Argente cream

Ensimmäiset todistetusti argente creamin väriset poikaset rekisteröitiin Suomessa vuonna 1993. Sitä ennen on argente cream nimitys putkahtanut aina silloin tällöin esille, mutta siitä ovatko gerbiilit olleet todella argente creamia vai vaaleaa argentea ei ole mitään varmuutta.

Geneettisesti argente cream on argente, joka kantaa himalayan geeniä eli AA pp GG Cch. Himalayan geeni ch yhdessä punasilmäisyys geenin p kanssa vaalentavat värin agoutista pehmeään punertavan keltaiseen. Musta tikkaus on muuttunut täysin valkoiseksi ja turkin pohjaväri on vielä vaaleampi kuin argentella.

Rotumääritelmässä on määritelty seuraavasti:

"Värin tulee olla vaalea aprikoosi hopeisella vivahduksella, ilman taipumusta kultaan tai keltaisuuteen. Vatsa valkoinen. Päälivärin ja valkoisen vatsavärin välillä tulee olla tasainen, tarkka ja suora rajalinja. Valkoisen vatsavärin leveys tulee olla suunnilleen puolet päälivärin leveydestä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun eläintä katsotaan sivuprofiilista. Jalkojen ulkosivujen tulee olla päälivärin mukaiset. Turkin pohjavärin tulee olla kauttaaltaan siniharmaa. Korvat peittyneet lyhyeen, hienoon päälivärin mukaiseen karvaan. Hännän tulee olla päälivärin mukainen koko pituudeltaan. Puolivälissä häntää alkaa hännän päälipuolella kasvaa pidempien valkoisten karvojen muodostama harjas. Valkoiset karvat lisääntyvät tasaisesti hännänpäähän mentäessä niin, että hännänpään tupsu on lähes valkoinen. Viikset valkoiset. Jalat valkoiset, kynnetn eutraalin väriset. Silmät rubiininpunaiset."

Vielä 90-luvun alussa, jolloin argente creameja ei Suomessa montaa ollut, herätti määritelmä vaalea aprikoosi hopeisella vivahduksella kummastusta.Tuliko gerbiilin olla keltainen vai hopeinen vai minkä värinen. Käytännössä suositaan mahdollisimman vaaleaa sävyä, jossa pitäisi kuitenkin säilyä lämmin punainen vivahdus. Perusväri siis ei saisi missään nimessä olla kylmä harmahtava keltainen.

Myös argente creamin karvassa on kolme värivyöhykettä. Juuressa on siniharmaan pohjavärin osuus, keskellä punertava perusväri ja päässä valkoinen tippi. Argente creamilla tulisi valkoisen tipin osuus olla hieman pidempi kuin argentella, koska juuri tippi antaa standardissa toivotun hopeisen vivahduksen.

Kuten muissakin väreissä myös argente creamin kohdalla tulisi väriä ensisijaisesti yhdistää toisen argente creamin kanssa, mutta muista väreistä poiketen voidaan argente creamia yhdistää hyvällä omalla tunnolla myös PEWin kanssa kunhan käytetty PEW on argente cream linjainen. Kasvattajan on hyvä muistaa, että argente cream ei periydy aidosti eli poikueseen syntyy myös argentea sekä PEWia, joskus voi tulla myös lilacia tai dovea, jos argente cream on geneettisesti epäpuhdas. Syntyneet argentet ovat usein himpun verran liian vaaleita. Tämä johtuu siitä, että kun argenten kohdalla pyritään mahdollisimman tummaan perusväriin niin argente creamin kohdalla pyritään mahdollisimman vaaleaan. Näitä vaaleita argenteja voi kuitenkin käyttää edelleen argente creamin jalostukseen.

Käytettävän PEWin tulee olla siis argente cream-linjoista. Dove-linjaista PEWiä ei pidä käyttää, koska se tuo perusväriin harmautta. Käytännössä dove-linjaisen PEWin käyttö on sama asia kuin yhdistäisi argente creamiin dovea. Mahdolliset PEW löydöt eläinkaupoista eivät ole suositeltavia, koska eläinkauppa eläinten vanhemmista saatika sitten suvusta on harvemmin mitään tietoa. PEW voi siten olla dove-taustainen tai hyvin vaaleahäntäinen himalayan.

Jos tiedetään, että PEW on syntynyt kahdesta argente creamista, on sen yhdistäminen argente creamiin käytännön kasvatustyössä hyvinkin hyödyllistä. PEW - argente cream poikueisiin ei synny argentea ollenkaan vaan poikaset ovat väriltään PEWia ja argente creamia (jos vanhemmat ovat geneettisesti epäpuhtaita voi syntyä myöskin dovea).

Burmese geenin cb rantautuminen Suomeen toi myös uuden ongelman argente cream kasvattajille. Burmese geeni käyttäytyy samalla tavalla kuin himalayan geeni ch, mutta se ei vaalenna väriä yhtä voimakkaasti yhdistettynä p-geeniin, paitsi jos se esiintyy homotsykoottisena (cbcb). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että PEW gerbiili voi olla geneettisesti pp chch, pp chcb tai cbcb. Jos nyt tällainen pp cbcb PEW yhdistetään argenteen tai argente creamiin syntyykin poikasiin pp Ccb argente creameja, jotka poikasena näyttävät argente creameilta, mutta vanhemmiten näyttävät argente creamin ja argenten välimuodoilta. cb -geeni tuo siis argente creamiin värivirheenä pidettyä tummuutta.

Toinen mahdollinen ulkosiitos argente creamille on tietysti argente. Argentea kannattaa käyttää maltillisesti, koska argente tummentaa perusväriä ja poikueeseen voi tulla argente - argente cream välimuotoja (eli geneettisesti argenteja, joilla kuitenkin niin vaalea perusväri että niitä on vaikea poikasena erottaa argente creamista, myöhemmin tällaiset gerbiilit tummuvat). Jos käyttää argentea kannattaa käyttää hieman liian vaalean perusvärin omaavaa, värin pitää olla kuitenkin ehdottomasti tasainen sekä kyljiltä että selästä. Argentea voidaankin juuri käyttää perusvärin tasaisuuden parantamiseen. Argenten voi myös risteyttää argente cream linjaisen PEWin kanssa, jolloin syntyvät poikaset ovat väriltään kaikki argente creamia ja vaaleita argenteja ei synny ollenkaan.

Ivory cream ei ole kovin suositeltava argente creamille. Se tuo perusväriin epätasaisuutta ja yleensä yhdistelmän lopputuloksena on vain hailakan värisiä argenteja.

Mustasarjan värejä eikä foxeja tai nutmegeja suositella yhdistettävän argente creamin kanssa ollenkaan.