Kasvattajanimisäännöt

Kasvattajanimisäännöt

Kasvattajanimen myöntää Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n hallitus (jäljempänä hallitus). Ennen hallituksen käsittelyä anomus on toimitettava Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n kasvattajanimivastaavalle (jäljempänä kasvattajanimivastaava), joka tarkistaa, että kasvattajanimen myöntämiseen vaadittavat ehdot täyttyvät ja toimittaa tämän jälkeen hakemuksen hallitukselle käsiteltäväksi.


Kasvattajanimi on kasvattajan kasvattien nimen eteen lisättävä nimi. Kasvattajanimi myönnetään erikseen gerbiileille, deguille ja harvinaisten hyppymyyrien lajeille. Kasvattajalla tarkoitetaan henkilöä, joka omistaa naaraan tai on tehnyt sopimuksen naaraan omistajan kanssa eläimen käytöstä. Kasvattajanimen saa lisätä kaikille kasvattamilleen kyseisen lajin eläimille takautuvasti käyttöön. Kerran myönnettyä kasvattajanimeä ei enää myönnetä toiselle kasvattajalle käyttöön, vaikka kyseinen kasvattaja olisi lopettanut kasvattamisen. Toisen kasvattajan kasvattajanimeä ei saa harhaanjohtavasti käyttää omassa sähköposti tai kotisivuosoitteessaan. Kasvattajalla voi olla
vain yksi kasvattajanimi. Se voidaan myöntää myös kahdelle henkilölle yhdessä. Tällöin heidät merkitään aina yhdessä poikueen kasvattajiksi.


Kasvattajan tulee olla luotettava ja osoittaa hyvää käytöstä myös internetissä, jotta hän voi toimia yhdistyksen virallisena kasvattajana. Kasvattajan tulee sitoutua hoitamaan eläimensä asianmukaisesti ja pyrkiä jalostustyössä kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia, terveitä yksilöitä. Kasvattajan tulee olla perehtynyt kasvattamiensa lajien
rotumääritelmiin ja hoitovaatimuksiin sekä tietää jalostustavoitteensa ja kasvattajan vastuunsa. Mikäli kasvattaja syyllistyy eläintensä vakavaan laiminlyöntiin tai heitteillejättöön, voidaan kasvattajanimi poistaa kasvattajalistalta ja asettaa kasvattaja ikuiseen kasvattamiskieltoon.


Ennen kasvattajanimen myöntämistä, seuraavien ehtojen tulee täyttyä:
- Hakijan pitää olla ollut Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n jäsen vähintään yhden vuoden ajan sekä maksanut jäsenmaksunsa kuluvalle vuodelle.
- Hakijan pitää olla vähintään 18-vuotias. Kasvattajanimi voidaan myöntää tapauskohtaisesti yli 16-vuotiaalle, mutta alle 18-vuotiaalle hallituksen päätöksellä. Alle 18-vuotiaan tulee liittää kasvattajanimianomukseen huoltajien kirjallinen ja allekirjoitettu lupa kasvattamiseen.
- Hakijan tulee ennen kasvattajanimen anomista maksaa Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n tilille kasvattajanimimaksu, kaksikymmentä (20) euroa. Maksettua maksua ei palauteta, mikäli anomus hylätään. Maksu on kasvattajanimikohtainen riippumatta kasvattajien määrästä.
Haettaessa voimassa olevalle kasvattajanimelle uusia lajeja, maksua ei makseta.
- Hakijan tulee olla suorittanut kasvattajakurssi hyväksytysti läpi.
- Vähintään yhden kasvattajan omistaman eläimen kyseisestä lajista tulee olla laatu1 palkittu, kun haetaan kasvattajanimeä gerbiileille tai deguille. Jos kasvattajanimeä haetaan kahdelle henkilölle yhdessä, tulee molempien täyttää edellä mainitut ehdot.


Kasvattajanimen vaatimukset
Kasvattajanimessä ei saa olla tunnistettavasti minkään maan, läänin, kunnan, kaupungin tai kylän nimiä, taivutettuinakaan, rotumääritelmässä esiintyvän lajin, rodun, muunnoksen tai
värin nimiä. Nimessä ei saa myöskään olla kahta sanaa enempää; väliviivalla yhdistetyt yhdyssanat katsotaan eri sanoiksi. Kasvattajanimen tulee olla selvästi erottuva aiemmin
myönnetyistä nimistä, eikä se saa olla vastoin hyviä tapoja. Nimeä ei saa julkisesti käyttää ennen kasvattajanimikäsittelijän hyväksyntää tai käsittelijä voi hylätä nimen.

Anominen
Kasvattajanimeä anotaan Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n virallisella kaavakkeella, joka on toimitettava kasvattajanimivastaavalle, joka tarkistaa hakemuksen ja vaatimusten täyttymisen ja toimittaa sen tämän jälkeen hallituksen käsiteltäväksi.


Kasvattajanimianomukseen sisältyy lista jalostuseläimistä. Tähän tulee merkitä kaikkien anomishetkellä omistettujen laatu1 palkittujen jalostuseläinten tiedot täydellisinä. Kasvattajanimivastaava säilyttää keskeneräisen/puutteellisen hakemuksen puolen vuoden ajan (6 kk) arkistossa ja on valtuutettu poistamaan hakemuksen käsittelystä ilmoitetun ajan jälkeen, mikäli kasvattajanimen anoja ei ole tehnyt mitään anomista edistäviä toimintoja. Tämän ajan jälkeen kasvattajanimien käsittelijä ilmoittaa poistosta anojalle kirjallisesti. Mikäli kasvattajanimen anoja haluaa uudelleen anoa kasvattajanimeä, kasvattajanimikäsittelymaksu tulee maksaa uudelleen.

Hyväksytyt kasvattajanimet julkaistaan Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n tiedotuskanavissa. Hakemalla kasvattajanimeä kasvattaja hyväksyy kasvattajanimihakemuksessa ilmoitettujen tietojen julkaisemisen.


Muutoksenhaku
Jos kasvattajanimi halutaan siirtää toiselle henkilölle, asiasta tulee tehdä kirjallinen sopimus nimen entisen ja tulevan haltijan kanssa. Kasvattajanimimaksu pitää maksaa siirron yhteydessä. Sopimus kasvattajanimianomuksineen tulee toimittaa kasvattajanimivastaavalle, joka tarkistettuaan uuden kasvattajan kasvattajanimen myöntämisen
vaatimukset, toimittaa hakemuksen käsiteltäväksi hallitukselle.

Kasvattajanimeä voi vaihtaa vain kerran, pätevistä syistä. Ilman syytä tullut anomus hylätään. Anomus kasvattajanimen vaihtamisesta on toimitettava kirjallisena kasvattajanimivastaavalle, joka tarkistettuaan anomuksen toimittaa sen hallitukselle käsiteltäväksi. Kasvattajanimimaksu täytyy tällöin maksaa.

Jos kasvattaja haluaa lisätä kasvattajanimen alle toisen kasvatettavan lajin, tulee hänen todistaa tarvittaessa tietotaitonsa lajista. Kasvattaja voi hakea toisen lajin lisäämistä täyttämällä uuden kasvattajanimihakemuksen ja toimittamalla sen kasvattajanimivastaavalle. Kasvattajanimimaksua ei tarvitse maksaa uuden lajin lisäämisen yhteydessä.


Jos kasvattaja haluaa luopua kasvattajanimestään, tulee hänen tehdä siitä vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus hallitukselle. Kasvattajanimi poistetaan käytöstä, jos kasvattaja ei ole maksanut jäsenmaksujaan ajallaan. Jokaisen vuoden tammikuussa kasvattajanimivastaava tarkastaa edellisen vuoden jäsenmaksut kaikkien kasvattajien kohdalta ja poistaa listoilta kasvattajan, joka ei ole hoitanut asianmukaisia maksuja. Saadakseen kasvattajanimensä takaisin, kasvattajan täytyy
uudelleen anoa kasvattajanimeä kasvattajanimivastaavan kautta hallitukselta. Kasvattajanimen takaisin saamiseksi pitää täyttää voimassa olevat vaatimiset kasvattajanimen myöntöön.

versio 1.0