Gerbiili ei ole leikkikalu - tärkeää tietoa lasten vanhemmille

Gunne Gerbiilinomistaja on 10-vuotias tyttö, jolla on kutakuinkin 10 gerbiiliä, kaksi hamsteria, neljä rottaa ja kolme kania. Kaikki eläimet asuvat Gunnen huoneessa ja hän hoitaa ne itse. Gunnelle on sanottu ettei gerbiilien puruja ei tarvitse vaihtaa usein eikä aavikkoeläimenä gerbiili tarvitse vettä. Ruoan hän ostaa vikkorahoillaan. Gunnen gerbiilit tekevät poikasia aina silloin tällöin ja hän myy ne eläinkauppaan tai antaa kavereilleen. Kaikilla kavereilla ja sukulaisilla jo onkin Gunnelta gerbiilit. Eläinkaupoista Gunne ostaa lisää gerbiileitä ja hän vaihtelee niitä myöskin kavereiden kanssa. Mutta mitä tapahtuukaan ylimääräisille gerbiileille ja poikasille, joita Gunne ei saa kavereille tai eläinkauppaan kaikkiahan hän ei pysty itse pitämään, Gunne on keksinyt siihenkin ratkaisun....

Edellinen esimerkki on täysin keksitty, niin tyttöä kuin elämiä myöten, mitään Gunnea gerbiileineen ja kaneineen ei ole olemassa. Silti aina silloin tällöin vastaavia tapauksia esiintyy ihan tosi elämässäkin. Pieni lapsi syyllistyy eläinten laiminlyöntiin ja huonoon kohteluun. Vastuu eläintenhoidosta pienten lapsien ollessa kyseessä jää aina vanhemmille. Tämän kirjoituksen tarkoituksena olisi käydä läpi lasten eläintenhoitoon ja pitoon liittyviä asioita, mutta vanhempien vinkkelistä. Antaa ajattelemisen aihetta jokaiselle isälle ja äidille siitä, miten vanhemmat voivat vaikuttaa lapsen eläintenhoitoon.

Mikä on lapsen vastuu ja mikä isän ja äidin?

Kuinka tuttua onkaan, että eläintä hankittaessa lapsi lupaa kirkkain silmin, että kyllä hän hoitaa gerbiilin itse, äidin ei tarvitse tehdä mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Maailmassa ei ole mitään niin ihanaa kuin gerbiilin hoito ja sitä lapsi jaksaisi tehdä vaikka päivät pitkät. Tätyy kyllä myöntää, että gerbiilin hoito on helppoa. Silti vanhempien olisi hyvä muistaa seuraava: LAPSELLE OTETUSTA ELÄIMESTÄ VASTAA AINA VIIMEKÄDESSÄ VANHEMMAT. Jos vanhemmista tuntuu, että he eivät halua vaihtaa gerbiilien puruja ja ruokkia sitä, ei gerbiiliä pidä lapselle ottaa, ei vaikka lapsi kuinka mankuisi.

Alle 10-vuotias lapsi tarvitsee aina vanhempien tukea eläinten hoidossa. Isän ja äidin on valvottava, että gerbiili tulee ruokittua ja sen on hyvä olla. Vanhempi lapsi osaa jo huolehtia eläimestä itse. Silti vanhempien täytyy seurata ettei eläin jää heitteille. Loppujen lopuksi, gerbiili vaatii hyvin vähän hoitoa, niinpä se on äärimmäisen helppoa unohtaa johonkin terraarion möyrimään purujaan. Ruokaa gerbiilille annetaan silloin kun muistetaan.

Lasta ei voi velvoittaa itse huolehtimaan omilla taskurahoillaan KAIKISTA gerbiilin hoitoon liittyvistä kuluista kuten lääkärin palkkioista. Vaarana on, että gerbiiliä ei viedäkään eläinlääkärille kun se sairastuu saamaan hoitoa tai lopetettavaksi, koska omistajalla ei kerta kaikkiaan ole rahaa. Toki voidaan sopia, että lapsi säästää itse terraarion ja gerbiilein hinnan, sekä ostaa vikkorahoilla ruoat ja purut. Vanhempien tätyy kuitenkin varautua siihen, että ylimääräisiä kuluja saattaa tulla kuten juuri lääkärin hoito, terraarion rikkoutuminen ym. joiden rahoitus jää vanhempien harteille.

Oma esimerkki on tärkeä suunnan näyttäjä

Viimekädessä malli eläinten hoitoon ja kohteluun opitaan vanhemmilta. Jos vanhemmat eivät itse välitä eläinten hyvinvoinnista, kuinka voidaan olettaa että lapset oppisivat rakastamaan ja huolehtimaan eläimistä. Jos isä ja äiti pitävät gerbiileitä esineinä, ei ole ihme jos lapselle gerbiilit ovat vain leluja, joita voidaan vaihtaa ja joista voidaan hankkiutua eroon keinolla millä hyvänsä. Onneksi gerbiilinomistajien vanhemmat ovat yleensä myöskin eläinrakkaita.

On hienoa, että monissa perheissä isät ja äidit haluavat oppia perusasiat gerbiilin hoidosta. Lapsen onkin hyvä opetella yhdessä vanhempien kanssa kuinka gerbiiliä hoidetaan oikein. Olemalla kiinnostuneita lapsen lemmikistä vanhemmat myös viestittävät lapselle, että gerbiili on tärkeä ja sitä on hoidettava hyvin vaikka se onkin pieni. Gerbilli tuntee nälkää, kiupua, tuskaa mutta myös hyvää oloa ja tyytyväisyyttä siinä missä isommatkin eläimet.

Lemmikkiin liittyviä kysymyksiä voidaan pohtia yhdessä jo ennenkuin gerbiileitä on edes hankittu. Ihanteellisinta olisi, jos vanhemmilla olisi aikaa selvitellä gerbiilien hoitoa yhdessä lasten kanssa. Silloin olisi mahdollista yhdessä miettiä mitä kaikkea gerbiilin omistaminen pitää sisällään; varusteet, ruoat, gerbiilien ostaminen ja niiden hoito.

Tärkeintä on kuitenkin opettaa lapselle, että gerbiili ei ole leikkikalu vaan elävä tunteva olento. LAPSET SAATTAVAT YMMÄRTÄMÄTTÖMYYTTÄÄN OTTAA GERBIILIT MUKAAN LEIKKEIHINSÄ, JOISSA GERBIILILLE VOI KÄYDÄ KÖPELÖSTI. Jos gerbiili selviää vähällä, tuloksena saattaa olla hännän irtoaminen, pahimmassa tapauksessa gerbiili voi kuolla hyvinkin tuskallisen kuoleman.

Paljonko on paljon

Eläinrakkaille lapsille on ominaista, että eläimiä haluttaisiin haalia enemmän kuin niitä pystyy tai jaksaa hoitaa. Tunnustettakoon, että tähän syyllistyvät monet meistä vanhemmistakin eläinrakkaista. Varsinkin nuoren lapsen mielenkiinto voi kuitenkin loppua eläimiin hyvin nopeasti, vanhemmat saattavat olla hätää kärsimässä valtaisan eläinlauman keskellä kun jälkikasvu huitelee jo uuden ja innostavamman harrastuksen perässä.

Alun esimerkissä olleen Gunnen eläinmäärä tuntuu jo aika hirvittävältä. Pystyykö ja ehtiikö 10-vuotias lapsi aivan yksin huolehtimaan 19 eläimestä. Kokopäivätyönä 19 eläintä varmasti menisikin mutta koulun ja muiden harrastuksien ohessa 19 eläintä on liikaa. Ei ole tarkoitus, että eläimistä tulee lapsille rasite, joka ei jätä aikaa muille harrastuksille.

Ikä on eräänlainen ohjenuora eläinten määrään. Alle 10-vuotialle lapselle riittä gerbiileitä yksi terraariollinen. Kolmetoistavuotias pystyy jo huolehtimaan useammastakin gerbiilistä. Kasvattajaksi ei kolmetoistavuotias ole vielä tarpeeksi pitkäjänteinen. Lapset ovat kuitenkin YKSILÖITÄ, siinä missä toinen pystyy jo 10-vuotiaana huolehtimaan erinomaisesti gerbiileistä ei toinen pysty samaan edes aikuisena.

Lisäksi eläinlaji vaikuttaa paljon. Viisi gerbiiliä samassa terraariossa (kunhan ne ovat samaa sukupuolta) työllistää lasta yhtä paljon kuin kaksi gerbiiliä, viisi kania työllistää lasta taas huomattavasti enemmän kuin kaksikymmentä gerbiiliä yhteensä. Eläinten määrä on siis hyvin suhteellinen käsite.

Järkevintä onkin sopia, ettei uusia gerbiileitä saa ottaa ilman vanhempien lupaa. Monet kasvattajat ja eläinkaupat eivät edes myykään alle 16-vuotilaille lapsille gerbiileitä ilman vanhempien lupaa. Näin vanhemmat pysyvät laskuissa siitä montako gerbiiliä perheessä asustaa.

Luopumisen aikaa

Elämän kaareen kuuluu syntymä ja kuolema. Oman lemmikin kuolema on väistämätön tapahtuma. Gerbiilit ovat hivenen pitkäikäisempiä kuin esimerkiksi hiiret tai hamsterit, odotettu elinikä on 3-4 vuotta. Saattaapa joku gerbiili elää vanhemmaksikin. Lapselle oman lemmikin kuolema on yleensä valtaisan murheellinen tapahtuma. Oman gerbiilin kuolemalle saatetaan itkeä viikkojakin. On tärkeää, että lapsi saa surra surunsa. Vanhempien ei pitäsi kieltää lasta murehtimasta tai vähätellä gerbiilin kuolemaa. Vaikka gerbiili onkin pieni, on sen tunnemerkitys lapselle voinut olla hyvin suuri.

Joskus gerbiilistä eroon pääseminen saattaa ollakin toivottua. Lapsi on ottanut eläimen ilman vanhempien lupaa tai lapsi ei enää hoida eläintä. Ensisijaisesti on gerbiilille yritettävä etsiä uusi koti. Gerbiiliyhdistyksen poikasvälitys on tässä apuna. Siellä välitetään myös vanhempiakin eläimiä. Vasta viimekädessä voidaan harkita eläimen lopetusta. Tässä on kuitenkin muistettava uusi eläinsuojelulaki, joka kieltää yli kolme päivää vanhan eläimen lopettamisen muulla tavoin kuin eläinlääkärin toimesta tai ampumalla tai kaasulla. Tämä koskee myös gerbiiliä. Käytännössä gerbiilin lopettaa aina eläinlääkäri. Hätä tapauksessa, jos eläin on niin pahoin vahingoittunut, että sen vieminen eläinlääkäriin aiheuttaisi sille lisää tuskaa, voi eläimen lopettaa itse mahdollisimman tuskattomasti ja nopeasti. Lasta ei saa koskaan vaatia tai päästää lopettamaan eläintä. Aikuisen on otettava vastuu eläimen asianmukaisesta lopetuksesta.

Joskus, hyvin harvoin, sattuu, että lapsi saattaa ajattelemattomuuttaan yrittää itse lopettaa gerbiilin. Tämä ei ole millään tavoin hyväksyttävää. Lapselle tulee tehdä selväksi, että gerbiili on tunteva eläin, jolla on oikeus eläimiseen. Gerbiilit eivät ole leikkikaluja, joista hankkiudutaan eroon, kun niihin kyllästytään tai jos lapsi haluaa kivemman gerbiilin tilalle.

Paljon hyvää

Silloin tällöin muutama jäsenen isä tai äiti on minulle päätään puistellen kommentoinut tyttären harrastusta. Itse olen yleensä vastannut, että jos minulla olisi lapsia olisin todella turvallisella mielellä, kun tietäisin lapsieni olevan gerbiilinäyttelyissä eikä ajelehtimassa jossain Helsingin keskustassa.

Ja näinhän se on. Gerbiiliyhdistyksessä on valtaisa joukko mukavia ihmisiä koolla. Yhteishenki on todella hyvä, uusien tulokkaiden on helppo päästä mukaan joukkoon, kunhan saavat ensin nykäistyä jotain hihasta tai piipahtavat kerhoiltaan. Gerbiilien ohella lapset oppivat kuin huomaamattaan yhdistystoiminnan perusteita, kokouskäyttäytymistä, englantia ulkomaalaisten vieraiden kautta, genetiikkaa ja mikä parasta tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen.

Onnellisella ihmisellä on kyky huolehtia muista ihmisistä, kyky asettua toisen ihmisen tai eläimen asemaan, kyky antaa ja saada rakkauta. Gerbiilit pystyvät omalta osaltaan opettamaan näitä asioita niin lapsille kuten meille aikuisillekin. Pidetään me siis puolestamme hyvää huolta gerbiileistä.

Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu ja artikkeli on julkaistu Aavikkorumpu-lehdessä.