. Muuten gerbiilit eivät välty vammoilta ja omistajalle voi koitua suuriakin eläinlääkärikuluja.

Tappelukäyttäytymistä on:

  • gerbiilillä näkyy puremahaavoja (tyypillisesti alaselässä, kyljissä, poskissa, hännässä - puhalla turkkiin, että näet ihon kunnolla).
  • gerbiilit purevat toisiaan ja repivät toistensa karvoja
  • jatkuva toistensa vauhdikas jahtaaminen, pysähtyessä kyljet pumppaavat hengästymisen vuoksi
  • gerbiilit pyörivät toisissaan kiinni pallona
  • gerbiilit voivat tapellessaan äänellä ja vinkua, jos toinen gerbiileistä puree toista

Gerbiilien erottamisen jälkeen

Kun olet erottanut tappelevat gerbiilit, anna niiden rauhoittua ennen kuin tarkistat molempien gerbiilien kunnon ja vammat. Tappelevat gerbiilit saattavat erottamisen jälkeen olla väsyneitä ja hyvinkin apaattisia muutaman tunnin. Pienet haavat paranevat yleensä itsekseen ja ne kannattaa puhdistaa keittosuolaliuoksella huuhtelemalla kaksi kertaa päivässä. Varo tällöin, ettei keittosuolaliuosta mene gerbiilin korvakäytäviin ja ettei eläin saa kylmää tai vetoa, kun turkki on vielä kostea. Eläinlääkärihoitoa tarvitaan, jos gerbiilillä on puremahaava silmässä, nenänpäässä, leuassa tai muualla hankalassa paikassa, haavat ovat syviä, haava tulehtuu, haavasta vuotaa mätää, haava haisee voimakkaasti, jalka on katkennut tai jos gerbiili käyttäytyy huomattavan sekavasti (merkki tulehduksesta). Eläinlääkäri voi myös amputoida gerbiilin hännän, jos häntä on pahasti vammautunut. Ota yhteys eläinlääkäriin, jos gerbiilin vointi heikkenee tai haavat eivät ole lähes kokonaan parantuneet reilussa viikossa. Älä ala totuttaa gerbiiliä uuteen lajikumppaniin ennen kuin haavat ovat kokonaan parantuneet. Jos heti tappelun jälkeen tappelupukareita pitää samassa terraariossa väliverkolla erotettuina toisistaan, gerbiilit stressaavat tilannetta suuresti ja gerbiilit ovat tappeluvalmiudessa vielä pitkään.

Tappelussa ollut gerbiili voi näyttää hurjalta. Kun olet erottanut tappelevat gerbiilit, anna niiden rauhoittua ennen kuin tarkistat molempien gerbiilien kunnon ja vammat.

Osa 2. Mitkä asiat voivat aiheuttaa tappelun syntymisen?

Tässä osassa perehdytään asioihin, jotka aiheuttavat gerbiilien välisen tappelun. Lemmikkigerbiilien tappeleminen, erottaminen toisistaan, tappeluvammojen hoitaminen ja uudelleen totuttaminen ovat ikäviä asioita monelle lemmikkigerbiilin omistajalle. Gerbiilien kasvattajat tai myyjät eivät aina osaa sanoa, miksi heiltä ostetut gerbiilit tappelevat. Gerbiilit ovat eläviä olentoja, joiden käytöstä ohjaavat villigerbiileiltä perityneet vaistot, yksilön oppimat asiat ja aistit (haju-, kuulo-, näkö- ja tuntoaisti). Lisäksi gerbiileilläkin on erilaisia persoonallisuuksia kuten ihmisilläkin ja joidenkin yksilöiden kanssa on helpompi elää sovussa kuin toisten kanssa. Aina tappelun aiheuttavaa tekijää ei ole tiedossa tai sitä ei pystytä löytämään, mutta muutaman perusasian tietäminen voi ehkäistä tappelun syntymistä.

 

Hajut ja hajuaisti

Gerbiili hyökkää vieraan gerbiilin kimppuun, koska vieras gerbiili haisee erilaiselta kuin oman lauman jäsen tai gerbiili itse. Entuudestaan toisilleen vieraat uros ja parhaassa kiimassa oleva naaras muodostavat yleensä poikkeuksen. Uros haistaa naaraan kiiman ja naaras antaa vieraan uroksen astua.  Kiiman jälkeen uros ja naaras yleensä alkavat tappelemaan, jollei naaras hyväksy urosta lauman jäseneksi. Pienellä määrällä virtsaa gerbiilit merkitsevät reviiriään, koska virtsa ja ulosteet tuoksuvat gerbiilien nenään voimakkaina. Gerbiilien yhdistäminen totutusmenetelmää käyttäen perustuu suurimmaksi osaksi gerbiilien hajujen sekoittumiseen, jolloin gerbiilit siedättyvät toistensa hajuihin. Gerbiilinpoikaset tuoksuvat erilaiselta kuin aikuiset yksilöt. Siksi nuoria poikasia on yleensä helpompi yhdistää aikuisen gerbiilin laumaan kuin yrittää totuttaa kahta aikuista yksilöä yhteen. 6–10 viikkoa vanhan poikasen tuoksu ja käytös kertovat vieraallekin gerbiilille, ettei poikanen haasta lauman arvojärjestystä. Tämä poikastuoksu haihtuu, kun gerbiili tulee nuoruusikään n. 3–4 kuukauden ikäisenä. Aikuinen vieras gerbiili yleensä käyttäytyy nuorta gerbiiliä kohtaan samoin kuin vierasta aikuista kohtaan. Mikäli omistajalla on useita gerbiilejä eikä hän ole pessyt käsiään käsitellessään eri terraarioissa asuvia eläimiä, voi vieraan gerbiilin hajua kulkea omistajan käsissä gerbiileistä toisiin. Jos omistaja on sekoittanut gerbiililaumaan vieraan gerbiilin hajua, voi laumassa aiheutua tappelua herkän hajuaistin omaavien eläinten kesken. Gerbiililauman jäsenet eivät yleensä voi olla pitkiä aikoja erotettuina toisistaan, koska hajumaailma saattaa muuttua niin paljon, etteivät gerbiilit tunnista toisiaan, jolloin omistaja ajattelee herkästi gerbiilien unohtaneen toisensa. Tappelua voi aiheutua esimerkiksi näyttelypäivän aikaan tai sen jälkeen, jos lauman gerbiilit ovat eri näyttelybokseissa koko näyttelypäivän ajan ja hajut ovat sekoittuneet, tai kun eläinlääkäriin on viety sairas gerbiili ja sen laumatoveri on jätetty kotiin odottamaan. On gerbiilistä riippuvaa, minkä se kokee liian vahvaksi tai vieraaksi tuoksuksi eikä sen jälkeen enää tunnista laumatoveriaan. Näyttelyissä gerbiilituomarit käsittelevät eri bokseissa olevia gerbiilejä joskus nopeastikin ilman taukoja. Tuomari käyttää käsidesiä, jos gerbiili virtsaa tai ulostaa. Käsidesiä käytetään välillä myös eri gerbiileiden välillä, jolloin gerbiilien hajut eivät pääse niin herkästi sekoittumaan. Kun tuomari laittaa gerbiilin takaisin sen omaan kuljetusboksiin, gerbiili usein möyrii heti boksin kuivikkeissa kunnolla ja saa tällöin turkkiinsa enemmän oman lauman hajuja, mikä estää tappeluiden muodostumista. Gerbiilinäyttelyissä on tavallisesti iso määrä eläimiä samassa huoneessa ja gerbiilit haistavat huoneessa olevan paljon vieraiden gerbiilien hajuja sekoittuneina toisiinsa. Tällöin hajuaistimus saattaa saada gerbiilin käymään ylikierroksilla ja gerbiili ei tällöin ole niin herkkä sille, jos sen laumatoverissa on aavistus vieraan gerbiilin hajua. Näyttelyssä gerbiili voi lisäksi jännittää näyttelytilannetta ja helpommin hakea turvaa omasta laumatoverista, jolloin tappeluiden mahdollisuus pienenee hajuärsykkeistä huolimatta. Gerbiiliemot ja varsinkin ensikertalaiset emot stressaantuvat herkästi hajuista. Poikaspesää tai pieniä poikasia ei saisikaan käsitellä kuin puhtailla ja mahdollisimman vähän tuoksuvilla käsillä. Käsiä on hyvä pyyhkiä poikasterraarion puruissa, että käsissä olisi terraarion tuoksua ja emo ei stressaantuisi vieraista hajuista. Emo voi pahimmassa tapauksessa hylätä pesän ja poikaset. Jos poikaspesään on jäänyt ihmisen käsistä vieras haju, emo saattaa siirtää poikaset uuteen rakentamaansa poikaspesään. Emon stressaantumisen ja poikasten hyvinvoinnin vuoksi omistajan tai kasvattajan pitäisikin välttää huolestuttamasta gerbiiliemoa turhaan.

 

Gerbiileitä ei ole totutettu toisiinsa tai totutus on epäonnistunut

Ilman toisilleen vieraiden gerbiilien huolellista totuttamista toisiinsa, tappelut ennemmin tai myöhemmin ovat hyvin todennäköisiä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi eläinkaupassa tai lemmikkitukussa esimerkiksi pelkästä tietämättömyydestä, kun useita eri laumojen gerbiiliejä laitetaan asumaan samaan terraarioon ilman totutuksia. Isosta stressaantuneesta laumasta otetut gerbiilit voivat tulla toimeen keskenään jonkin aikaa, mutta alkaa varoittamatta tappelemaan keskenään myöhemmin tai oltuaan jonkin aikaa uudessa kodissa. Totutukseen vaadittava aika riippuu pitkälti toisiinsa totutettavista gerbiiliyksilöistä. Huolellinen totuttaminen vaatii väliverkolla jaetun terraarion tai totutushäkin käyttämistä. Väärä ohje on, että pienet poikaset voi vain suoraan lisätä aikuisten gerbiilien laumaan, koska tällöin pienet poikaset saattavat olla hengenvaarassa tai laumahierarkia muuttua liian nopeasti sillä seurauksella, että aikuiset gerbiilit saattavat alkaa tappelemaan keskenään. Kokeneet kasvattajat saattavat osata totuttaa gerbiileitä jopa ilman totutushäkkiä-tai verkkoa, mutta ilman tällaisen henkilön tukea tai apua ei kannata kenenkään ryhtyä totutukseen omin päin vaan noudattaa tekstiosan 3 (julkaistaan seuraavassa Aavikkorummussa) ohjeita oikeaoppiseen totuttamiseen.

 

Laumahierarkia eli lauman arvojärjestys

Normaalissa kahden tai useamman gerbiilin laumassa yksi gerbiileistä on johtaja ja muut alistuvat tälle. Johtajaa saatetaan rapsutella enemmän ja hyvitellä muullakin käytöksellä. Johtava voi kulkea muiden yli ja merkitä vatsan hajurauhasella muita laumanjäseniä. Lisäksi johtaja merkitsee innokkaimmin juuri siivotun terraarion esineitä ja kuivikkeita ja näin vahvistaa reviirinsä rajoja. Johtajalla on joskus vatsan hajurauhanen aavistuksen turvonneempi kuin lauman muilla jäsenillä. Kun uros ja naaras asuvat yhdessä, naaras on yleensä johtavammassa asemassa. Usean gerbiilin laumassa vanhin gerbiili on luontaisesti johtaja. Jos johtavalle gerbiilille tapahtuu jotain tai se menehtyy, toinen gerbiili siirtyy johtajan tilalle. Tämä johtajan paikalle siirtyminen voi tapahtua rauhaisasti, pienellä nahistelulla tai sitten voi syntyä tappelu, mikäli laumassa ei synny muutoin yksimielisyyttä johtajasta. Tappelun seurauksena gerbiilit on yleensä erotettava toisistaan. Luonnonvaraiset gerbiilit jahtaavat heikomman pois laumasta, jolloin heikoin siirtyy etsimään itselleen oman reviirin. Laumahierarkia voi aiheuttaa tappelun gerbiilien välillä esimerkiksi silloin, kun johtaja on sairas tai vanhuuden heikentämä, jolloin muu lauma selvittää uutta johtajaa ja arvojärjestystä. Arvojärjestys pysyy yllä helposti silloin, kun lauman muodostaa kaksi saman poikueen sisarusta tai laumassa on eri-ikäisiä gerbiilejä, jolloin vanhin on luonnollisesti johtaja. Riskit arvojärjestyksestä johtuville tappeluille lisääntyvät helposti, jos laumassa on kolme tai enemmän samaa sukupuolta olevaa sisarusta tai jos kahden sisaruksen laumaan esimerkiksi totutetaan uusi poikanen tai poikasia.

 

Sairaudet, vanhuus ja heikentynyt yleiskunto

Heikossa kunnossa oleva ja sairas gerbiili kuolee luonnossa yleensä ravinnon puutteeseen tai petojen napatessa sen. Esimerkiksi gerbiiliemo kuljettaa sairaat tai epämuodostuneena syntyneet poikaset kauas poikaspesästä tai syö ne.  Lauman selviytymisen kannalta heikot yksilöt ovat turvallisuusriski, koska ne houkuttelevat petoeläimiä. Lemmikkigerbiileillä on luonnonvaraisilta esi-isiltä periytyviä selviytymisvaistoja, jotka ovat luonnossa eläville saaliseläimille välttämättömiä. Lauma ei voi toimia yhdessä, jos sen johtava gerbiili on heikentynyt liikaa sairauden tai vanhuuden vuoksi. Tällöin nuorempi ja terve gerbiili kokee lauman turvallisuuden ja säilymisen vuoksi tarvetta syrjäyttää johtava gerbiili. Syntyy tappelu ja jos sairas tai vanha gerbiili ei pääse pakenemaan, päättyy tappelu usein sen kuolemaan.  Jotkin sairaudet, esimerkiksi osa kasvaimista, vaikuttavat hormonitoiminnan muutoksesta johtuen gerbiilin ominaishajuun, mikä saattaa aiheuttaa tappelun. Esimerkiksi yli kolmen vuoden ikään ehtineiden ja aina yhdessä asuneiden sisarusten välinen tappelu voi johtua toisen sairastumisesta kasvaimeen, jota omistaja ei vielä havaitse, mutta jonka toinen gerbiili haistaa.

 

Ruuan ja juoman puute, liian pieni terraario

Jos gerbiileillä on pulaa hyvän elämän perusedellytyksistä, voi sen seurauksenakin syntyä tappeluita. Lisäksi kova, taukoamaton ympäristön melu voi stressata myös gerbiileitä. Mikäli ruokaa ei ole saatavilla ollenkaan, gerbiilien välillä voi pahimmassa tapauksessa esiintyä kannibalismia. Liian ahtaassa terraariossa asumisesta johtuva tilan puute tekee gerbiilit ahdistuneiksi, jolloin sosiaalinen käyttäytyminen voi häiriintyä ja johtaa tappeluihin reviiristä. Toisaalta liian iso terraario voi eristää lauman jäsenet toisistaan, jolloin voi syntyä useampi lauma samalle reviirille. Lemmikkigerbiilin omistajan ei tarvitse pelätä kotioloissa liian ison terraarion aiheuttavan gerbiilien tappeluita, koska isompi terraario parantaa gerbiileiden elämänlaatua ja ison terraarion voi aina jakaa puoliksi tarvittaessa. Terraario on liian iso, jos sinne mahtuu useita kuutioita kuiviketta eli käytännössä sellaista ei koskaan ole lemmikkigerbiilien käytössä.

 

Jalostus

Luonne on periytyvä ominaisuus kuten terveys, väri tai kokokin. Kasvattajat suosivat gerbiileitä, jotka ovat kesyjä käsitellä, eivät stressaannu pienten poikasten hoitamisesta ja joiden astuttaminen onnistuu astuttamismenetelmällä naaraan ollessa kiimassa. Kasvattajan työtä helpottaa, kun gerbiilit saa helposti totutettua vieraisiin gerbiileihin tai kun naaraat ja urokset tulevat helposti toimeen keskenään ja pienet poikaset voi yhdistää lyhyellä totuttamisella uuteen laumaan. Gerbiiliyksilön käyttäytymiseen vaikuttaa myös sen omalta emolta opittu käyttäytyminen: mikäli emo stressaa kovasti ja on arka, myös poikasista kehittyy isommalla todennäköisyydellä arkoja ja stressaavia yksilöitä.

Tappeluherkkyyttä pidetään tietyissä tapauksissa periytyvänä ominaisuutena. Joissakin kasvatuslinjoissa on voinut esiintyä valtavasti tappeluita ja toisilla tappeluita on esiintynyt vain harvoin.  Eläinkauppagerbiileiden kohdalla perimä on usein täysin tuntematon eikä ole olemassa tietoa siitä, ovatko suvun gerbiilit tapelleet herkästi.  Kokenut gerbiilikasvattaja osaa tunnistaa gerbiileiden käytöksen, jota ei halua lisätä omissa linjoissaan.  Mikäli kasvatukseen aiottu naaras ei esimerkiksi kiimassa anna uroksen astua ilman tappelua tai uros on aggressiivinen hyvässä kiimassa olevaa naarasta kohtaan, kannattaa miettiä onko tarpeen käyttää jalostukseen tällaisia yksilöitä. Jos gerbiiliyksilöä ei pystytä totuttamaan useista yrityksistä huolimatta poikaseen, onko järkevää ottaa se riski, että tulevaisuudessa joutuukin asuttamaan useita gerbiiliyksilöitä erillään toisistaan? Laumakumppanin kanssa eläminen on yksi tärkeimmistä asioista gerbiilin kaltaiselle laumaeläimelle.

Gerbiilit pesevät toisiaan.

Normaalissa kahden tai useamman gerbiilin laumassa yksi gerbiileistä on johtaja ja muut alistuvat tälle.

Osa 3. Tappelevien gerbiilien uudelleen totuttaminen

Tämä ohje kertoo, miten toisilleen vieraiden gerbiilien totuttaminen toisiinsa toteutetaan huolellisesti ja millaisia ongelmia uudelleentotuttamisessa voi esiintyä. Koska gerbiili muistaa herkästi olleensa osallisena tappeluun, keskenään tapelleet gerbiilit eivät yleensä hyväksy enää toisiaan, vaikka niitä totuttamismenetelmällä yrittäisi vielä yhdistää laumaksi. Totuttamista voi kuitenkin yrittää, mutta tällöin kannattaa pitää mielessä, että totuttaminen saattaa kestää kauan. Totuttamismenetelmällä tarkoitetaan menetelmää, jossa käytetään puoliksi tiheällä väliverkolla jaettua terraariota tai vaihtoehtoisesti terraarion sisälle sijoitettua tiheäpinnaista häkkiä. Gerbiilien puolia vaihdetaan mielellään vähintään kaksi kertaa päivässä, jolloin gerbiilit tottuvat toistensa hajuun ja seuraan ilman, että ne verkon läpi pääsevät vahingoittamaan toisiaan. Tappelu voi joskus muuttaa gerbiilin luonnetta tai persoonaa. Tämä voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti totuttaminen uuteen lajikumppaniin etenee.

 

Totuttamisen aloittaminen ja eteneminen terraariossa

Totuttamiseen käytettävä terraario tulee puhdistaa huolellisemmin kuin tavanomaisen siivouksen yhteydessä. Entisten asukkaiden hajut tulee eliminoida imuroimalla terraarion pohjalta kuivikkeiden pölyt ja pesemällä terraario käyttäen vedellä laimennettua ruokaetikkaa (noin 10% laimennus etikkahaposta). Etikka tappaa hajuja aiheuttavia bakteereja, joten terraariosta katoaa hajuja, joita ihminenkään ei pystyisi haistamaan. Pese terraario vielä vedellä ja anna terraarion tuulettua niin, ettei terraario haise etikalle. Jos terraarion saa kannettua ulos, tuulettuu se nopeammin hajuttomaksi. Sopiva suhde etikan laimennukseen on esim. 2 osaa etikkaa ja 3 vettä. Terraarion sisustuksen hajut neutraloidaan, jotta kumpikaan totutettava gerbiili ei koe olevansa valmiiksi omalla reviirillään. Terraarion esineet ja totutusverkko tai totutushäkki kannattaa myös pestä vedellä laimennetulla ruokaetikalla, kuivata ja antaa etikan hajun poistua ennen esineiden terraarioon laittamista. Totutusterraariossa ei saa olla esineitä, mitkä on suoraan otettu totutettaviksi aiottujen gerbiileiden terraarioista. Puhtaat uudet kuivikkeet, pahvit, heinät ja huolella hajuneutraloidut esineet ovat turvallisia. Totutusverkon tai totutushäkin tulee olla tukevasti terraariossa, että kumpikaan gerbiili ei pääse sen yli, ali tai läpi. Pinnojen tai verkon tulee olla tarpeeksi tiheää ja tukevaa, jolloin niiden raoista gerbiilit eivät pysty puremaan toisiaan. Verkko on monesti turvallisempi vaihtoehto kuin häkin pinnat. Sopiva verkon silmäkoko on esim. 5mm x 5mm. Totutusverkossa tai häkissä ei saa olla teräviä kulmia tai piikkimäisiä reunoja. Tiheäsilmäinen verkko estää myös gerbiilin kuonon karvojen kulumista, mikäli gerbiili nakertaa mielellään verkkoa. Jos gerbiili hankaa kuonon karvat ja ihon rikki totutuksen aikana, kuonoon voi sivellä ohuelti esim. Bebanthen-voidetta. Iholla olevia haavoja tulee huuhdella keittosuolaliuoksella kaksi kertaa päivässä varoen, ettei keittosuolaliuosta mene gerbiilin suuhun, sieraimiin tai korviin. Jos kuonon haavat tulehtuvat, gerbiili pitää vielä eläinlääkäriin. Gerbiilit laitetaan kumpikin omalle puolelle terraariota ja gerbiileiden paikkoja vaihdetaan 2 kertaa päivässä. Gerbiilit saavat olla hieman hämillään, että tuttuja hajuja ei löydy ja ne alkavat monesti merkitsemään vatsassa olevalla hajurauhasella oman puolensa esineitä ja kuivikkeita. Kun vaihtelet gerbiilien puolia päivittäin, voit muuttaa välillä terraarion sisustusta samalla esim. pesämökkien ja ruokakuppien paikkaa. Totuttamisen aikana gerbiilin ei tarvitse kokea olevansa tutussa ympäristössä. Gerbiilit haistelevat toisiaan verkon läpi ja yrittävät kaivamalla päästä toistensa puolelle. Tämä käytös rauhoittuu, kun useampia päiviä kuluu totuttamisen aloittamisesta. Mikäli käytät totutushäkkiä terraarion sisällä, laita häkkiin ensin se gerbiili, joka suhtautuu toiseen alistuen. Esimerkiksi jos tappelun on selkeästi aiheuttanut toinen gerbiileistä, sijoita ärhäkkäämpi tappelun aiheuttaja häkin ulkopuolelle ja laita säyseämpi gerbiili häkin sisälle. Tai mikäli totutat poikasta aikuiseen, laita poikanen häkkiin ja aikuinen sen ulkopuolelle. Tällöin minimoit mahdolliset puremavammat, jotka voisivat aiheutua esimerkiksi toisen gerbiilin kiivetessä totutushäkin päälle. Aina parempi, ettei kiipeilymahdollisuutta häkin päälle ei ole ollenkaan. Käyttäessäsi totutukseen häkkiä, noudata yllä olevia ohjeita puolien vaihtelusta ym. käytännöistä. Totuttamisvaihe terraariossa kestää yleensä noin viikosta kolmeen kuukauteenkin. Keskimäärin totuttaminen vie noin viikon, kun aikuista gerbiiliä totutetaan noin 6-10 viikkoa vanhaan poikaseen tai poikasiin. Poikaseen totuttaminen sujuu usein ilman ongelmia, koska poikasen tuoksu ja käytös ovat aikuisesta gerbiilistä vain harvoin uhkaavia. Totutusta nopeuttaa myös se, että totutettavat gerbiilit ovat luonteeltaan hyvin yhteensopivia. Kahden aikuisen gerbiilin totuttaminen toisiinsa vie aikaa muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Jos totutettavat ovat tapelleet keskenään, riski uudelle tappelun alkamiselle pitää estää kaikin keinoin. Totutettavia gerbiilejä ei pidä yrittää kokeilla yhteen liian aikaisin, koska jos ne silloin päätyvät tappelemaan, totuttamisaika pidentyy tai totuttaminen saattaa epäonnistua kokonaan. Seuraa gerbiileiden käytöstä toisiaan kohtaan päivittäin, kun ne kohtaavat toisensa verkon eri puolilla. Kun gerbiilit ”siedättyvät” toisiinsa, niiden käyttäytyminen toisiaan kohtaan muuttuu rauhalliseksi. Tällöin gerbiilit saattavat nuuhkia toisiaan verkon läpi rauhallisesti, eivätkä ne juuri näytä huomaavan toisiaan tai jopa nukkuvat vieretysten verkon eri puolilla. Kun useamman päivän ajan huomaat hyviä merkkejä gerbiilien käytöksen muutoksesta, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli laumaksi yhdistämiseen.

 

Gerbiilien yhdistäminen laumaksi

Yhdistämisen aikana ole koko ajan rauhallinen ja valppaana puuttumaan tilanteeseen siltä varalta, että gerbiilit päättävät uhitella toisilleen tai aloittavat tappelun. Viiltosuojahanskat suojaavat käsiä tehokkaasti, mikäli epäilet gerbiilien purevan sinua vahingossa. Naaraiden kohdalla yhdistämistä ei kannata kokeilla silloin, kun naaraat ovat kiimassa, koska kiimasta johtuen naaraat saattavat tapella. Toisaalta taas kiima saattaa tehdä naaraasta vastaanottavaisemman lajitoveriaan kohtaan. Jos naarasta totutetaan tarkoituksella urokseen, kiimassa naaras on harvoin aggressiivinen vieraalle urokselle. Jos gerbiilit ovat käsikesyjä, niitä voi ensin pitää yhtä aikaa sylissä. Samalla voi hieman hieroa gerbiileitä toisiinsa, joka edistää gerbiilien hajujen sekoittumista. Sylissä gerbiilit saattavat haistella toisiaan. Jos gerbiilit tai toinen niistä ei lopeta haistelua, on huomattavan jännittynyt tilanteesta tai yrittää päästä toisen niskan päälle, lopeta kokeilu ja jatka totuttamista terraariossa vielä ainakin muutaman päivän ajan. Mikäli gerbiilit eivät sylissä ollessaan välitä toisistaan tai käyttäytyvät kuin muutenkin olisivat laumatoverit, jatketaan totuttamista alueella, jolla kumpikaan gerbiili ei ole aikaisemmin käynyt.  Tähän tarkoitukseen käy esimerkiksi iso pahvilaatikko tai turvallisen pienen huoneen lattia kuten vaatekomeron tai kylpyhuoneen lattia.

Karkaaminen huoneesta tai pahvilaatikosta tulee estää. Tuki pienetkin kolot, joihin gerbiilin pää saattaisi mahtua. Muista, että gerbiilit osaavat hypätä korkeallekin. Jos totutat nuorta poikasta aikuiseen gerbiiliin, anna poikasen olla ensin muutama minuutti yhdistämiseen tarkoitetulla alueella, jotta poikanen tuntisi olonsa hieman turvallisemmaksi ja sen jälkeen lisää totutettava aikuinen poikasen seuraan. Totuttaessa kahta aikuista, voit laittaa aikuiset samaan aikaan toistensa seuraan. Gerbiilit nuuhkivat hetken päästä toisiaan. Mikäli nuuhkimisen jälkeen gerbiilit nousevat takajaloilleen silmät sirrissä tai jahtaavat toisiaan, puutu tilanteeseen välittömästi esim. päästämällä kova ääni (esim. käsien taputus tai vihellys), joka vie gerbiilien huomion toisistaan ja estä näin gerbiilien uhittelun alkaminen. Erota gerbiilit välittömästi, jos ne käyvät toistensa kimppuun.

Pidä gerbiilejä puolueettomalla alueella noin 10-15 min ajan, mutta kuitenkin niin kauan, että gerbiilit kohtaavat toisensa useita kertoja. Hyviä merkkejä ovat, jos gerbiilit eivät juuri välitä toisistaan, gerbiilit kohtaavat toisensa rauhallisina ja nuuhkivat toisiaan hieman tai kun gerbiilit ovat enemmän kiinnostuneita uudesta ympäristöstään kuin toisistaan. Jos tähän asti kaikki on hyvin, gerbiilit laitetaan huolellisesti puhdistettuun kuljetusboksiin, jossa on uudet purut ja vessapaperisuikaleita. Kuljetusboksiin voi myös laittaa hiukan gerbiilinruokaa, mutta ei pesämökkejä. Seuraa parin tunnin ajan, miten gerbiilit käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Jonkin ajan päästä gerbiilien pitäisi näyttää väsyneiltä ja hakeutua toistensa viereen nukkumaan. Jos boksissa gerbiilit vauhkoontuvat toisistaan liiaksi, voit yrittää kokeilla laittaa gerbiilit takaisin hetkeksi puolueettomalle alueelle ja sitten hetken päästä jatkaa kuljetusboksissa gerbiilien yhdistamistä laumaksi. Jos havaitset merkkejä tappelun alkamisesta, siirrä gerbiilit takaisin totutusterraarioon ja jatka terraariossa totuttamista.

Kun gerbiilit ovat tarkkailusi alla kuljetusboksissa, puhdista samalla niiden terraario ja kaikki terraarion esineet huolellisesti kuten ennen totuttamisen aloittamista ja vaihda uudet kuivikkeet. Siirrä gerbiilit puhdistettuun terraarioon ja seuraa, miten gerbiilit käyttäytyvät. Jotkut saattavat suosia gerbiilien pitämistä kuljetusboksissa esimerkiksi yön yli seuratakseen tilanteen kehittymistä ja varmistaakseen, että gerbiilit tulevat hyvin toimeen. Kuljetusboksin voi sijoittaa yöllä niin, että kuulee gerbiilien käyttäytyvän levollisesti ja voi helposti tarkistaa gerbiilien voinnin. Asuttaessasi gerbiileitä kuljetusboksissa yön yli muista varmistaa gerbiilien nesteensaanti tarjoamalla niille juomapullosta juotavaa ja laittamalla yöksi tuoreruokaa gerbiilien boksiin. Yhdistäminen laumaksi on onnistunut, jos gerbiilit tutkivat uuden terraarion sisutuksen tai puhdistavat toistensa turkkia ja lopuksi menevät nukkumaan yhdessä.  Jos gerbiilit nukkuvat erillään, seuraa tilannetta vielä usean tunnin ajan ja ole valmis vielä erottamaan gerbiilit tarvittaessa väliverkolla tai totutushäkillä. Jos totutus epäonnistuu, voit kokeilla aloittaa totutuksen alusta tämän ohjeen mukaan toimien.

Tekstin on kirjoittanut Mira Väänänen ja se on julkaistu Aavikkorummun numeroissa 1-3/2017.

Gerbiilien yhdistämistä tulee valvoa koko ajan lähietäisyydeltä.

Totutusverkon tulee olla tukevasti terraariossa ja verkon tulee olla tarpeeksi tiheää ja tukevaa, jolloin gerbiilit eivät pysty puremaan toisiaan verkon läpi.