Tuomarisäännöt

Lemmikkiluokkien tuomariksi valmistuminen

Lemmikkiluokkien tuomarin tulee olla SGY:n jäsen sekä 15 vuotta täyttänyt, ja osoittanut hyvää käytöstä, myös internetissä, jotta hän herättää luottamusta. Tuomariksi voi valmistua, kun harjoittelija on ollut SGY:n jäsen vähintään vuoden ajan (12 kuukautta) ja on suorittanut vaaditun määrän kuunteluita ja koearvosteluita SGY:n hyväksymälle lemmikkituomarille. Kuuntelun voi suorittaa toimimalla sihteerinä SGY:n hyväksymässä näyttelyssä lemmikkituomarille. Kuuntelut tulee suorittaa ennen koearvosteluita. Tuomariharjoittelun voi aloittaa ennen edellä mainittujen ehtojen täyttymistä.

Tuomarioikeudet SGY:n alaisille lajeille myönnetään itsenäisesti

gerbiileille

deguille

harvinaisille hyppymyyrille

 

Lemmikkiluokkien tuomariksi valmistuminen tarkemmin:

Käymällä SGY:n järjestämä pet-tuomarikurssi ja suorittamalla kurssilla määrätty määrä kuunteluita ja koearvosteluja. Kurssin aikana tuomarioppilas voi suorittaa oikeudet yhdelle tai useammalle lajille. Pet-tuomarikurssin järjestäjät ilmoittavat aina tuomarivastaavalle, ketkä ovat tuomariharjoittelijoita. Tuomari voi laajentaa tuomarioikeuksiaan muihin SGY:n alaisiin lajeihin suorittamalla vähintään 2 kuuntelua ja yhden koearvostelun. Oikeuksien laajentamista voi hakea tuomarivastaavalta vapaamuotoisella sähköpostilla. Hallitukselta voi hakea tarvittaessa lupaa poikkeus määriin kuunteluissa ja koearvosteluissa. Hallitus voi evätä tuomariharjoittelijaksi pääsyn perustellusta syystä.

 

Pet-tuomariharjoittelukertojen välillä ei saa olla yli vuoden kestävää taukoa. Myöskään pet-tuomarikurssilta valmistumisen ja kuunteluiden tai koearvostelukertojen suorittamisen välillä ei saa olla yli vuoden kestävää taukoa.

 

Virallisten luokkien tuomariksi valmistuminen

Virallisten luokkien tuomariksi pätevöitävän tulee olla:

-       Suomen Gerbiiliyhdistys ry:n jäsen

-       18 vuotta täyttänyt

-       SGY:n hyväksymä lemmikkituomari lajille, jolle virallisen luokan tuomarioikeuksia haetaan (lemmikkiluokan arvosteluoikeudet on oltava jo virallisen luokan tuomarioppilaaksi pääsyä anottaessa)

-       suorittanut kasvattajakurssi 1 hyväksytysti läpi

-       osoittanut hyvää käytöstä, myös internetissä, jotta hän herättää luottamusta tuomarioppilaaksi pyrkiessään

-       kasvattanut kolme vuotta (ei välttämättä peräkkäisinä vuosina) virallisella kasvattajanimellä niin, että hän on rekisteröinyt kunakin kasvatus vuonna vähintään yhden standardivärisen (ei koe- eikä ei-standardivärisen), oman kasvattajanimen alla syntyneen poikasen

-       tuomarioppilaaksi pyrkiessään esittänyt jokaisena näistä kolmesta vuodesta näyttelyssä vähintään yksi oma standardivärinen kasvatti niin, että se on saanut L1-palkinnon

-       suorittanut vaadittu määrä kuunteluita ja koearvosteluita.

-       Mikäli tuomariksi haluava henkilö haluaa hakea helpotusta johonkin tuomarisääntöjen kohtaan, hän voi liittää anomuksen mukaan perustelut mihin tuomarisääntö kohtaan haluaa helpotusta ja miksi.

 

Tuomarioikeudet SGY:n alaisille lajeille myönnetään itsenäisesti

gerbiileille (värisarja kohtaisesti)

deguille

perpalliduksille

 

Tuomariharjoittelu anomus lähetetään hallituksen nimeämälle tuomarivastaavalle. Tuomarivastaava konsultoi virallisia tuomareita harjoittelu anomuksen hyväksymisestä. Viralliset tuomarit päättävät, voidaanko henkilö hyväksyä tuomariharjoittelijaksi, sillä tuomarien on pystyttävä toimimaan yhdessä vastuullisesti ja rakentavasti, vaikka he eivät olisikaan kaikista asioista samaa mieltä. Jos viralliset tuomarit puoltavat anomuksen hyväksymistä, anomus siirtyy hallituksen käsiteltäväksi. Hallitus ilmoittaa hyväksymisestä tuomarioppilaaksi haluavalle, minkä jälkeen hän voi aloittaa tuomarikoulutuksen. Tuomarikoulutus voidaan aloittaa 17-vuotiaana.

 

Tuomarioppilaan tulee suorittaa tuomarioppilas kautenaan vähintään kolme kuuntelua ja kaksi koearvostelua kutakin värisarjaa kohden sekä vaaditut lisäharjoittelut, mikäli hän ei ole ennestään virallinen tuomari jollekin muulle SGY:n alaiselle lajille. Mikäli tuomarioppilas on ennestään virallinen tuomari jollekin muulle SGY:n alaiselle lajille uuden lajin virallisen luokan tuomariharjoittelua aloittaessaan, hänen tulee suorittaa vähintään kaksi kuuntelua ja yksi koearvostelu kutakin värisarjaa kohden sekä vaaditut lisäharjoittelut.

 

Tuomariopinnot suositellaan aloitettavan sellaisesta värisarjasta, jota kasvattaa. Tämän rinnalla voi aloittaa kuuntelut jo muistakin värisarjoista. Värisarjojen tuomariksi voi valmistua eri aikaan omasta osaamisen tasosta riippuen.

 

Tuomarioppilaan soveltuvuutta seurataan myös harjoittelun kuluessa. Jos tuomariharjoittelijan suorittamista kuunteluista tai koearvosteluista on hylätty kolme, tuomaristo päättää tapauskohtaisesti tuomariharjoittelun jatkamisesta. Harjoittelijalle voidaan antaa lisää kuuntelu ja koearvostelu kertoja tai sitten hänen tuomariharjoittelunsa voidaan määrätä keskeytettäväksi kokonaan. Sääntö ei ole gerbiilien osalta värisarja kohtainen, vaan se koskee kunkin lajin virallisen luokan tuomariharjoittelua kokonaisuutena.

 

Kuunteluiden ja koearvostelujen suorittaminen kaikissa tuomariharjoitteluissa

Kuuntelukertojen välillä ei saa olla yli vuoden kestävää taukoa, tai muuten tuomariharjoittelu raukeaa. Tuomariharjoittelu on aloitettava vuoden sisällä tuomariharjoittelija-anomuksen hyväksymisestä tai pet-tuomarikurssin suorittamisesta. Mahdollisista hylätyistä kuuntelu ja koearvostelu kerroista on pyydettävä vapaamuotoinen kirjallinen todistus harjoittelun vastaanottaneelta tuomarilta, jotta voidaan todentaa, ettei harjoittelussa ole ollut yli vuoden taukoa. Jos tuomariharjoittelu raukeaa ja sitä halutaan jatkaa, lupa on anottava hallitukselta. Tällöin hallitus päättää, hyväksytäänkö jo suoritetut kuuntelut ja koearvostelut.

 

Tuomariharjoittelija, joka tekee koearvostelun näyttelyssä, ei saa ottaa ko. näyttelyn ilmoittautumisia vastaan eikä koota näyttelyluetteloa.

 

Kuuntelussa tuomarioppilas on tuomarin kuunteluoppilaana. Tuomarikokelaan tulee keskustella tuomarin kanssa ja tuomarin tulee opastaa kokelasta. Kuuntelut ja koearvostelut tulee suorittaa vähintään kahdelle eri suomalaiselle tuomarille, ja niitä voi suorittaa heille myös epävirallisissa näyttelyissä.

 

Kuunteluita voi suorittaa tuomaripäivillä yhden, mikäli kuunteluita on määrätty kahdesta neljään (2-4), tai kaksi, mikäli kuunteluista on määrätty tehtäväksi viisi (5) tai enemmän. Kuuntelut on suoritettava hyväksytysti ennen koearvostelujen tekemistä. Virallisten gerbiilien kohdalla kuuntelut on suoritettava ennen koearvosteluja värisarjakohtaisesti; värisarjassa saa siirtyä suorittamaan koearvosteluja, kun kyseisen värisarjan kuuntelut on suoritettu, vaikka muissa värisarjoissa olisikin vielä suorittamattomia kuunteluita.

 

Koearvostelussa tuomarioppilas arvostelee itsenäisesti tuomarin määräämät eläimet ja antaa jokaisesta eläimestä kirjallisen arvostelun. Tuomari käy läpi tuomarioppilaan arvostelut ja joko hyväksyy tai hylkää ne. Tuomari voi tarvittaessa määrätä tuomarioppilaalle lisää kuunteluita tai koearvosteluita suoritettaviksi, mikäli hänestä tuntuu, ettei tuomarioppilas ole valmis pätevöitymään tuomariksi.

 

Virallisten luokkien kohdalla tuomariharjoittelija voi suorittaa enintään yhden kuuntelun ja yhden koearvostelun kutakin värisarjaa kohden virallisen tuomarin ohjauksessa muualla kuin näyttelyssä tai tuomaripäivillä, eli esimerkiksi jonkun kasvattajan eläimillä kotioloissa.

 

Pet-tuomarikurssin järjestäminen

Pet-tuomarikurssi voidaan järjestää hallituksen (SGYn) luvalla. Kurssin vetäjiä täytyy olla kaksi (2), ja molempien täytyy olla SGY ry:n hyväksymiä pet-tuomareita niille lajeille, joille pet-tuomarikurssi järjestetään. Hallitus valtuuttaa heidät tapauskohtaisesti kurssia vetämään. Virallisilla tuomareilla on oikeudet pitää pet-tuomarikursseja. Kurssin vetäjät määräävät kurssilla tehtävän koearvostelun pohjalta kurssin käyneille lisä harjoitteluksi kuunteluita ja/tai koearvosteluja, jotka suoritetaan näyttelyissä. Vähimmäis lisäharjoittelu on yksi koearvostelu.

 

Tuomaripäivät

Tuomaripäivät järjestetään tarpeen vaatiessa ja suositus on, että tuomarit ja tuomariharjoittelijat osallistuisivat järjestettäville tuomaripäiville.

 

Arvosteleminen ulkomailla

SGY ry:n hyväksymät tuomarit saavat arvostella SGY ry:n alaisten yhdistysten näyttelyissä sekä ulkomaisten yhdistysten näyttelyissä niitä luokkia, joihin heille on myönnetty tuomarioikeudet. Jos ulkomaisten yhdistysten näyttelyissä on näyttelyluokkia, joita vastaavia ei ole Suomessa (kuten viralliset luokat SGY ry:n alaisille lajille, joilla ei ole Suomessa virallisia luokkia), tuomari päättää itse, onko hänellä tarvittavat tiedot ja taidot arvostella ko. luokkia. Tuomarin tulee myös tiedottaa ulkomaiselle yhdistykselle tuomarioikeuksiensa laajuus Suomessa.

 

 

Arvosteluoikeuksien raukeaminen ja niistä luopuminen

Tuomarien on oltava SGY:n jäseniä, joten arvosteluoikeudet raukeavat, jos tuomari ei maksa vuosittain SGY:n jäsenmaksua (poikkeuksena ainais- ja kunniajäsenet). Tuomari voi halutessaan luopua kaikista arvosteluoikeuksistaan tai vain osasta niistä ilmoittamalla asiasta kirjallisesti hallitukselle tuomarivastaavan kautta. Virallisten gerbiilien kohdalla on mahdollista luopua vain joidenkin värisarjojen arvosteluoikeuksista.

 

Eläinmäärät ja eläinten jako tuomarien kesken arvostelua varten

Mikäli näyttelyssä yhdelle tuomarille ilmoitettujen eläinten määrä ylittää alla mainitut rajat, tulee eläimet jakaa kahden tai useamman tuomarin kesken, mikäli alkuperäinen tuomari sitä vaatii:

Lemmikkiluokat, yli 40 eläintä: Toinen tuomari arvostelee naaraat ja toinen urokset.

Virallisen luokan gerbiilit, yli 80 eläintä: Alkuperäinen tuomari arvostelee virallisesta luokasta juniori-, avoin- sekä veteraaniluokan. Varatuomari arvostelee baby- ja koestandardiluokan (eli eläimet, jotka eivät voi saada SERTiä eivätkä kilpailla ROP-valinnassa). Tällöin varatuomari voi ilmoittaa omia eläimiään juniori-, avoin- sekä veteraaniluokkaan. Vaihtoehtoisesti eläimet voidaan jakaa tuomareiden kesken värisarjoittain. Kukin tuomari jakaa ROP ja ikäluokka palkinnot arvosteltavinaan olleille eläimille, jolloin näyttelyssä jaetaan kahdet tai useammat ROP-sijat ja ikäluokka palkinnot. Tällöin tuomari voi ilmoittaa toisen tuomarin arvosteltavaksi omia eläimiään.

 

Versio 5.0

Päivitetty 27.8.2023 tuomaripäivillä keskustellut muutokset + selkeytys

Päivitetty viimeksi 2.3.2016: Poistettu vaatimus tuomaritutorista (muutos voimaan 21.1.2016)

Päivitetty viimeksi 11.9.2018: Poistettu maininta tuomaritutorista kohdasta Lemmikkiluokkien tuomariksi valmistuminen.