Kuulantyöntökilpailun säännöt

Kilpailu on epävirallinen leikkimielinen kilpailu, jonka kuka vain voi järjestää. Putkien tulee olla tukevat ilman teräviä reunoja ja putkien päähän voi gerbiilin ohjaamista helpottamaan asentaa "kupit" tai lähtölautaset.

Kilpailuun voi ilmoittaa gerbiilin, degun tai muun SGY:n alaisen harvinaisen hyppymyyrän. Säännöissä puhutaan gerbiileistä ja samat säännöt koskevat myös muita lajeja. Eläin on omistajansa vastuulla kilpailussa. Gerbiilit kilpailevat toisiaan vastaan tuomarin arpomassa järjestyksessä. Tuomari kertoo eläimen kilpailijanumeron ja kuuluttaa lähtöön osallistujat. 

Jos on mahdollista saman omistajan eläimet kilpailevat eri alkukarsinnoissa. Kilpailuttaja voi yhteen kilpailuun ilmoittaa enintään kaksi omaa eläintään. Saman omistajan kolme eläintä ei voi kilpailla finaalissa.

Ilmoitettujen eläinten määrän mukaan ensin pidetään tuomarista riippuen harjoituslähtö ja sen jälkeen alkukarsinta. Osallistuja saa aina kaksi tai kolme kilpailulähtöä, joiden tarkoituksena on saattaa kilpailijat nopeuden mukaan järjestykseen. Karsinnoista selviytyy kolme voittajaa finaaliin. Toinen vaihtoehto on että kaksi parasta kilpailevat keskenään voittajan ja toiseksi tulleen paikasta ja näiden jälkeen kaksi parasta keskenään kolmannesta sijoituksesta.

Lähtötilanne: Kuula pidetään sormilla paikallaan tunnelin suulla. Kuulan reunan tulee olla putken reunan kanssa samassa linjassa ylhäältä katsoen tai hieman putken ulkopuolella. Gerbiili lasketaan ”lähtökuppiin” lähtölaskennan loputtua ja gerbiiliä saa käden kanssa ohjata työntämään kuulaa tai menemään putkeen. 

Tavoite: Gerbiilin pitää saada kuula työnnettyä putken toiseen päähän kuppiin. Kun kuula on toisessa päässä, gerbiilin omistaja tai avustaja/varmistaja voi ohjata kädellään gerbiiliä takaisin tunneliin. Gerbiilin tulee juosta takaisin lähtöviivalle. Riittää että kuono ylittää ylhäältä katsoen putken suun (eli kurkistus putken suusta riittää maaliin pääsemiseen). Kun eläin ylittää viivan, kilpailuttajan tulee huutaa selkeästi ”HEP!/NYT!". Sen jälkeen omistaja ottaa gerbiilinsä radalta. Jatkoon ja finaaliin päässeet kuulutetaan uudestaan.

Voittaja: Gerbiili, joka nopeimmin suoriutuu tehtävästä finaalissa. Palkinnot riippuvat järjestäjästä.

Epäselvyystilanteissa tuomari ratkaisee tilanteen tai järjestää tarpeen vaatiessa uusinnan parhaaksi katsomallaan tavalla.


Kiellettyä:

  • Varaslähtö lähtölaskennan aikana
  • Ehdottomasti kiellettyä on eläimen työntäminen voimaa käyttäen tai vahingoittaminen muuten
  • Kilpailuttajan itse vierittää, työntää, tönäistä, puhaltaa kuulaa tai antaa sille vauhtia
  • Kilpailuttajan epäasiallinen käytös voi johtaa eläimen suorituksen hylkäämiseen ja kilpailusta diskaamiseen.

Ja lopuksi… kuulantyönkilpailun on tarkoitus olla hauska ja mukava laji kaikille. Hurrataan aina lopuksi voittajan lisäksi kaikille osallistujille!

Kuulantyöntökilpailun voi järjestää kuka tahansa mm. näyttelyn yhteydessä ja kuinka pitkillä putkilla tahansa.


Päivitetty viimeksi 19.11.2016


Kuva: Mira Väänänen