Gerbiilivärien kasvatusohjeita

Mitä värejä voi ja ei voi yhdistää?

Jalostusneuvojalta kysytään lähes päivittäin mitä värejä voi yhdistää ja mitä värejä ei voi yhdistää. Pääsääntö on, että vain saman värisiä gerbiileitä yhteen silloin kun halutaan kasvattaa mahdollisimman hyviä rotumääritelmän mukaisia poikasia. Tarvittaessa voidaan käyttää muita värejä apuväreinä jonkin värin kasvatukseen tai luomiseen. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että apuvärinä käytetystä väristä saadaan jotain haluttua ominaisuutta vaikkapa perusväriin lisää punaisuutta, hyvää tyyppiä tms. Tarkoitus ei ole siis saada poikueisiin mahdollisimman montaa eri väristä poikasta, kuten joskus tuntuu kysyjällä mielessä olevan.


Miksi vain saman värisiä gerbiileitä yhteen?

Kun kasvatamme määrätyn väristä gerbiiliä, on jokaisella värillä omat vaatimuksensa. Eri värien vaatimukset poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi argentella ja agoutilla tulee kummallakin olla lämpimän punainen perusväri. Agoutille halutaan mahdollisimman hyvää ja tasaista tippausta, joka taas argentella luetaan virheeksi. Harmaa tippaus argentella on kasvattajan kauhistus. Grey agoutilla on puolestaan kellertävä perusväri virhe mutta musta tippaus vaatimus. Edellä mainitut kaikki kolme väriä ovat geneettisesti lähivärejä, joista agouti on perusväri ja argente punasilmäinen muunnos agoutista ja grey agouti puolestaan sellainen agouti, jolla punainen pigmentti on hävinnyt g-geenin vaikutuksesta.

Vaikka tuntemamme geenit pääsääntöisesti määrävätkin sen, millainen väri on argente tai agouti tai grey agouti, jättävät ne paljon vaihtelun varaa värien sisälle. Jokainen on varmaankin nähnyt eläinkaupoissa useita hailakan keltaisia agouteja sekä kenties näyttelyssä nk. näyttelyagoutin, jonka perusväri onkin todella lämpimän punainen. Toisilla mustilla on enemmän valkoista tassuissa kuin toisilla ja jotkut lilacit ovat paljon tummempia kuin toiset, joista ei heti osaa sanoa ovatko ne lilaceja vai doveja.

Nämä erot johtuvat nk. muuntelevista geeneistä. Muuntelevat geenit ovat sellaisia geenejä, joita ei ole paikallistettu kromosomeissa ja joille ei ole omaa kirjainsymboolia. Ne vaikuttavat kuitenkin gerbiilin väriin esimerkiksi lisäten tai vähentäen punaisen pigmentin määrää tai vaikkapa aiheuttaen valkoisia karvoja sinne tai tänne mustaa gerbiiliä.

Juuri näitä muuntelevia geenejä pyritään käyttämään hyväksi värilinjauksessa. Kun kasvattaja järjestelmällisesti valitsee esimerkiksi grey agoutin kaasvatuksessa vain ne gerbiilit jatkoon, joilla on mahdollisimman valkoinen perusväri sekä mahdollisimman tasainen tippaus, hän samalla valitsee muuntelevista geeneistä omaan kantaansa juuri ne, jotka vaikuttavat halutulla tavalla.

Oteenpa siis esimerkki. Haluamme kasvattaa mahdollisimman hyviä lilac gerbiileitä. Vaatimuksena on, että lilacin värin tulee olla mahdollisimman tumma ja tasainen, myös vatsasta eikä gerbiilillä saisi olla valkoisia merkkejä kurkussa ja tassuissa. Entäpä, jos yhdistäisimme lilacin erittäin hyvän tyyppisen black gerbiilin kanssa? Blackin ja lilacin värin perusvaatimukset ovat melko lailla samat, blackillakaan ei saa olla valkoisia merkkejä tassuissa tai valkoisia karvoja perusvärissä. Jos käytämme tältä osin kriteerit täyttävää blackia, emme tuo ainakaan lilac kantaan virheinä olevia valkoisia merkkejä. Blackin perusväri on huomattavasti tummepi kuin lilacin, mutta siitäkin pytyy jonkin verran havaitsemaan onko värissä ruskea häivähdys. Jos on, niin silloin tällaista blackia ei pitäisi käyttää lilacin kasvatukseen. Emmehän halua tuoda kantaan sellaista ominaisuutta, josta olemme ensin yrittäneet päästä eroon. Näillä edellytyksillä voisimme siis käyttää hyvää blackia lilac-kasvatukseen.

Entäpä, jos haluaisimme käyttääkin lilacin kasvatukseen aivan ihanan tyyppistä agoutia, joka on niittänyt mainetta ja kunniaa gerbiilinäyttelyissä. Kerrataanpa taas lilacin vaatimukset. Yksi vaatimus oli, että lilacin perusvärin tulisi olla mahdollisimman tumma ja siinä ei saisi olla kellertävyyttä. Agoutin kasvatuksessa pyritään puolestaan siihen, että perusväri on mahdollisimman punainen ts. pyrimme lisäämään niitä muuntelevia geenejä, jotka lisäävät punaisuuden määrää. Toinen vaatimus oli, että lilacilla ei saisi olla valkoista tassuissa tai kurkussa. Agoutista emme pysty sanomaan, kantaako se sellaisia muuntelevia geenejä, jotka vaikuttavat valkoisiin merkkeihin tassuissa tai kurkussa, koska agoutin maha ja kurkku ovat valkoiset. Jos siis yhdistäisimme lilacin ja agoutin keskenään, on mahdollista, että poikaset perivät agoutilta niitä geenejä, jotka lisäävät perusvärin keltaisuutta sekä aiheuttavat valkoiset merkit tassuihin ja kurkuun ja näin olemme saaneet gerbiilikantaan juuri niitä virheitä, joista yritämme päästä eroon.

Kasvattajan siis kannattaa yhdistää vain sellaisia värejä yhteen, joissa on mahdollisimman paljon samoja vaatimuksia.

Joskus voidaan tehdä myös sellaisia väriyhdistelmiä, joissa värien vaatimukset menevät ristiin. Tällaisten yhdistelmien tekeminen on järkevää vain silloin kun kasvattaja todella tietää mitä on tekemässä esim. luomassa uutta väriä. Tämä kannattaa kuitenkin jättää kokeneempien kasvattajien huoleksi. Aloittelevalla kasvattajalla on ihan riittämiin työtä jo siinä, että pyrkii saamaan mahdollisimman hyviä gerbiileitä jo olemassa olevista rotumääritelmän mukaisissa väreissä.



Artikkelin on kirjoittanut Minna Koivu ja se on julkaistu Aavikkorummun numerossa 3/2000.


Apuväritaulukko

Alla olevaan taulukkoon on vielä kerätty lista väreistä ja niiden apuväreistä, joiden kanssa kasvatettavaa väriä voi yhdistää. Sulkuihin on laitettu mahdolliset virheet, joita apuvärin käyttö voi mukanaan tuoda.

Valkovatsaisten värien kasvatusohjeet

Yksiväristen värien kasvatusohjeet

Kuviollisten värien kasvatusohjeet

Pointillisten värien kasvatusohjeet

Muiden muunnosten värien kasvatusohjeet

Ei vielä ohjeita.

Päivitetty viimeksi 8.11.2018.