Poikasten tuloon valmistautuminen

Gerbiiliuros ja -naaras ovat tavanneet toisensa, ja poikasuutisten odottaminen voi alkaa. Mitä sitten oikein tapahtuu?

Naaras kantaa poikasia keskimäärin 25 vuorokautta, mutta pidemmätkään kantoajat eivät ole poikkeus. Jos naaras on tullut tiineeksi heti poikaskiimasta (joka on ensimmäinen kiima poikasten syntymän jälkeen), kantoaika voi venyä jopa yli 35 vuorokauden mittaiseksi. Vaikka kantoaika on lyhyt, tiineys alkaa usein näkymään vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa, yleensä vasta 14 vuorokauden jälkeen. Mikäli naaras on kovin suurikokoinen ja poikasia on kohdussa vain 1-2, ei tiineyttä välttämättä juurikaan havaitse ulospäin.

Naaras saakin elää varsin tavallista elämää hyvin pitkälle lopputiineyteen saakka. Tietenkin naaraan käsittelyssä kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta ja edetä toisinaan ihan naaraan ehdoilla. Itse vähennän tiineen naaraan käsittelyä sen jälkeen, kun tiineys on varmistunut, mutta muutoin varsinaiset poikasten tuloa valmistelevat toimet alkavat vasta hyvin lähellä laskettua aikaa. Ruokaan voi olla hyvä lisätä hieman rasvaa ja proteiininlähteitä esimerkiksi pähkinöiden, auringonkukansiementen ja koirannappuloiden muodossa. Naaraan terraarioon voi myös laittaa kalkkikiven tai seepiansuomun.

Laskettu aika on helppo päätellä, mikäli naaras ja uros on yhdistetty astutusmenetelmällä. Mikäli pariskunta on asunut yhdessä parittelun aikaan eikä astumista ole nähty, on tiineyden kesto arvioitava. Yleensä siinä vaiheessa, kun naaraalla on havaittavissa pieni vatsakumpu, on synnytykseen aikaa noin 7–10 päivää, mutta kuten todettua, naaraan koko ja poikasten määrä voi vaikuttaa arvioinnin onnistumiseen suuresti. Kun laskettuun aikaan on vielä 3–4 vuorokautta, yleensä siivoan terraarion perusteellisesti vaihtaen purut ja valikoimalla emolle sellaisia virikkeitä, joihin on turvallista synnyttää. Tällaisia ovat tukeva pesämökki, pajusillat ja pahvilaatikot. Koitan usein välttää saviruukkuja tai kookospähkinöitä, joita emo saattaisi pystyä liikuttelemaan vahingossa poikasten päälle. Kuivikkeeksi kelpaa tavallinen kutteri, jota laitan yleensä n. 10 cm:n verran. Kun poikaset ovat n. 2-3 viikon ikäisiä, vaihdan purut vähemmän pölisevään Mörttiröpöön eli haapahakkeeseen. Lisäksi ennen synnytystä emo saa terraarioonsa runsaasti puhdasta vessapaperisilppua muhkean pesän rakentamiseksi. Samassa yhteydessä erotan tiineen emon sen laumakumppanista tai laumasta, varsinkin, jos on yhtään epäilystä siitä, ettei tuleva emo ole laumanjohtaja. Tämä on varotoimi siksi, että laumanjohtaja saa yleensä synnyttää ja hoitaa poikasensa rauhassa alempiarvoisten laumanjäsenten auttaessa. Sen sijaan alempiarvoisen emon poikaset saatetaan pahimmassa tapauksessa riistää emoltaan ja sen jälkeen tappaa ja syödä.

Emoille tulee tarjota riittävästi rauhaa synnytyksen lähestyessä. Itse monesti vähennän käsittelyä ja vältän kovaa meteliä terraarion lähistöllä sen jälkeen, kun terraario on siivottu ja valmisteltu poikasten tuloon. Ensikertalainen emo saa myös terraarionsa etulasin eteen pienen käsipyyhkeen rauhoittamaan ympäristöä: se himmentää sopivasti valaistusta, vaimentaa ääniä ja vähentää huomattavasti emon säikkymistä silloin, kun huoneessa on muuta elämää ja liikettä. Tällöin emo saa paremmin tarvitsemaansa rauhaa ja pystyy siten keskittymään poikasten hoitoon, kun poikaset ovat syntyneet. Joidenkin mielestä hyvä emo ei tarvitse mitään omistajan järjestämiä vippaskonsteja vaan selviää urakastaan kunnialla muutenkin, mutta itse koen, että jos mitenkään voin helpottaa emon tehtävää tai turvata poikasten elämänalkua, ovat kaikki pienet keinot sallittuja.

Mutta miten valmistautua, jos tiineys on yllätys? Toisinaan sattuu tilanteita, ettei tiineyteen ole osattu valmistautua ollenkaan. Tällaista voi sattua esimerkiksi silloin, kun on ostettu kaksi tai useampi gerbiili olettaen, että ne ovat samaa sukupuolta tai kun naaras onkin jostain syystä tullut tiineeksi jo edellisessä kodissa. Joissain tapauksissa eri sukupuolta olevat gerbiilit ovat saattaneet asua jo pitkäänkin yhdessä lisääntymättä, ja sitten kun ne viimein pyöräyttävät pesään ainokaisensa, ei emon tiineyttä ole välttämättä voinut huomata päällepäin. Näissä tapauksissa emolle pitää tarjota niin ikään pesimärauha eikä poikasia kannata mennä liikuttelemaan. Mahdollinen isä tai isät tulee erottaa emosta ja poikasista mahdollisimman nopeasti omaan terraarioonsa tai laittamalla väliverkko väliin. Terraariota ei kannata missään nimessä alkaa puhdistamaan, vaikka purut olisivatkin likaisia, vaan se kannattaa jättää suosiolla myöhempään ajankohtaan, ettei emo stressaantuisi suotta. Emolle kannattaa tarjota runsaasti vessapaperia pesänrakentamiseen, mutta paljoa muuta ei tässä tilanteessa voi tehdä.

Lähestyvästä synnytyksestä kertovat usein emon korostunut pesänrakentelu, venyttely ja köllöttely terraarion nurkassa. Supistuksien alkaessa emo voi olla paikallaan karva hieman pörrössä ja silmät sirrillään. Se myös saattaa hieman hypähdellä takajaloillaan seisoen ja toisinaan poikasten liikkeet voi nähdä mahan pienenä aaltoiluna kylkien karvapeitteen läpi. Emo ei yleensä tarvitse apua synnytyksessä, vaan hoitaa synnytyksen luonnollisesti itse. Synnytystä pääsee harvoin seuraamaan, sillä poikaset syntyvät usein aamuyön tunteina ja usein synnytyksen huomaakin vasta aamulla siitä, että pesämökki on tilkitty hyvin tiivisti paperisilpulla ja poikaset sirkuttavat pesän sisällä kuin linnunpoikaset konsanaan. Emo saattaa olla herkkä ja säikynoloinen, joten terraarion lähellä oleskelua kannattaa vähentää ainakin ihan ensimmäisinä päivinä, että emo saa tarvitsemansa rauhan ja vain välttämättömät asiat, kuten ruoan lisääminen ja vedenvaihto suoritetaan. Poikasten hyvinvointia voi seurata emon käytöstä kauempaa tarkkailemalla: jos emo viihtyy paljon pesässä ja huolehtii pesästä ja sen tiiviydestä kulkiessaan pesään ja sieltä ulos, on yleensä kaikki kunnossa. Emon hermostunut käytös, terraarion kulmien raapiminen, säntäily ja poikasten kanniskelu saattaa kertoa siitä, että emo kokee oman ja poikastensa olon uhatuksi, ja silloin terraarion ympäristöä voi olla syytä rauhoittaa vielä lisää. Toisinaan myös emon poikaskiima saattaa aiheuttaa tällaista käyttäytymistä ja silloin emo saattaa olla otteissaan jopa hyvinkin raju poikasia kohtaan: toiset emot saattavat tyhjentää koko pesän poikasineen päivineen pitkin terraariota. Poikaskiima kestää yleensä yhden illan ja esiintyy noin 1–3 vuorokauden kuluttua synnytyksestä. Emon ollessa kiimassa tai muuten hermostunut, kannattaa kasvattajan ennemmin seurata, kerääkö emo poikaset takaisin pesään kuin mennä itse koskettelemaan poikasia, sillä se saattaa häiritä emoa entisestään. Jos poikasiin on pakko koskea, kannattaa ensin hieroa omiin käsiin poikasterraarion purujen tuoksua ja sitten varovasti nostella poikaset ja pesämateriaalit takaisin pesämökkiin.

Ensimmäiset päivät ovat poikasten kannalta kaikista kriittisimmät ja kun ne ovat ohi, voi kasvattaja usein jo vähän huokaista helpotuksesta. Tässä vaiheessa poikaset kehittyvät vauhdilla ja jo muutaman päivän iässä voi harjaantunut silmä erottaa poikasista värejä, kuvioita ja sukupuolia emon salliessa poikasten lähemmän tarkastelun. Tämä onkin ehkä kaikista jännintä aikaa poikasten kasvussa ja kehityksessä!

Aina kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan ja sekä emo että poikaset voivat sairastua, loukkaantua tai jopa menehtyä. Ikävä kyllä nämä varjopuolet kuuluvat myös osana kasvatukseen ja vaikkei menetyksiin voi koskaan tottua, on niiden mahdollisuus hyväksyttävä. Lohduttavaa tai ei, kasvattaja ei juurikaan voi tehdä alkuvalmistelujen jälkeen mitään kuin toivoa, että emo osaa hoitaa poikasensa, maidontuotanto käynnistyy hyvin ja kaikki osapuolet pysyvät terveinä. Tästä syystä jokainen gerbiilejä kasvattanut tietääkin, kuinka poikasten syntyminen ja sitä seuraavat päivät ovat samaan aikaan sekä kauhean ihanaa että kauhean kamalaa aikaa ;)

Artikkelin on kirjoittanut Jenny Haapala ja se on julkaistu Aavikkorummun numerossa 1/2018.