Näyttelymatkalla
Herään armottomaan pirinään lauantaina aamuyöllä. Hetken mietin, että miksi ihmeessä olen laittanut kellon soimaan 4:30 vapaapäivänä. Nousen sängyn reunalle huojumaan, yksikään koirista ei korvaansa lotkauta. Pienen ajan kuluttua aivotoiminta alkaa jälleen toimia ja muistan syyn herätykselle, näyttelyreissu!
Kiittelen itseäni fiksuudesta laittaa jo illalla kahvinkeitin valmiuteen ja napsautan vain sen päälle. Säntään eläinhuoneeseen pakkaamaan eläimiä näyttelybokseihin, jälleen kiitän itseäni eilisestä boksien esivalmistelusta. Valmiiksi laitetut boksit helpottavat huomattavasti aamun toimintaa, eikä aamulla tarvitse muuta kuin tsekata pikaisesti eläinten kunto ja lykätä ne lootaan. Olen nimikoinut illalla boksit valmiiksi ja tetristellyt niille paikat Ikea-kasseihin, joten tiedän suoraan, mitkä laumat laitan mihinkin bokseihin.
Aamukahvin aika, jolloin pilkon samalla pikavauhtia kurkkua bokseihin. Vaatteiden vaihto, eläimet autoon (talvella on syytä laittaa auto käyntiin ennen eläinkassien tuomista!) ja nokka kohti auringonnousua, johon on aikaa vielä monta tuntia… Kiitän it-alan ihmisiä navigaattorin laittamisesta puhelimeen. Muistan vielä elävästi ajan, kun näyttelypaikoille suunnistettiin paperikartan, tähtien asennon ja uskomattoman tuurin avulla. Yleensä perille päästiin silti.
Näyttelypaikalle päästyäni - muutaman harhakäännöksen jälkeen - saan numerolaput eläimille. Tässä hyötyy suuresti siitä, että bokseissa on tarralla nimet päällä (arvosteluun nimiteipit tulee tietenkin ottaa pois). Tietää suoraan, mihin laittaa minkäkin numeron. Nyt sitten vain odottelemaan arvostelun alkua tai vaihtoehtoisesti voi tuppautua toimihenkilöksi, vaikkapa sihteeriksi. Näin aikakin kuluu näyttelypäivänä nopeammin. Puolessa välissä päivää alkaa keho huutaa kahvia.
Palkintojenjaossa jännittää tietenkin, tuleeko palkintoja. Vaikka olisi miten kokenut kävijä tahansa, on tämä se päivän jännin paikka. Vatsaan alkaa koskea, kun on nauranut liikaa samanmielisten kanssa. Sitten eläimet takaisin kassiin ja kotia kohti. Mitä lähemmäs kotia pääsee, sitä enemmän alkaa väsyttää.
Kotona vihdoin! Eläimet takaisin omiin terraarioihin, näyttelyboksien tyhjennys ja rojahdan sohvalle. Mielessäni mietin, että ensi kerralla en sitten varmasti lähde enää noin kauas.
Seuraavana päivänä avaan näyttelykalenterin ja laitan vapaapäivätoiveita esimiehelle. Koska pakkohan mun on tuonnekin näyttelyyn päästä!
Artikkelin on kirjoittanut Liisa Mikkola ja se on julkaistu Aavikkorummussa 4/2017.